null Kolumni: Ystävyys on rakkautta arkisaappaissa

Kolumni: Ystävyys on rakkautta arkisaappaissa

Yli 28 vuotta sitten vietin viikonlopun mökillä silloisten opiskelukavereitteni, matkailualan opiskelijoiden, kanssa. Pelasimme kovaäänisesti Trivial pursuitia yömyöhään ja nauroimme.

Viime viikonloppuna olimme lähes samalla porukalla samalla mökillä. Nauru raikui tuttuun malliin kun pelasimme juuri sitä samaa lautapeliä. “Ulkoiselta olemukseltaan repsahtanut, mutta edelleen hauska ja tyylikäs, ihan niin kuin me!”, totesi pelin omistaja iloisesti.

Tämä meluisa porukka on minulle tärkeä. Toisten kanssa tapaamme usein, joidenkin kanssa vain vuosittaisilla matkoillamme. Kaikki tuntevat toisensa ajalta, jolloin kukaan ei ollut toimitusjohtaja tai edes toimittaja, joten kenenkään ei tarvitse esittää mitään. Vaikka nauramme paljon, voi siinä porukassa puhua myös vakavista asioista. Joskus kyllä toivon, että minullakin olisi jo hyviä uutisia, enkä aina vaan olisi työtön sinkku.

Halusin tässä viimeisessä Essen kolumnissani kirjoittaa jostain tärkeästä. Minusta tärkeintä maailmassa on ystävyys. Tai no, oikeastaan rakkaus, mutta erään sanonnan mukaan ystävyys on rakkautta arkisaappaissa. Ystävien kanssa jaamme vaikeita aikoja, mutta yhtä tärkeää on myös ilon tuominen elämään.

Anteeksi, etten muista aina olla kiitollinen kaikista teistä hyvistä ihmisistä, joita lähelläni on. Joku kutsuu syömään, toinen sienimetsään, yhdellä on ylimääräinen teatterilippu...

Mutta ystävyys on kahdensuuntainen tie. Miten voisin itse ilahduttaa? Ehkä syksyn pimeydessä postikortti tai kutsu kotiin katsomaan elokuvaa popcornin kanssa toisi piristystä.

Naapurin voi kutsua nauttimaan teetä ja sympatiaa iltakävelyn jälkeen. Niin hyvänpäiväntutuista tuleekin joskus läheisiä ystäviä. Yhteisiä muistoja saa tekemällä niitä.

Syyslupaukseni on yrittää joka päivä ilahduttaa ainakin yhtä ihmistä.

Ajattele, miten paljon hyvää energiaa lähtisi liikkeelle, jos vaikka puolet meistä lähettäisi yhden lämpimän viestin päivässä mieleen tulleelle tutulle.

Otatko haasteen vastaan?

Kirjoittaja on espoolainen toimittaja ja juontaja.
miahalonen@yahoo.com

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.