Kolumni: Synnyinpaikka on sattuma eikä ansio
Ei ole kenenkään henkilökohtainen vastuu eikä ansio, minkälaisiin olosuhteisiin syntyy.
Pienenä pohdiskelin paljon, minkä takia olin syntynyt sinne, minne olin, enkä jonnekin muualle: eri vanhemmille, eri maahan, eri aikakauteen. Minkä takia olin juuri se, joka olin – minä? Oliko se kiinni sattumasta tai kohtalosta vai olinko muka vain annettujen olosuhteiden leikkauspiste? Epäreilua: olisin halunnut olla joku muu – parempi tai jännittävämpi tai omata ainakin edellytyksiä tulla sellaiseksi.
Mainostetaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Niin onkin. Silloin sattuu syntymään osaksi pienen pientä ihmisryhmää, jolla on ilo asua sellaisessa maailmankolkassa, joka sai kehittyä suhteellisen rauhallisesti kohti vakautta ja vaurautta. Se on oikukkaan Fortunan harvoille suoma potku eikä kenenkään henkilökohtainen ansio. Toisten kohdille osuneet kulttuurihistorialliset jatkumot eivät välttämättä ole yhtä onnellisia.
Kun kokonainen kansa hylkää vanhat asuinsijansa etsiäkseen itselleen uusia, siihen on useimmiten selvät aineelliset syynsä. Väestön nopea lisääntyminen pakottaa ihmiset etsimään asuinsijoikseen rikkaampia ja hedelmällisempiä seutuja. Jos vielä ilmasto muuttuu epäedullisemmaksi, kansainvaellukset saattavat muuttua lähes lumivyöryn kaltaisiksi. Näin kirjoitti historioitsija Carl Grimberg Eurooppaa antiikin loppupäässä myllertäneistä liikehdinnöistä jo ennen toista maailmansotaa.
Nykyään ei ole liikkeellä kokonaisia kansoja, vaikka tien päällä onkin miljoonia. Ihmisiä on liikaa, tilaa ja resursseja liian vähän. Taistellaan aatteilla ja aseilla. Paetaan etsimään parempaa elämää – elämää ylipäänsä.
Vakaissa, vauraissa maailmankolkissa ollaan osavastuullisia kaukaiseen ahdinkoon. Vaikka olemme itse henkilökohtaisesti syyttömiä, satumme kuulumaan jatkumoon, jossa muun maailman hyväksikäytöstä on vähintään hyödytty.
Ihmiskunnan historia on verinen. Vakauden vaiheet ovat olleet kohtalaisen lyhyitä, mutta me ehdimme jo tottua omaamme.
Nyt vanha maailma ratkeaa taas. Liitoksista tihkuu tuntematon, mikä synnyttää pelkoa. Pelko on hyvää pataa vihan kanssa.
Minua harmitti lapsena kovasti, etten saanut valita olosuhteita, joihin synnyin. Vaan eipä ole saanut kukaan muukaan.
Kirjoittaja on kirjailija.
alexandra.salmela@gmail.com
Jaa tämä artikkeli: