Kommentti

• 01.10.2012 14:01

Pihla Tiihonen
 

pihla.tiihonen@kirkkojakaupunki.fi

”Kun minä näen kaupunkiviljelijässä ihmisen viljelemässä tomaattia, he näkevät hyväosaisen kermaperseen, joka esittää olevansa muita parempi.” Näin Veera Luoma-aho kirjoitti kesäkuussa Helsingin Sanomissa kavereistaan, joita kaupunkiviljelijät ärsyttävät.

Inhoajien mielestä kaupunkiviljely on ennen kaikkea koulutettujen ja keskiluokkaisten suosima identiteettivalinta.

Osui ja upposi. Olen facebookannut maisteripohjalta mangoldin harventamisesta ja julistanut tuoretta viljelijäidentiteettiäni lasteni päiväkodissa. Olemme palstanaapurini kanssa vertailleet työkalulaatikoiden merkkejä ja ominaisuuksia.

Ensimmäinen viljelykesä jäi raskaasti tappiolle, vaikka perhe pysyikin omissa porkkanoissa. Rahaa meni noin 450 euroa. Isoin hankinta olivat työkalut, joita ostin noin 160 eurolla ja varastoin ne 80 euron työkalulaatikkoon. Multa ja maanparannusaineet sekä siemenet ja taimet maksoivat molemmat noin 70 euroa. Sitten tulivat vielä palstamaksut, puutarhahanskat ja aikuisten kurahousut kontallaan kitkemiseen.

Kannattiko satsaus? En tiedä. Ehkä, jos kaivan aariani samalla lapiolla silloinkin, kun viljely on mennyt pois muodista.

Oloni on palstalla usein oudon tyyni. Kun irrottelen viimeisiä kesäkurpitsoja, kaksivuotiaani laulaa vieressä: ”Aurinko on ystävämme, iloinen ja lämmin, valon voima innostaa...”