Kolumni: Taide
Antiikin kreikkalaisille teatterilla oli uskonnollisen rituaalin kaltainen asema. Näytelmää seuraamaan saattoi kokoontua jopa useita tuhansia kaupunkivaltion asukkaita. Näytelmät esitettiin jumalten kunniaksi, ja epäilemättä myös yleisö koki osallistuvansa pyhään toimitukseen.
Teatteri oli kreikkalaisille kokonaisvaltaista taidetta. Aikansa näytelmäkirjailijoiden luomuksissa yhdistyivät runous, draama, musiikki, tanssi ja kuvataiteet eri muodoissaan. Kokonaisuuteen voidaan laskea myös arkkitehtuuri; olivathan teatterirakennukset varta vasten tällaisia kulttuurisia rituaaleja varten suunnitellut ja rakennetut.
Toisaalta voi olla, ettei antiikin kreikkalainen olisi edes osannut kovin täsmällisesti jakaa taidemuotoja alalajeihin. Inhimillisen ymmärryksen historia on käsitteiden eriytymisen historiaa. Nykyiset määritelmämme saattavat ovat täsmällisempiä kuin esi-isillämme, mutta samalla maailmankuvamme jakautuminen yhä pienempiin osayksiköihin voi muodostaa myös esteitä kokonaisvaltaisten käsitysten syntymiselle.
Erityisen vaikeaa antiikin ihmiselle olisi todennäköisesti ollut uskonnon ja taiteen käsitteellinen erottaminen. Ne nivoutuivat antiikin maailmassa tiukasti toisiinsa; molemmissa oli – ja on – kyse pyrkimyksestä kurottautua arkikokemuksen ylä- ja ulkopuolelle.
Arkikokemuksessa olemme sidottuja omaan kehollisuuteemme, subjektiivisiin aistihavaintoihimme ja paikkaamme osana sosiaalisten suhteiden verkostoa. Taide voi auttaa meitä irtautumaan tällaisista rajoitteista. Teatteriyleisönä pääsemme pois oman elämämme näyttämöltä ja meille avautuu mahdollisuus peilata omaa elämäämme draamaan, jossa kuitenkaan itse emme ole osallisina.
Minusta uskontoa olisikin mielekkäintä lähestyä juuri taiteen kautta. Teologinen spekulaatio voi tarjota älyllisiä välineitä uskonasioiden selittämiseen, mutta se ei sittenkään tavoita uskonnon olennaisinta ydintä: ymmärryksemme ylittävän kauneuden kohtaamista. Mitä teologia pyrkii selittämään, sen voi taide ilmaista selityksiä tarvitsematta.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, joka ei häpeä tunnustautua konservatiiviksi.
wille@willerydman.fi
Jaa tämä artikkeli: