Kolumni: Vallataan kalliot takaisin!
Kesäinen ilta Espoon Soukassa. Keski-ikäinen täti-ihminen kulkee helmat heiluen kävelytietä kirjastolta kioskille. Koulun kohdalla kappelin vieressä kalliolla istuskelee porukka nuorehkoja miehiä nauttimassa ilta-auringosta – ja vähän muustakin: jostain sellaisesta, mistä ilmeisesti rakko täyttyy pian.
Mikäpä sen luontevammin suomalaisempaa, kuin estottomasti käydä puskapissalla. Ihan siinä kappelin kyljessä. Täti, joka on sinä päivänä harvinaisen kyllästynyt esittämään kuuroa, sokeaa ja mykkää, ei saa pidettyä suutaan kiinni, vaan huomauttaa asiasta – vaikka kyllä kypsässä keski-iässä jo pitäisi tietää, ettei niin kannattaisi tehdä. Ehkä nuoria miehiä sentään vähän nolottaa, päätellen siitä, kuinka kaveri luikkii hartiat lysyssä muiden suojaan, ja kuinka tasottoman huonoja huuteluja porukalta irtoaa närkästyneelle rouvalle.
Tädin ystävättäret kauhistelevat. Ei niinkään sitä, että joku tekee tarpeensa kappelin seinään, sillä sehän on Suomessa ihan tavallista. Ei, vaan ystävättäret kauhistelevat naisen tyhmänrohkeutta. Ei kannata sanoa! Ajattele jos ne nyt ottaa sut silmätikuksi? Olisit vaan teeskennellyt, ettet huomaakaan.
Minäkään en tiedä, auttaako huomauttaminen yhtään mitään, vai seuraako puuttumisesta vain harmia. Lapsesta asti opimme väistämään, olemaan hiljaa, suosiolla poistumaan paikalta, kun öykkärit tulevat. Samalla luovutamme yhteiset puistonpenkkimme juoppoporukoille ja annamme sylkikasojen ja tupakantumppien täplittää bussipysäkkejä.
Jos haluaa tiukkapipon maineen, kaikkein nopein tie on paheksua juopottelua. Sen on huomannut nyt viime päivinä, kun vihdoin on alettu puhua enemmän siitä, kuinka alkoholi on ehkä Suomen suurin ongelma – sekä suuressa mittakaavassa, että etenkin yksilöille ja perheille.
Hei mummot ja vaarit, teinit, lapset, keski-ikäiset ja nuoret aikuiset: tervetuloa espoolaiskallioillemme nauttimaan loppukesästä. Tilaa riittää! Vallataan yhteiset paikat takaisin kaikkien käyttöön. Jätetään vaan kaljat kauppaan ja keksitään, miten kivaa voi olla kahvitermoksen ja pillimehun kanssa. Sen yhden kesäretken voi muistaa lämpimästi koko loppuelämänsä.
Kirjoittaja on espoolainen toimittaja ja juontaja.
mia.halonen@yahoo.com
Jaa tämä artikkeli: