Kolumni: Voi itku

Oli jo aikakin.

• 12.01.2015 13:46
• Ville Blåfield

Lähipiirissäni on 12-vuotias populaarikulttuurin asiantuntija, joka päätti tehdä lopun sivistymättömyydestäni. Minut istutettiin alas, viereen tyrkättiin vati mikropopkorneja ja dvd-soittimeen Tähtiin kirjoitettu virhe (The fault in our stars, 2014). Oli jo aikakin, sillä muu maailma on kohissut kirjailija John Greenin bestselleristä jo kolmen vuoden ajan. Kirjaan perustuva elokuva sai ensi-iltansa viime kesänä.

Juonihan on ihan hirveä: kahden parantumattomasti syöpää sairastavan teinin rakkaustarina. Puolet elokuvasta vain odotetaan, kumpi rakastavaisista kuolee ensin. Leffan päätyttyä asiantuntijani lohdutti, että lukemalla tarina on vielä kiduttavampi.

Ystäväni, toisen kuudesluokkalaisen äiti, vihittiin TFIOS-manialle jo kesällä. Hän sanoo tajunneensa heti, mistä on kyse: ”Surupornoa! Muistan vaiheen hyvin omasta nuoruudestani.”

Ja tosiaan, muistan minäkin. Tällaisissa pohjattoman lohduttomissa tarinoissa piehtarointi palvelee jotain tehtävää noina varhaisteini-iän vuosina, kun oma emotionaalinen ja sosiaalinen elämä äkkiä paisuvat ja itsenäisyys laajenee. Itselleni tempun teki Kuolleiden runoilijoiden seura (Dead poets society, 1989). Mitäköhän kaikkea sen äärellä on itketty.

Kaverini muistaa lämmöllä kesäyötä, jona hän parhaan ystävänsä kanssa pyöräili kotiin pellon laitaa, yhteen ääneen Maa on niin kaunista laulaen ja kyyneleet molempien poskilla valuen. Illan keskustelunaihe oli ollut puhdasta piehtarointia: olivat suunnitelleet omia hautajaisiaan ja muistosanoja toisilleen.

Traagiset tarinat ja jaloilta lyövät surut ovat oikeastaan ihania, kun niitä ei koe oikeasti. Kun voi antaa vatsan kääntyä ja holtittoman itkun tulla tietäen, että elokuvan tai pyörämatkan päätyttyä kaikki on kuitenkin kuten ennenkin: hyvin.

Ja kyllähän suruporno toimii aikuisenakin. Kurvatessani 12-vuotiaan ystäväni pihasta kotia kohti kaivoin taskusta puhelimen ja soitin omalle puolisolleni. Teki vain mieli sanoa jotain kivaa.

Kirjoittaja on toimittaja, joka epäilee aina suuria totuuksia.

ville.blafield@rsb.fi