Komediaa isättömyydestä
Uusi lasten draamakomedia sai tukea Kirkon mediasäätiöltä.
Teksti Tuija Pyhäranta
Kuva Jani Laukkanen
Kamera käy, ääni käy, klaffi napsahtaa kiinni. Värikkäissä lavasteissa ovi avautuu, ja Kajsa, eli Frida Hindsberg , rojahtaa sohvalle suunnitelmallisen tarkasti.
– Här är tråkigt, sanoo hän jokaista tavua painottaen.
Tommy, eli Robin Wegelius , istuu web-kameran edessä. Nyt ei saisi häiritä.
– Vi ska visa pappa att här är roligt så att han vill flytta hit, Tommy sanoo.
Tommy kuvaa Tommys supersoffa -nimistä talk show’ta, mutta studiossa kuvataan samannimistä lasten draamakomediaa.
Monica Vikström-Jokelan käsikirjoittama ja ohjaama sarja kertoo perheestä, joka joutuu eroon isästä äidin ja lasten muuttaessa Karjaalle. Tommy luulee isän jääneen Helsinkiin, koska on kyllästynyt perhe-elämään. Niinpä hän käynnistää internethankkeen, jossa yrittää markkinoida isälle ”maailman parasta perhettä”.
Tommys supersoffa sai alkunsa kouluvierailulla, jolla Vikström-Jokela oli puhumassa kirjastaan Morris och Leia . Kirja kertoo äitinsä menettäneestä tytöstä sekä pojasta, joka ei tiedä, missä isä on.
– Ajattelin kirjoittaneeni tytöstä ja hänen surustaan, mutta monet Morrisin ikäiset koululaiset tulivat vierailun jälkeen kysymään, miten pojan tarina päättyy ja löytyykö isä.
Niin syntyi tarina Tommysta, isäänsä ikävöivästä pojasta.
– On paljon sekä tyttöjä että poikia, jotka kaipaavat sitä, että näkisivät varsinkin isäänsä enemmän.
– Huolimatta siitä, miten vanhemmat ovat kriisitilanteessa käyttäytyneet, lapset ovat vanhemmilleen uskollisia. Se on kaunis, koskettava ja sydäntä särkevä piirre lapsissa, Vikström-Jokela sanoo.
Sarjan lapsirooleja varten koekuvattiin kolmisensataa lasta. Tommyn rooliin hakevien piti näytellä kohtaus, jossa poika kysyy isältään puhelimessa, milloin isä tulee käymään.
– Monet pojista uppoutuivat tehtävään täysin ja kertoivat, että tämä on juuri niin kuin minä ja isä. Heiltä tuli paljon tekstiä, jota en ollut pyytänyt, kuvailee Vikström-Jokela.
Kirkon mediasäätiö tuki sarjan käsikirjoitusta ja tuotantoa yhteensä 40 000 eurolla. Säätiö tukee erilaisia uskontoja ja elämänkatsomusta käsitteleviä ohjelmia.
– Vaikka jakamamme summat eivät ole suuria, usein meidän tuki on se viimeinen oljenkorsi, jonka avulla hanke saadaan toteutettua, kertoo toimituspäällikkö Juha Rajamäki .
Säätiön vuosittain jakama tukisumma on noin 340 000 euroa. Rajamäen mukaan kaikki merkittävät suomalaiset tekijät ja tuotantoyhtiöt ovat hakeneet säätiöltä tukea.
– Tekijät ovat kokeneet kirkon mukanaolon audiovisuaalisen median kentällä yllättäväksi. Samalla on toivottu, että muutkin yhteiskunnalliset toimijat näkisivät sen hyödyn, joka ohjelmien tukemisella voidaan pitkällä aikavälillä saavuttaa.
Viime vuosina erityisenä painopistealueena tukia jaettaessa on ollut yhteinen vastuullisuus.
– Se tarkoittaa lähimmäisenrakkautta kaikissa ilmenemismuodoissaan. Tukemamme ohjelmat pitävät esillä vähemmistöjen ja syrjäytyneiden asiaa, Rajamäki kertoo.
Tukea ovat saaneet esimerkiksi Virpi Suutarin Hilton -dokumentti, Dome Karukosken elokuva Kielletty hedelmä ja tosi-tv-sarja Kakola .
Lisäksi säätiö tukee erilaisia perhe-elämään liittyviä aiheita.
– Tommys supersoffa tuo esiin lapsen näkökulman perheen tilanteeseen, perustelee Rajamäki tukipäätöstä.
Vikström-Jokela toivoo, että lastendraamaan panostettaisiin Suomessa enemmän.
– Ulkomailla tehdään hyvää fantasiaa, mutta meidän pitäisi tuottaa draamasarjoja, joissa näytetään täkäläisten lasten omaa arkea.
Hyvä lastendraama voi Vikström-Jokelan mukaan tarjota voimaannuttavan kokemuksen.
– Lapsi tarvitsee kertomuksia, joita vasten voi peilata itseään ja omaa arkeaan. Että tuo olen minä ja minäkin pystyn tähän.
Tommys supersoffassa vakava tarina isän kaipuusta kulkee taustalla punaisena lankana, mutta jokaisessa jaksossa on lisäksi oma koominen tarinansa.
– Haluan näyttää, että surulliset ja hupaisat asiat kulkevat usein rinnakkain, kertoo Vikström-Jokela.
– Jos oppii katsomaan arkeaan niin, että näkee hauskuuden, pärjää paremmin myös ikävien asioiden kanssa.
Tommys supersoffa saa ensi-iltansa joulukuussa Yle Femillä. Ensi vuonna MTV3 Junior näyttää sarjan suomeksi dubattuna tai tekstitettynä.
Jaa tämä artikkeli: