Kolumni: Tapiola soi ihmisen kokoisena

Kolumni: Tapiola soi ihmisen kokoisena

Tunnustusten sarja jatkuu: en ole syntyperäinen espoolainen.

Ponnistan Lohjan taannoisen maalaiskunnan Virkkalan omenankasvatukselle soveliaasta maaperästä. Silti sydämeni kuuluu osaksi Espoolle, sen Lower East Sidelle, Tapiolalle. Sinne sijoittuvat elämäni ensimmäiset tärkeät käänteet; siellä ruukkuni murskattiin, ja aloin hiljalleen liimata palasia yhteen.

Siksi aion kirjoittaa Espoon Teatterin Esitystalous 2:ssakin pohditusta kysymyksestä espoolaisesta identiteetistä, Tapiolan osalta.

Takana on näet yksi onnistuneimmista napakympeistä suomalaisessa festivaalihistoriassa: April Jazz 2014. Ja nyt en puhu markkinatalouden kieltä. Toki, konsertit olivat kokolailla täynnä yleisöä, mutta tarkoitan yhteisöllistä riemuvoittoa.

Tiivistelen: Yksi tärkeimmistä fonisteista jazzin kaanonissa, Kenny Garret, nähtiin bändeineen jammaamassa Ebelin opiskelijoiden kanssa. Tämän hetken kirkkain trumpettitähti Ambrose Akinmusire piti Kulttuurikeskuksen kellarissa pyörryttävän klinikan trumpetisteille, ja hänet sai nähdä Garden-hotellin aulajameissa illalla ilotulittamassa, ilmaiseksi!

Oma kitarasankarini Jarmo Saari räjäytti pankin Republicillaan Louhisalissa, kolmen Suomen sydämellisimmän rumpalin kanssa, ja supersuositun nettihittibändin Snarky Puppyn soittajat paljastuivat nöyriksi ja kohteliaiksi herrasmiehiksi. Hekin jammasivat illalla suomalaisten ykkösnyrkkien kanssa.

Festivaalihenkilökunnan pitkäaikaisimmat työntekijät ovat myös hyviä ystäviäni, jotkut Tapiolan lukiosta asti. Tekemisen meininki on lukioajoista tuttu: nauretaan vääränä, tehdään kelloon katsomatta töitä ja juhlitaan.

April Jazz on täydellinen, ihmisen kokoinen festivaali. Jokaisen tekijän tontti on myös ihmisen kokoinen. Ei kolossaalisen suuri, eikä häviävän pieni, vaan juuri passelisti palkitseva. Siitä yhteisöllisyys syntyy, eikä sitä voi brändätä.

Lukioaikoina Sibelius-lukiolaiset olivat aina ne virtaviivaisimmat ja coolimmat serkut. Itse löysin paikkani juuri Tapiolasta, jossa itsensä nolaaminen kohotti aina yhteistä riemua, ja sitä riemua haluan yhä kohottaa.

Kirjoittaja on musiikintekijä ja muusikko.

marrrzi@hotmail.com

Jaa tämä artikkeli: