null Kolumni: Wifi Herran selän takana

Puheenvuorot

Kolumni: Wifi Herran selän takana

Neljän tunnin patikoinnin jälkeen laskeudumme pieneen kalastajakylään.

On täydellinen kevätpäivä. + 12 astetta, aurinkoa, sopivasti tuulta Pohjanmereltä. Aiomme kahden runoilijakaverin kanssa kävellä jyrkänteistä merenrantaa pitkin Saltburn-by-the-seasta, viktoriaanisesta kylpyläkaupungista, pieneen Staithesin kalastajakylään.

Koillis-Englannin jylhä rantaviiva on köyhän miehen Normandia. Köyhän miehen sikälikin, että rantaviivaa pohjoiseen mentäessä vastaan tulee autioituneita terästehtaita. Työttömyys riivaa seutua, kaivosteollisuus elää enää vain vanhojen ukkojen pubimuisteloissa. 1700-luvulla kapteeni James Cook ponnisti löytöretkilleen tästä maisemasta. Nyt tutkimuslaitoksen fyysikot etsivät merenpohjasta pimeää ainetta.

Suuntaamme etelään. Vastaan tulee iloisesti tervehtiviä koiranulkoiluttajia. Näemme ensimmäiset maaliskuun leskenlehdet. Pienet kahlaajalinnut kipittävät rannalla. Saltburnissa asuva Andy kertoo potaskasta ja alunasta. Potaska ei ole hölynpölyä vaan kaliumkarbonaattia.

 

Olen ollut Staithesissa aiemminkin. Silloin oli syksy, taitoimme matkan taksilla. llta pimeni, sumu laskeutui laaksoon. Tuskin erotimme toisiamme aallonmurtajalla. Rannassa varoitettiin putoavista kivenjärkäleistä. Näin ontuvan kiislan värjöttelemässä kallionkolossa.

Taksin soittaakseen piti juosta jyrkkä ylämäki kylän ulkopuolelle, Captain Cook -pubiin. Vasta siellä kännykkä sai signaalin.
 

Saan salasanan, alan näpyttää kotiin raporttia cajunlohiannoksestani."
 

Jumalanhylkäämä kalastajakylä jäi mieleen. Myöhemmin sijoitin erään romaanihenkilöni sinne asumaan. Paikka oli täydellinen, sillä henkilöni oli katkaissut yhteydet ulkomaailmaan.

Neljän tunnin patikoinnin jälkeen laskeudumme pittoreskiin Staithesiin. Otamme tuopit Cod & Lobster -pubissa. Kysyn tarjoilijalta wifiä. Saan salasanan, alan näpyttää kotiin raporttia cajunlohiannoksestani. Niin kuin kyse olisi jostakin kiireellisestä asiasta.

 

Andy on syvästi järkyttynyt. Wifi, Staithesissa! Hänen turvasatamassaan! Koko jutun juju on aina ollut se, että tänne voi tulla pakoon, rauhaan, kirjoittamaan. Mikään ei häiritse.

Enää ei löydä rauhaa edes Herran selän takaa.
 

Kirjoittaja on kirjailija ja runoilija.
riina.katajavuori@gmail.com

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.