Kolumni: Yhden asian olen isänä osannut

Kolumni: Yhden asian olen isänä osannut

Koomikko Jerry Seinfeld kiteytti sen hyvin. Sinkkuna hän seurasi perheellisten ystäviensä elämää ja kauhisteli, miten tylsää se on: lapsi sitä, lapsi tätä, aikaa millekään hauskalle ei ole. Kun hän sai omia lapsia, hän seurasi vuorostaan sinkkuystäviensä elämää ja kauhisteli, miten tarkoituksetonta se on.

En koskaan ollut lapsirakas – ennen kuin sain omia lapsia. Nyt en ymmärrä, miten saatoin elää kolmikymppiseksi asti näkemättä itsessäni jälkikasvun kokoista tyhjyyttä.

Liikutun toistenkin lapsista: tuollaisia lyllertäviä pikku paketteja syksyisissä toppahaalareissa, kantavat puskasta löytynyttä keppiä kädessään kuin aarretta...

Olen suojelevampi ja herkempi ja muutenkin naurettavan mummoutunut. Tuhti ruoka ja lämmin pukeutuminen ovat nyt prioriteetteja.

Lasten kasvatus on epätieteellinen alue, koska se on niin kompleksi ja koska sen tulokset näyttäytyvät vasta vuosikymmenten viiveellä. Meillä onkin tapana matkia kasvatustapamme omilta vanhemmiltamme ja sitten vain säätää sitä paremmaksi näkemäämme suuntaan: lisätä sitä mikä oli hyvää ja välttää sitä, mikä ei tuntunut toimivan.

Oma isäni kuoli ennen kuin näki lapsenlapsensa. Suhteeni häneen ei koskaan ehtinyt kehittyä hirveän läheiseksi. Yksi asia, jonka hänestä lapsuusvuosiltani muistan oli se kuperkeikkatemppu – se tuntui hauskimmalta mitä maailmassa on.

Otan isääni käsistä ja alan kävellä hänen reisiään pitkin aina ylöspäin rinnalle asti, kunnes heitän jalat pääni yli ja yhä hänen käsistään kiinni pitäen teen kuperkeikan ilmassa ja päädyn takaisin jaloilleni.

Kirjailijan ammatissa minulla tuskin on koskaan paljon rahaa tarjota lapsilleni, mutta vapauteni ansiosta minulla on aikaa. Aika on läheisyyttä. Ja kuperkeikkaleikkejä.

Nykyinen suosikkimme on karuselli, jossa pidän tytärtäni käsistä kiinni ja pyörin ympäri niin, että hän lentää ilmassa. Hän nostaa katseensa minuun ja loistaa riemusta.

Suljen silmäni sekunniksi, otan hänen ilmeestään muistokuvan. Tämä näky jää varmasti mieleni kuva-albumiin muistoksi näistä vuosista.

En tiedä miten isänä kaikessa onnistun, mutta näinä hetkinä tiedän tehneeni ainakin jotain oikein.

Kirjoittaja on espoolainen kirjailija.

konstigblog@gmail.com

Jaa tämä artikkeli: