Kongo kuninkaan käsissä
Kongo on kestoaihe uutisissa. Se on mineraaleiltaan rikas maa, jota on häikäilemättä riistetty; siellä on sisällissota, kansanmurha ja monenlaisia kestolevottomuuksia.
Belgian kuningas Leopold II sai Kongon haltuunsa Berliinin konferenssissa 1885. Kongon vapaavaltiota hallitsi osakeyhtiö, jonka ainut osakkeenomistaja oli kuningas itse.
Kongon väestö joutui orjatyöhön. Sodat, nälkä, taudit ja terrori pitivät huolta siitä, että Leopoldin hallituskaudella Kongon väki väheni puoleen, kahdestakymmenestä miljoonasta kymmeneen.
Väkivallantekoja ei kirjattu ylös, mutta tietoja tapahtumista on säilynyt. Yksi käytetyistä rangaistuksista oli muun muassa käsien katkominen ranteista.
Brysselin tyylikkäissä suklaapuodeissa kristallikruunujen alla myydään yhä pieniä ihmiskäden muotoisia suklaita. Hyviä ovat.
Kansallisteatterin uudessa näytelmässä Kuninkaan kädet Afrikka on läsnä alun ja lopun upeassa, syvältä kumpuavassa laulussa, taustan äänimaailmassa, läpinäkyvien seinien valoheijastuksissa ja Afrikassa käyneiden roolihenkilöiden vaatteissa.
Näyttämön kuningas Leopold (Jukka Puotila) elää ikään kuin lasiseinäisessä kasvihuoneessa. Siellä hän tapaa hovilaisia, suomalaisen suurriistan metsästäjän, tutkimusmatkailija Stanleyn, kansanedustajan, Iso-Britannian konsulin sekä nuoren rakastajattarensa. Kongoon kuningas saa konkreettisimman kosketuksensa postipaketissa saapuvien irtihakattujen käsien muodossa.
Leopoldin toimet Kongossa aiheuttivat skandaalin, eikä Kongon siirtyminen Belgian hallituksen haltuun vuonna 1908 tilannetta paljoa muuttanut.
Petteri Sallisen ohjauksessa Juha Vakkurin tekstistä on tullut perusteellisesti tyylitelty tarina todellisuuden heiveröisestä kohtaamisesta, ihmisistä vallan liepeillä sekä ennen muuta hallitsijasta itsestään. Hän selittää tekojaan ja näyttää uskovan sanoihinsa, vain välillä jähmettyvät liikkeet, äänettömään huutoon aukeava suu tai ruumiin kouristuminen kertovat paitsi kuninkaan sairaudesta, ehkä myös siitä, että selityksiin uskomisella on hintansa. Varsinkin kuoleman lähestyessä.
Leopoldin ja nuoren rakastajattaren kohtaamisessa hitaat liikkeet ovat tehokkaammillaan. Hallitsijassa on myös halua ja hellyyttä.
Näyttämöllä nähdään myös pieniä hirmuhallitsijoiden pystejä; Leopold ei ole ollut ainoa laatuaan. Pystit eivät taida näkyä peräpenkkeihin, mutta ehkä tyylittelyn tarkoitusperiä ihmttelevä katsoja oivaltaa kuitenkin. Se, että voiton maksimointi on käyttökelpoista moraalia tänäänkin, voi jäädä huomaamatta.
Juha Vakkuri: Kuninkaan kädet. Ohjaus Petteri Sallinen. Ensi-ilta Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 2.9.
Jaa tämä artikkeli: