null Kompastelu kunniaan

Kompastelu kunniaan

Nykypäivästä käsin Jeesuksen rekrytointipolitiikka tuntuu tosi oudolta. Hän nimittäin näyttää poimineen mukaansa satunnaisia vastaantulijoita, ansioluetteloita tai suosituksia tarkastamatta.

Varsinkin yksi opetuslapsista vaikuttaa virhearviolta: ailahtelevainen kiukkupussi Pietari aiheuttaa opettajalleen toistuvasti harmaita hiuksia ja rytmihäiriöitä. Juuri tuon jänishousu-Pietarin Jeesus kuitenkin nimeää kirkkonsa ”kallioksi”.

Mikään unelmavävy ei liene ollut myöskään Johannes, jota Jeesus nimittää ”ukkosenjylinän pojaksi”. Silti Johannes muistetaan kristillisessä perinteessä ”rakkauden apostolina”.

Samanlainen usko muutoksen mahdollisuuteen leimaa oikeastaan Jeesuksen koko toimintaa.

Tässä hän eroaa suomalaisesta viranomaisesta, jonka linjana on pikemminkin inhimillisen epätäydellisyyden nollatoleranssi. Niinpä yhteishaun mokannut nuori voi menettää työttömyysturvan vuosikausiksi. Ja yksi retkahdus voi sulkea ovet kuntouttavaan päihdehoitoon lopullisesti.

Viimeistään vanhemmuuden kautta ihminen tulee kivuliaan tietoiseksi omasta rajallisuudestaan. Vaikka kuinka yrittää, sitä silti tekee virheitä, pahojakin. Siihen nähden on ällistyttävää, kuinka monesta lapsesta kasvaa ihan kelpo aikuisia.

Itse asiassa osa kasvatustieteilijöistä ajattelee, että aikuisten täydellisyyskulissi on lapsen kehitykselle haitallista. Vanhempien tulisi mieluummin opettaa lasta elämään virheidensä kanssa kuin vaatia täydellisyyttä.

Me emme voi tulla virheettömiksi, mutta meillä on valta päättää, miten suhtaudumme virheisiin. Jeesuksen konseptilla se menisi ehkä niin, että opettajakoulutukseen lisäpisteitä saisivat entiset kouluraggarit ja sosiaalityön hauissa suosittaisiin sosiaalityön asiakkaita. Vuoden yrittäjäksi valittaisiin henkilö, joka on oppinut epäonnistumisistaan eniten.

Voihan olla, että vasta rakkaan opettajan kieltäminen kolmesti, sitä seurannut epätoivo ja lopulta armo tekivät Pietarista sen kallion, jota Jeesus oli aavistellut.

Anna Kontula
anna.kontula@eduskunta.fi
Kirjoittaja on vasemmistolainen kansanedustaja.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.