null Kolumni: Vaihtoehtoisia totuuksia

Puheenvuorot

Kolumni: Vaihtoehtoisia totuuksia

Poliittiseen puheeseen pesiytynyt vaihtoehdottomuuden retoriikka on valheellista.

Vaikka ei sellaisenaan nielisi talouspolitiikan oraakkeleiden vastauksia, kysymysten ääreen kannattaa toisinaan pysähtyä. Sixten Korkman esittää tuoreessa kirjassaan Väärää talouspolitiikkaa (Otava) erään keskeisen: onko talouspolitiikka tiedettä vai ideologiaa?

Toisin kuin luonnontieteissä, taloustieteessä harvemmin löytyy yhtä totuutta. Se on perusluonteeltaan koulukuntiin jakautunutta jatkuvaa debattia. On yleisesti hyväksytty, ettei tällä tieteen saralla ole löydettävissä muut teoriat kaatavaa maailmanselitystä. Mikä onkin rehellistä ja viehättävää: tässä on hyväksytty ideologiat.
 

Lopulta koko valtiontalouden hoitamisessa on siis kyse mielipiteistä."
 

Taloustieteen ja -politiikan vaihtoehtoisista ratkaisuista voidaan lopulta analysoida vain sitä, joka tosielämässä päädyttiin toteuttamaan. Kaikki muut vaihtoehdot jäävät hypoteeseiksi tai arvauksiksi.

Oliko euroon liittyminen viisas vai epäviisas ratkaisu? Yhteisvaluutan nykyongelmat painavat ajattelemaan, että jälkiviisauden valossa valinta oli väärä. Mutta jälkiviisaus kaventaa näköalaa. Unohtuu, ettei meillä ole tietoa siitä, mitä markassa pysyminen olisi tuonut tullessaan. Toteutetun talouspolitiikan rinnalle jää vain utopioita tai dystopioita.

Valtiontalouden hoitamisessa on siis kyse mielipiteistä.

Siksi Suomen poliittiseen puheeseen pesiytynyt vaihtoehdottomuuden retoriikka on valheellista. Kukin hallituskoalitio vuorollaan perustelee leikkaustoimiaan niiden vääjäämättömyydellä. "Tekemättä ei voi jättää", valisti kansaa viimeksi Juha Sipilä.

Vaikka tietenkin voi. Tai, mikä ehkä viisaampaa, voi tehdä toisin. Kulloisenkin hallituksen valitsemat teot muodostavat vain yhden mallin, yhden mahdollisen ratkaisun talouspolitiikkamme ongelmiin. En osaa väittää Sipilän–Stubbin leikkaus- tai kärkihankelistoja oikeiksi tai vääriksi. Mutta ainoita vaihtoehtoja ne eivät ole.

"Talouspolitiikan historia on kertomus siitä, miten vaihtoehdottomana pidetty politiikka on olosuhteiden muuttuessa usein ajanut karille", muistuttaa Korkman.

 

Kirjoittaja on toimittaja, joka epäilee aina suuria totuuksia.
ville.blafield@rsb.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.