null Kolumni: Täti neuvoo ylioppilasta: hanki lapset ajallaan

Kolumni: Täti neuvoo ylioppilasta: hanki lapset ajallaan

Omista lakkiaisistani tuli tänä keväänä kuluneeksi 30 vuotta. Yo-kuvissani katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen tyttö, joka uskoo, että hyvistä papereista on hyötyä ja asiat kannattaa tehdä oikeassa järjestyksessä.

Siihen aikaan meille kunnon tytöille painotettiin, kuinka tärkeää on ensin opiskella, valmistua, ryhtyä asuntosäästäjäksi, hankkia vakituinen työpaikka, mennä naimisiin jonkun kivan pojan kanssa, ostaa ASP-hintarajoihin mahtuva asunto ja sitten vasta hankkia lapsia.

Kukaan ei vaan sanonut, että siihen kaikkeen saattaa mennä niin kauan aikaa, että lapset jäävät saamatta.

Kuulin hiljattain radiosta uutisen, että syntyvyys on Suomessa laskussa. Kerrankin otettiin esiin myös seikka, jonka lähes jokainen korkeasti koulutettu nainen tietää, mutta jota ei yleensä mainita lapsettomuuden syyksi: sopivan kumppanin puute.

Ei suurin osa tuntemistani naisista luo uraa, vaan tekee töitä, ja etenkin juuri 25–35-vuotiaana. Siis parhaassa perheenperustamisiässä.

Moni lapsettomaksi jäänyt nainen olisi kyllä halunnut jälkikasvua, mutta kenen kanssa? Jos suurin osa suomalaisista sinkkumiehistä asuu maaseudulla, ja pääkaupunkiseudun kolmekymppiset miehet eivät halua sitoutua muuhun kuin töihin, sählyvuoroon ja bilettämiseen, niin kenen kanssa espoolaisnainen perheen perustaa?

Tangoon tarvitaan kaksi.

Kuvieni ylioppilaan hartain toive ei yrityksistä huolimatta toteutunut. Minusta ei koskaan tullut äitiä, joten minua eivät sitten tule myöskään lastenlapset hoitamaan – tiedoksi vaan Espoon vanhuspalveluille.

Tämän kevään ihania ylioppilaita ja muita nuoria naisia ja miehiä tekisi mieli neuvoa: vaikka nyt mielessä on vapaus, aika kuluu nopeasti ja ikä ei varsinkaan naiselle ole vain numero.

Tehkää ajoissa kaikkenne, että saatte perheen, sillä sen puute on yksi suurimmista suruista ja lapset yksi suurimmista iloista.

Onneksi lasten tuoma onni säteilee meille lapsettomillekin.

Kirjoittaja on espoolainen toimittaja ja juontaja.
miahalonen@yahoo.com

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.