Kolumni: Viljelemään vai varjelemaan?
Suhde maapalloomme on arvovalintakysymys. Menemmekö luonto vai ihminen edellä?
Jos luonto on tärkein, tavoitteena saattaa olla mahdollisimman suuri luonnontilaisuus. Äärimmilleen vietynä se tarkoittaisi, että pyrkisimme luomaan jatkuvasti uusia luonnonsuojelualueita ja rajoittamaan tai jopa estämään ihmisten pääsyn niille.
Esimerkiksi muutama vuosi sitten Nuuksion kansallispuistoon rajoittuvilla kaupungin mailla haluttiin rajoittaa partiolaisten retkeilyä luonnon kulumisen estämiseksi. Toinen ääriesimerkki on halu rajoittaa nykyaikaisten lääkkeiden käyttöä maapallon, jotta väestömäärä laskisi.
Toisaalta jos halutaan maksimoida lyhyen tähtäimen taloudellista tuottoa, voittoa vähentävät ympäristön turmelemisen ehkäisytoimet voidaan painaa taka-alalle.
Historia tullee näyttämään, missä määrin Talvivaarassa on ollut kyse huonosta tuurista, osaamattomuudesta tai tietoisesta ympäristöstä piittaamattomuudesta. Tällaisia esimerkkejä voidaan löytää myös entisten sosialistimaiden taloushistoriasta. Aral-Järven kestämätön käyttö on surullinen osa Keski-Aasian alueen taloushistoriaa.
Itse kannatan vastuullista luonnon hyötykäyttöä. Planeettamme tarjoaa monilta osin upeat puitteet meidän ihmisten taloudellisellekin menestykselle. Tämä voidaan toteuttaa sovittamalla yhteen hyvinvointiamme tukeva hyödyntäminen sekä luonnon kestävyys. Pelkkä luonnon ehdoilla toimiminen on onnen ohi nukkumista. Pelkkä lyhyen tähtäimen taloushyödyn maksimointi seurauksista piittaamatta on rikollista.
Erääseen tällaiseen kysymykseen törmätään puhuttaessa metsästyksestä. Onko se murhanhimoisten herrojen hupia vai ekologisesti kestävästi tuotettua ravintoa hyödyntäen hyvissä oloissa eläneitä eläimiä? Jos syöt lihaa, syö sitä ekologisesti tuotettua, sanoo metsästäjä. Kasvissyöjä toteaa, ettei lihaa edes tarvita.
Maataloissa on ikiaikaisena tavoitteena ollut jättää tila perijöille aiempaa paremmassa kunnossa. Samaa pitäisi soveltaa maapallomme pitkän aikavälin hyvinvointiin kuin Suomenkin talouden hoitoon.
Kyse on sukupolvien välisistä asioista, jota kestävä ilmastokehitys on osa. Merkitystä on velaksi elämisellä nyt ja siitä seuraaville sukupolville koituva velkataakka.
Kirjoittaja on espoolainen Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja.
petteri.taalas@fmi.fi
Jaa tämä artikkeli: