null Koti jokaiselle espoolaiselle

Koti jokaiselle espoolaiselle

Syrjäytymisen erilaisia kierteitä yritetään katkaista Espoossa muun muassa Nimi ovessa -hankkeella. Sen lähtökohtana on, että asunnottomalle kuuluu asunto – ilman ennakkoehtoja.

Periaate nojaa YK:n ihmisoikeuksien julistukseen, mutta myös käytännön toimivuuteen. Asunto toimii kuntouttavana tekijänä. Perinteisesti asunto on täytynyt ansaita esimerkiksi päihteettömyydellä. Toinen tunnustettu periaate on, että pelkkä asunto ei riitä, vaan sen rinnalle tarvitaan myös monenlaista tukea.

Espoon kaupunki on ollut vuodesta 2008 mukana valtiovallan käynnistämässä pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmassa. Tavoitteena oli puolittaa pitkäaikainen asunnottomuus viime vuoden loppuun mennessä. Asuntojen määrän suhteen tavoitteet ylitettiin, mutta kodittomien määrä ei vähentynyt odotetusti.

Suurissa kaupungeissa uutta asunnottomuutta syntyy koko ajan lisää. Espoossakin asunnottomien määrä kasvoi viime vuonna viidenneksellä. Yksi syy on muuttoliike: uudelle paikkakunnalle joudutaan välillä muuttamaan ilman tietoa asunnosta. Kokonaisuudessaan asunnottomuuden syyt ovat hyvin vaihtelevia. Kun elämänhallinta jostain syystä katoaa, hetkeksikin, tuloksena saattaa olla jälleen uusi koditon ihminen tai perhe.

Yhteiskunta on kiitettävästi havahtunut asunnottomuuden ongelmaan. Hallituksen tavoitteena on selättää pitkäaikaisasunnottomuus kokonaan vuoteen 2015 mennessä. Ohjelma koostuu sekä asuntojen tuottamisesta, että tukitoimista.

Asunnottomuuden syihin pitää puuttua ennakoiden. Arvioiden mukaan yhden asumisneuvojan työ tuottaa vuodessa kymmenien tuhansien eurojen säästöt yhteiskunnalle. Samaa työtä tekevät myös seurakuntien diakoniatyöntekijät, kaupungin sosiaalitoimen ihmiset, kolmannen sektorin toimijat – ja kaikki, jotka tukevat ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Yksittäisen ihmisen kannalta apua ei voi mitata euroissa, kysymys on elämän perusteista.

Asunnottomuuden ongelman ratkaisu ei löydy pelkästään yhteiskunnan tukiasunnoista. Myös kohtuuttoman kalliit vuokrat ovat osasyy siihen, että Espoon asunnottomista noin kaksi kolmannesta asuu tuttavien luona. Todellisia hyväntekijöitä ovat vuokranantajat, joille riittää kohtuus. Heitäkin on.

Urpu Sarlin

urpu.sarlin@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.