Kolumni: Syrjään jääneet
Kehittyvissä maissa kysymys ei ole suojaverkon pettämisestä, vaan sen puuttumisesta.
Suomen valokuvataiteen museossa avattiin viime viikolla näyttely, joka kuvaa syrjäytyneitä, yhteiskunnan ulkopuolelle joutuneita nuoria suomalaisia. Valokuvien kasvoja katsoessani huomaan saman katseen, jonka olen kohdannut työssäni Nepalissa, Keski-Afrikan tasavallassa tai Zaatrin pakolaisleirillä Jordaniassa.
Katseessa yhdistyvät toivo jostain paremmasta ja huoli siitä, että kaikki ei ole omissa käsissä.
Nämä nuoret ansaitsevat tulla huomatuiksi. He ovat lähimmäisiämme sekä lähellä että kaukana.
Suomessa syrjäytynyt voi olla nuori, jolla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta ja joka ei käy töissä. Usein kyseessä on suojaverkon pettäminen.
Tämä suojaverkko pettää liian monen kohdalla. Hyvinvoivasta yhteiskunnasta osattomaksi jääminen on Suomessa entistä yleisempää.
Kehittyvissä maissa kysymys ei ole suojaverkon pettämisestä, vaan sen puuttumisesta.
Esimerkiksi Ugandassa, jossa Kirkon Ulkomaanapu tukee ammattikoulutusta Yhteisvastuukeräyksestä saatavilla varoilla, lain mukaan jokaisessa läänissä tulisi olla ammattikoulu.
Myös maassa asuvilla pakolaisilla tulisi olla oikeus opiskella, liikkua ja tehdä töitä.
Käytännössä tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa. Esimerkiksi Rwamwanjan pakolaisleiristä on noin 150 kilometrin matka alueen tällä hetkellä ainoaan ammattikouluun.
Mitenpä siinä käyt kouluja, jos tilanne on tämä.
Suomea ja Ugandaa yhdistää sosiaalisten etäisyyksien jatkuva kasvaminen.
Suomessa enemmistön katsoessa huono-osaisuutta etäisyyden päästä, Ugandassa se on suurelle osalle arkipäivää. Tämä ei kuitenkaan lisää eikä vähennä syrjäytyneiden tuskaa ja voimattomuutta kummassakaan maassa.
Siksi on turha käydä keskustelua siitä, tulisiko meidän ensin auttaa suomalaisia, ennen kuin ojennamme auttavan kätemme muille hätää kärsiville. Minun Raamattuni ei tunne tällaista kysymyksenasettelua.
Minun uskoni tunnistaa kärsivän hädän sekä omassa elinpiirissä että maantieteellisesti kaukana kotoa. Minun diakoniani ei tee eroa suomalaisen ja ulkomaalaisen hädän välillä.
Minun Yhteisvastuukeräykseni auttaa kaikkia.
Kirjoittaja on tapiolalainen perheenisä ja Kirkon Ulkomaanavun rauhanverkoston päällikkö.
aaro@kontiohautomo.fi
Jaa tämä artikkeli: