Kommentti
Juhani Huttunen
juhani.huttunen@kirkkojakaupunki.fi
Naispappeuden vastustajat perustivat vuonna 1999 Luther-säätiön. Sen messuissa ei ole naisia alttarilla. Kun viimeinen naispappeutta vastustanut piispa Olavi Rimpiläinen jäi eläkkeelle, piti jostain saada piispa, joka vihkisi lisää naispappeuden vastustajia. Apu tuli Ruotsin Missionsprovinsenista. Se sai piispan, kun kenialainen naispappeuden vastustaja Walter Obare Omwanza vihki Arne Olssonin, joka puolestaan vihki Matti Väisäsen.
Näin muodostui tunneli, jota pitkin säätiö on taluttanut Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon naispappeuden kieltäviä pastoreita. Kirkon kannalta Matti Väisänen ja Risto Soramies ovat piispoja samalla tavalla kuin tasavallan presidentin näkökulmasta moottoripyöräkerhon johtaja on presidentti. Väisäsen tavoin myös Soramies tulee menettämään pappisoikeudet kirkossa.
Säätiö on täysin laillinen. Mutta säätiöläiset vedättävät, kun eivät järjestäydy. Lähetyshiippakuntaakaan ei voi ”erottaa”, koska se on jo nyt irti kirkosta. Piispat suhtautuvat tähän oudon huolettomasti. He tajuavat, ettei kyse ole vain pienestä 2 000 kannattajan Luther-säätiöstä ja sen tee-se-itse-hiippakunnasta. Niitähän aivan avoimesti tukee kaksi suurta kirkon virallista lähetysjärjestöä. Helsingin seurakunnat jo kauan sitten vetivät näiltä järjestöiltä rahahanan kiinni.
Jaa tämä artikkeli: