Tuomas Rantalan mielestä herättäjäjuhlat on yhtä avoin tapahtuma kuin maatalousnäyttely: sinne on helppo tulla kenen vain. Kuva: Jukka Granstrom

Körtti voi aina aloittaa alusta, sanoo Tuomas Rantala

Körttiläisyys tuntuu Tuomas Rantalasta enemmän perheeltä kuin herätysliikkeeltä. Tänä kesänä körtit kokoontuvat Vantaan herättäjäjuhlille.

• 03.06.2016 14:30
• Anu Heikkinen

Ylihärmä, Oulu, Jyväskylä, Pori, Espoo, Kiuruvesi, Isokyrö ja nyt Vantaa. Oikeasti Tuomas Rantala asuu Tillinmäessä, mutta heinäkuun toisena viikonloppuna hänen kotinsa on taivasalla, joka kesä eri paikassa. Siltä herännäisyyden eli körttiläisyyden vuotuiset herättäjäjuhlat nimittäin hänestä tuntuvat, kodilta.

”Körttiläisyys on koti, jonne voin aina palata, vaikka en aina ehtisikään käydä siellä. Herättäjäjuhlilla ketään ei vaadita olemaan tietynlainen, jokainen saa olla vapaasti sellainen kuin on”, hän sanoo.

Rantala on syntyisin Lapualta, keskeltä herännäisyyden sydänaluetta. Viisilapsinen perhe kävi herättäjäjuhlilla joka kesä. Herännäisyys tuli perheeseen isän suvun perintönä, kun taas äidin perhetausta oli lähinnä yleiskristillinen.

Aikuisikänsä Rantala on asunut Espoossa. Nykyisin hän hankkii työkseen ydinpolttoainetta. Kotona kasvaa uusi polvi herättäjäjuhlien vakiovieraita, Hilla, 7, ja Lumi, 5.

”Tytöt ovat käyneet juhlilla vauvasta saakka. Veimme vaimoni Maarian kanssa Hillan Espoon herättäjäjuhlille, kun tyttö oli vasta kahden viikon ikäinen. Se vierailu kesti ehkä viisi minuuttia.”
 

Rukouksessa voi levätä

Herättäjäjuhlat joskus 1970-luvun lopulla, ehkä Nurmossa, Lapinlahdella tai Lieksassa. Alle kouluikäinen Tuomas Rantala makaa juhlakentän nurmikolla seurapenkkien välissä. Ympärillä kaikuu tuhansien ihmisten veisuu.

Siionin virsi ja puhe. Siionin virsi ja puhe. Pienen pojan aika käy tuskaisen pitkäksi. Hän alkaa tutkia ruohonkorsia yksitellen. Niitä on satoja ja taas satoja. Äkkiä tuntuukin mukavalta.
 

”Oivalsin, että herättäjäjuhlat olivatkin paikka, jossa ei ole mitään kiirettä, vaan voi nauttia. Se oli ensimmäisiä löytöjäni juhlilla”, Rantala kertoo.

Myöhemminkin herättäjäjuhlien seurapenkki on tuntunut Rantalasta hyvin rauhoittavalta paikalta. Avoimen taivaan alla vietettävät juhlat koostuvat seuroista, joissa puheet ja veisuu vuorottelevat. Siinä rauhallisessa yhdistelmässä on Rantalan mielestä jotakin vetoavaa.

”Seuroissa laskeudutaan rukoukseen, jossa saa levätä. Ei ole väliä, istuuko paikoillaan vai käveleekö ympäriinsä, silti voi olla siinä samassa mielentilassa. Aina ei tarvitse edes kuunnella. On ihan hyväksyttävää vain olla.”
 

Jumala ei laske virheitä

Usko kasvoi kiinni Tuomas Rantalaan lapsesta lähtien, tai hän kasvoi uskoon – miten päin asian haluaakin nähdä. Hän ei ole missään vaiheessa tuntenut tarvetta tehdä irtiottoa herännäisyydestä.

”Minulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, ettei körttiläisyys kestäisi tapaani elää. Olen tehnyt elämässäni asioita, joista en ylpeile, mutta ne eivät ole koskaan saaneet minua ajattelemaan, etten voisi olla körttiläinen.”

Rantalalle kodissa ja myös hengellisessä kodissa tärkeintä on se, että se luo perusturvan. Aina saa tuntea itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on.
 

”Aina voi palata ja tulla syliin, vaikka olisi kasvanut isoksi.”

Körttiläisyyden Jumala-kuvassa Rantalaa puhuttelee armollisuus. Jumala on tavattoman vahva ja ihminen hänen rinnallaan mitättömän pieni, mutta silti Jumala pitää huolta lapsistaan eikä laske virheitä.

”Minun ei tarvitse yrittää itse, vaan voin luottaa siihen, että armo pelastaa ja Jeesukseen luottaminen riittää. Minun ei tarvitse näyttää paremmalta kuin olen tai tehdä muiden hyväksymiä asioita.”

Samaa avoimen sylin periaatetta Rantala haluaa osoittaa myös lapsilleen.

”Kun lapsen antaa itse valita, milloin hän haluaa mennä ja milloin olla lähellä, hänen on helpompaa lähteä turvallisella mielellä tekemään tutkimusmatkaansa ja palata taas syliin, kun siltä tuntuu.”
 

Nyt tarvitaan körttiläisiä

Silloin tällöin joku kysyy Tuomas Rantalalta, voiko herättäjäjuhlille tulla ulkopuolisena, kun siellä on vain niitä körttejä. Hän vastaa aina, että aivan helposti. Kukaan ei hänen kokemuksensa mukaan katso ensikertalaisia pitkin nenänvarttaan. Körttiläiset puhuvatkin itsestään ystäväkansana, ja uudet tulijat ”rakastetaan joukkoon”.

”Minusta herättäjäjuhlat ovat yhtä avoin tapahtuma kuin maatalousnäyttely. Sinne on hirveän helppo tulla. Vaimollani ei ole körttitaustaa, mutta hän on solahtanut joukkoon vaivattomasti.”
 

Rantala oppi jo pikkupoikana sen, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta asemasta ja uskonnollisesta taustasta. Kotona körttiläisyys näkyi suhtautumisessa muihin ihmisiin. Ketään ei arvosteltu, eikä omia henkseleitä paukuteltu.

”Varsinkin isä osasi lähestyä ihmisiä. Lapualla oli laitapuolen kulkijoita, jotka lapset kiersivät kaukaa. Isä meni usein juttelemaan heidän kanssaan.”

Nykypäivän körttiläisyydessä Rantalaan vetoaa eniten suvaitsevaisuus.

”Nyt tarvitaan körttiläisiä, kun elämme aikaa, jossa suvaitsemattomuus nostaa päätään. Tarvitaan ihmisen hyväksymistä, lähestymistä ja kuuntelemista.”
 

Aina voi aloittaa alusta

Toisaalta körttiläisyydessä on myös se puoli, joka puhuu ihmisen omasta mitättömyydestä Jumalan edessä. Siihen yhdistyy kuitenkin kiitollisuus Jumalan suuresta armosta. Silloin ei tarvitse myöskään surra omaa surkeuttaan.

”Se on vapauttavaa. Kaikki ovat samalla viivalla, eikä kenenkään tarvitse asettua toisen yläpuolelle tai painaa itseään alas. Aina voi aloittaa alusta.”

Rantalalle suurin herännäisyyden opetus on rukous, joka on yhtä jokapäiväistä kuin hengittäminen. Se on hänelle voiman lähde silloin, kun ei jaksa tai ymmärrä. Rantala toivoo, että Siionin virsien rauhallisesta poljennosta tulee myös hänen lapsilleen rukouksen äänimaailma, jossa he voivat kokea olevansa turvassa.

”Rukouksessa tarvitaan herkkyyttä. Se on kuin hiuksenohut kanava, josta ei kuule mitään, jos itsessä on sisällä melua.”