
Ovella. Hän kolkuttaa, kunnes avaan.
Koputtaja
On aikoja, jolloin ainoa rukous, johon kykenen on kynttilän sytyttäminen ikonin eteen. Pysähtyminen ja viipyminen Jumalan läsnäolossa tuntuvat tukalalta, avun pyytäminen mahdottomalta. Hiljaisuudessa puhuvat vain omat levottomasti poukkoilevat ajatukset.
Kun Jeesus puhuu siitä, miten ihmisen tulee Jumalaa lähestyä, niin avainsanoja ovat hellittämättömyys ja sitkeys. Jumalalle tulee puhua niin kuin mies, joka lähtee lainaamaan vieraalleen tarjottavaa viereisestä talosta keskellä yötä. Uninen ja pahantuulinen naapuri kyllä avaa oven, kun riittävän sinnikkäästi kolkuttelee.
Rukouksettomassa tilassa Jeesuksen sanat saavat tuntemaan alamittaisuutta. En hellittämättä kolkuta, niin että avattaisiin. Kadonneen etsinnän luovutan ennen kuin löydän. En pyytämistäni pyydä, vaan lannistun vastaamattomuuteen.
Minuun sopisi paremmin kuvaus naapurista, joka suojelee omaa untaan, vastaa avunpyyntöihin vastahakoisesti. Elämässäni Jumala toimii taas kuin tuo innokas naapuri.
Kun sulkeudun puuhastelun taakse turvaan, Jumala pyrkii hellittämättä sinne. Hän kolkuttaa oviin ja ikkunoihin niin, että en voi muuta kuin avautua kaikelle, mitä elämä tarjoaa. Kun eksyn elämässäni sivupoluille, Hän etsii minut ja ohjaa oikealle tielle.
Jumalan vieraanvaraisuus on oikeastaan käsittämättömän runsasta. Hän lainaa oman tahtonsa tahdossaan puutteellisille. Sitkeydessä vajaille Hän on sitkeys. Sen tarpeellisen, mitä ihmisellä ei ole, Hän haluaa lahjoittaa, vaikka joutuisi sitä yömyöhään naapurista lainaamaan. Sellainen Jumala on.
Kaisa Tanttu
5. sunnuntai pääsiäisestä
Sydämen puhetta Jumalan kanssa
Liturginen väri: valkoinen
Valo: neljä kynttilää
Tekstit: Ps. 40: 2–6, 2. Moos. 17: 8–13, Jaak 5: 13–16, Luuk. 11: 5–13
Jaa tämä artikkeli: