– Omat kamppailuni alkoholin kanssa antavat perspektiiviä työhön, sanoo Hannu Ylönen.
Korkki kiinni
Hannu Ylönen tietää, miten vaikeaa päihteettömän elämäntavan ylläpitäminen voi olla.
Hannu Ylönen, 56, työskentelee Korson terveysasemalla kokemusasiantuntijana. Hänen erityisalansa on alkoholismi ja siitä toipuminen. Hän tuntee ne asiat pohjamutia myöten.
– Siitä, millaista kärsimystä alkoholisti aiheuttaa perheenjäsenille, minulla ei ole omakohtaista kokemusta.
Ylösen äiti kuoli pojan ollessa 11-vuotias. Viime viikolla kuollut isä asui kaukana. Yhteydenpito muihin sukulaisiin on ollut satunnaista. Omia lapsia Ylösellä ei ole.
– Alkoholin käyttöni alkoi varhain. Konfirmaatiossakin minulla oli huono olo, koska olin juonut edellisenä iltana.
Ylönen muutti Vantaalle opintojensa takia. Hän valmistui sähköinsinööriksi ja merkonomiksi.
– Sain hyvän työpaikan 25-vuotiaana. Näytti siltä, että minun oli mahdollista saada itselleni kaikki maallinen mammona. Valitettavasti alkoholisoituminen ei katso yhteiskunnallista asemaa.
Opiskeluajan viikonloppujuomiset muuttuivat työpäivän jälkeisiin kaljoitteluihin.
– Alkoholinkäyttöni takia minut ohjattiin 1980-luvun lopulla työpaikalta A-klinikalle, mutta oma halu raitistumiseen puuttui.
Vuonna 1991 Ylönen irtisanottiin – ei alkoholin takia, vaan tuotannollis-taloudellisista syistä. Työttömyyden aikana juominen paheni.
– Join kaksin käsin, mutten tunnistanut riskijuomistani.
Välillä hän oli asunnoton. Muutaman juomisvuoden jälkeen tuli halu muutokseen. Tie vei katkaisuhoitoon ja sitten muuhun hoitoon.
– Muutos on mahdollinen, jos ihminen myöntää ongelman vakavuuden ja hänellä on vilpitön halu lopettaa juominen. Apua on saatavilla.
– Nyt tuntuu, että havahduin sairauden vakavuuteen liian myöhään. Minun olisi pitänyt osata hakea apua jo kymmenen vuotta aikaisemmin.
Juomisen lopettaminen oli Hannu Ylöselle suhteellisen helppoa. Päihteettömän elämäntavan ylläpitäminen on osoittautunut paljon vaikeammaksi. Kerran hän lähti yli vuoden raittiin jakson jälkeen kaverinsa kanssa Tallinnan-matkalle.
– Ajattelin, että pystyisin juomaan kohtuullisesti niin kuin tavallinen ihminen, mutta sain karmean opetuksen. Matkasta alkoi elämäni pisin, kahden kuukauden mittainen ryyppyputki. Tajusin, että alkoholismi on loppuelämäni sairaus.
2000-luku on ollut Ylöselle vaihtelevaa toipumisen aikaa. Nykyinen täysraittius on kestänyt yli viisi vuotta.
– Olen tarvinnut ja saanut vertaistukea AA-ryhmissä ja A-killassa. Tärkeää on ollut hyväksyä itsensä, toiset ja olosuhteet sellaisina kuin ne ovat.
Ylösen mukaan juomisen lopettaminen on tuonut paljon lisä- ja laatuaikaa elämään.
– Olen saanut uusia kavereita. Pubielämä on historiaa. Olen opetellut tavallista elämää. Kävelen ja hikihölkkään. Luen hengellistä kirjallisuutta. Asvaltti on vaihtunut luontomaisemaan. Seurailen lintuja. Nautin elämästä.
Rinnalle on myös löytynyt elämänkumppani, päihteettömän elämäntavan ystävä hänkin.
Kokemusasiantuntija Hannu Ylönen auttaa korsolaisia ja koivukyläläisiä päihdeongelmista kärsiviä Korson terveysasemalla. Ajanvaraukset ti ja to klo 12–13 p. 050 318 1649.
Jaa tämä artikkeli: