Kolumni: Turha roju on toiselle tärkeä tavara

Kolumni: Turha roju on toiselle tärkeä tavara

Ystävättäreni mies yritti tyhjentää perikunnan rintamamiestaloa myyntikelpoiseksi.

Vuosikymmenten kuluessa oli kertynyt kaikenlaista, mitä nyt talon moniin kätköihin mahtuu: suksia, vaatteita, työkaluja, koriste-esineitä, kirjeitä, valokuvia ja astioita. Anteeksipyydellen mies kertoi, ettei olisi hennonut heittää lapsuuden sarjakuviakaan pois.

Sitten on niitä, joita ei hirvitä heittää kaikkea roskiin. Toinen tuttava tilasi vanhempiensa talon pihaan roskalavan, ja niin saivat kyytiä niin designlasit kuin vanha ompelukone.

Mitäpä sitä vanhoja romuja turhaan säästelemään? Ehkä vähemmän materialistinen on se, jolle tavarat ovat todellakin vain tavaroita, ilman tunnearvoa?

Meillä nykysuomalaisilla tuntuu olevan ristiriitainen suhtautuminen materiaan. Toisaalta tavaroita himoitaan, ja kuitenkaan ei saisi olla materialisti ja kiintyä mihinkään. Sisustuslehtien ihanne on pelkistetty koti, jossa ei ole yhtään niin sanottua turhaa tavaraa. Valkoiset seinät hohtavat lähes paljaina, ja samat askeettiset designhuonekalut pönöttävät ankarina joka jutussa.

Ymmärrän kuitenkin rintamiestalon perijää oikein hyvin. Me viisikymppiset ja sitä vanhemmat suomalaiset olemme korkeintaan toisen polven pula-aikaisia. Koko lapsuus muistutettiin jokaisesta vaatekappaleesta, kuinka sitäkin voi vielä tarvita, jos tulee huonot ajat. Kuulin monta kertaa tarinan siitä, kuinka äitini sai sota-aikana vaatteisiin vain raidallista patjakangasta, ja joka kerta liikutun.

Tavarat ovat tuoneet myös turvaa. Minun syntymäni aikoihin sodasta oli kulunut vasta 20 vuotta. Ei ihme, että niukat ajat olivat silloin vielä tuoreessa muistissa. Tiedän, että joku on tehnyt paljon työtä saadakseen perheelle kaikki nuo tavarat ompelukoneesta sarjakuvalehtiin. Heittämällä kaiken pois osoittaisin samalla, etten arvosta sitä työtä ja vaivaa, joka niiden eteen on ­nähty.

Toisen romu on toisen aarre. Laitetaan siis itselle tarpeettomat tavarat kunnioittavasti kiertoon. Ps. Ne sarjakuvalehdet päätyivät uudelle, arvostavalle omistajalle. Designlasit murskautuivat kaatopaikalla.

Kirjoittaja on espoolainen toimittaja ja juontaja.

miahalonen@yahoo.com

Jaa tämä artikkeli: