Kotijoukot lukutalkoisiin
Lukutaito on kaiken oppimisen perusta. Lastemme heikentynyt lukutaito ja laskenut kiinnostus lukemiseen on vakava uhka koko maamme sivistykselle ja osaamiselle. Niiden nuorten osuus, jotka eivät lue läksyjen lisäksi lainkaan vapaa-ajallaan, on merkittävästi kasvanut. Lukutaidon lasku näkyy myös Pisa-tuloksissa.
Huolta heikentyneestä lukutaidosta ei pidä jättää vain opettajien hartioille. Ovi lukemisen maailmaan avataan kotona yhteisen lukemisen avulla. Tässä vanhemmilla on päävastuu mutta myös isovanhemmilla ja muilla lasten läheisillä aikuisilla on merkittävä rooli.
Kun luemme lapselle, vahvistamme lapsen kielen kehitystä, tulevaa lukutaitoa ja kiinnostusta lukemiseen. Lapselle lukeminen ja yhdessä lukeminen lapsen opittua lukemaan auttavat lapsen koulunkäyntiä ja helpottavat tulevaisuudessa hänen oppimistaan. Tukemalla lapsen lukemista opinpolun alkuvaiheessa voidaan tehokkaasti kitkeä eroja oppimistuloksissa.
Koulujen lukuharjoituksia ja kirjailijavierailuja, kirjallisuuskerhoja, koulujen kirjastoja sekä yhteistyötä yleisten kirjastojen kanssa tulisi joka koulussa vaalia. Kirjastojen kanssa tehtävän yhteistyön on hyvä olla osa päiväkotien arkea. Päiväkodit ja koulut voivat osaltaan innostaa ja kannustaa perheitä yhteiseen lukuharrastukseen esimerkiksi lukudiplomein. Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka kulkee mukana koko elämän.
Sari Sarkomaa
kolmen lapsen äiti, kansanedustaja
Jaa tämä artikkeli: