Kolumni: Työ voi tehdä syvästi onnelliseksi
Työtä tekemällä ja perinteitä jatkamalla voi päästä lähellä pyhää.
”Hän oli tavoitellut viisautta ja löytänyt pitkien vuosien päätteeksi tietämättömyyttä. Ja mitä muuta? hän mietti. Mitä muuta? Mitä sinä odotit?”
Sanoista on vähän vaikea saada selvää, sillä luen ne kyynelnesteen läpi. Ohut ilmatila, selitän itselleni, sillä jostain syystä olen erityisen herkkä vetistelemään lentokoneessa. Elokuvat ovat tietysti vihoviimeisiä, mutta hyvin tuntuvat toimivan myös John Williamsin Stoner-romaanin viimeiset sivut.
1965 julkaistu kirja on saanut uuden elämän Anna Gavaldan löydettyä sen 2006. Williams ei päässyt romaaninsa maailmanmenestystä näkemään, sillä hän kuoli vuonna 1994.
Kirjan viimeisillä sivuilla tehdään kuolemaa. Monella mittarilla Stonerin elämä on traaginen: katkera avioliitto, alkoholisoitunut tytär, vähävoittoinen ura. Mutta sittenkin mies tuntuu tyyneltä. Kirjailija Williams on itse pohtinut antisankariaan näin: ”Monet romaanin lukijat ajattelevat, että Stonerin elämä on säälittävä ja epäonnistunut. Minusta hän eli hyvän elämän.”
Kriitikot ovat pitäneet Stoneria kirjana surusta tai rakkaudesta – Williamsille se on kirja työstä. ”Kaiken perusta on se, että rakastaa sitä mitä tekee. Jos rakastaa jotain asiaa, sitä oppii ymmärtämään. (…) Tärkeää on pitää perinne elossa, koska perinne on yhtä kuin kulttuuri.”
Williams tuntuu väittävän, että työn tekeminen ja perinteiden jatkaminen – siis kulttuurin ylläpitäminen – ovat jopa ihmisten välistä rakkautta tärkeämpiä. Tunteet ja ihmissuhteet ovat häilyviä, työ ja kulttuuri pysyviä.
Niin ikään kirjasta vaikuttunut Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander kuvaa Stoneria hiukan hupsuksi hahmoksi. ”Mutta halutessaan siinä voi aistia aavistuksen jotain sellaista, joka saattaa viitata pyhyyteen.”
Pääsen kirjan loppuun samalla hetkellä kun lentokone koskettaa kiitotien pintaa. Minulla ei taida olla kapasiteettia päätellä, onko Williams lopulta oikeassa, mutta tunnistettavilla jäljillä ainakin. Työ voi tehdä syvästi onnelliseksi. Perinteiden jatkamisesta nyt puhumattakaan. Siinä pääsee jo lähelle – jotakin pyhää.
Kirjoittaja on toimittaja, joka epäilee aina suuria totuuksia.
ville.blafield@rsb.fi
Jaa tämä artikkeli: