Kolumni: Syvin kesä hengittää meissä ja me siinä

Kolumni: Syvin kesä hengittää meissä ja me siinä

Minäkin kirjoitan tätä kolumnia aurinkotuolissa. Heinäkuu tarjoaa kaikkein kaivatuinta luonnon antia, lämpöä ja valoa.

Kesälomalla itse usein summaan menneen vuoden tapahtumia, sillä onhan se minullekin aidompi vuoden päätös, kuin uusi vuosi.

Kun siirrytään uusille luokille, seurataan opintoaikatauluja, tai eletään akateemisen kellon mukaan, kesä on vuoden vaihde.

Myös keskiajan suurelle ajattelijalle ja teologille, Erasmus Rotterdamilaiselle kesä oli Jumalan hedelmien kiittämisen ja kokoamisen aikaa. Hän kirjoittaa 1500-luvun alussa rukouksessaan: ”Vuosi tottelee sinun käskyjäsi, Sinun aurinkosi lämmittää ja valmistaa paisteellaan kypsät hedelmät Sinun palvelijoillesi.”

Erasmuksen mukaan Jumala antaa omilleen monenlaista hyvää. Se kaikki, mitä olet vuoden aikana tehnyt, mitä olet saanut aikaan, mitä aloittanut ja mitä yrittänyt; kantaa levossa hedelmää. On oltava aika, jolloin ei tehdä mitään, vaan vain levätään ja ajatellaan auringon valoa iholla tai nautitaan kasvimaan antimista, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Levossa nimittäin päättyy moni alkanut työ. Ihminen tarvitsee aikaa läpikäymiseen ja mielensä lastien purkamiseen. Tällaista prosessointia tapahtuu, kun lepäämme eikä ulkoisia ärsykkeitä, kiirettä ja stressiä ole samalla tavoin kuin työaikaan. Vaikka et tee mitään, mielesi tekee paljon töitä. Moni sanookin, että kesälomalla on kuin laturissa.

Rauhoittuminen on hyvä asia myös sielulle. Ehkä näet selvemmin sen, miksi oma elämäsi on merkityksellinen. Ehkä löydät omimman itsesi nimenomaan sieltä, missä lepäät. Ehkä sydämessä on silloin tilaa myös kiitokselle ja todellisen valon sekä auringon antajalle.

Meidän todellinen aurinkomme, jota ilman mielissämme ei olisi mitään valoa eikä kasvua eikä hedelmää: suuntaa armosi säteet sielumme maaperään, jotta sielumme päivä päivältä yhä enemmän hehkuisi Sinun rakkautesi tulta.

Sinunkin aurinkotuolissasi tai ruohovuoteella on uuden kasvun alku. Anna sille nyt aikaa. Vasta hyvin itänyt tiedon, taidon ja toiminnan siemen puhkeaa aikanaan kukoistamaan.

Kirjoittaja on espoolainen tutkija ja pappi.

merianna.hintsala@gmail.com

Jaa tämä artikkeli: