Kesäpaikkansa päärakennuksen Antti Hyry on tehnyt vanhoista hirsistä.
Kotikylissä ja mielenmaisemissa
Siitä ihminen kirjoittaa, minkä tietää, sanoo Finlandia-palkittu kirjailija ja diplomi-insinööri Antti Hyry.
Marraskuun alussa kirjailija Antti Hyry asuu vielä Maija-vaimonsa kanssa Myllykankaan-kesäkodissa Iissä. Pihapiiri löytyy nelostien tuntumasta, vajaa kymmenen kilometriä Olhavasta pohjoiseen.
— Piharakennuksen takana kulkee vanha nelostie, Antti Hyry viittaa kapeaan soratiehen.
Uusi tie rakennettiin sodan jälkeen vähän kauemmaksi merestä. Lännen puolella avautuu Perämeri, vaikkei ihan rannassa ollakaan.
— Merenrantaan ei totu sillä lailla kuin jokivarteen kotona, kirjailija sanoo, vaikka merellisiä kesiä on takana jo liki puoli vuosisataa.
Antti Hyryn kotijoki on Kuivajoki, joka laskee mereen kymmenkunta kilometriä pohjoisempana.
Antti Hyryn kotikylä on nimeltään Hyry.
Kirjailijan kotitalossa oli alun perin vain pirtti ja kamari. Myöhemmin taloa laajennettiin rakentamalla uusi pirtti. Samalla kauppa sai talosta omat tilansa. Lisäksi pihassa oli ulkorakennuksia. Tilalla oli muutamia lehmiä ja hevonen.
— Sedät Eelis ja Yrjö asuivat aivan näkösällä.
Kylän talot leviävät nauhana pitkin jokivartta. Tiet ja rakennukset ovat muuttuneet Antti Hyryn lapsuuden ajoista, mutta 1930-luvun maisemaa ja elämänpiiriä voi hahmotella myös hänen kirjoittamiensa kirjojen avulla.
Yli sata vuotta sitten lähitalojen asukkaat toimivat kaukonäköisesti lahjoittaessaan tontin koulua varten.
— Varmaan osittain koulun ansiota on, että kylästä tuli elävä keskuspaikka. Esimerkiksi ennen sotia kylässä oli viiden kilometrin säteellä yhteensä seitsemän kauppaa.
Koulunkäynnin aloittaessaan Antti Hyryn tarvitsi vain kipaista kotoa tien toiselle puolen.
Muutaman sadan metrin päähän kotoa valmistui kylän toinen julkinen rakennus, vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen talo.
— Seuroihin tulivat kaikki kyläläiset, muutkin kuin uskovaiset. Vanhaisä toimi seuroissa esilaulajana. Hän luki usein myös raamatuntekstin, ennen kuin saarnamies alkoi selittää sitä, kertoo Antti Hyry, joka mielellään käyttää itsestäänkin isoisänä nimitystä vanhaisä.
Lestadiolaisuus oli voimistunut kylällä 1920-luvun vahvojen saarnamiesten ja uskoontulokokemusten myötä.
Seurat ja ”uskomattoman uskominen” ovat lapsuudesta asti kuuluneet Antti Hyryn elämään, vaikkei ihan aina olekaan ollut selvää, onko itsellä uskoa vaiko ei.
— Pyhäpäivinä ei tehty mitään. Siinä on oma vitsinsä, että aika tulee pitkäksi.
Lepopäivinä kylän miehet kokoontuivat yhteen silloinkin kun ei ollut seuroja, keskustelemaan, puhumaan ja kuuntelemaan toisiaan.
— Pikkupojat, ja vähän isommatkin, seurasivat kaikkea mahdollista. Siinä oppi samalla, millaista on olla vanha tai nuori mies. Nykyään eri sukupolvet elävät enemmän erillään toisistaan.
Toukokuussa 1938 Antti Hyryn äiti kuoli munuaistautiin. Antti täytti lokakuussa seitsemän vuotta.
— Meillä oli hoitajia, oli tätejä ja huolehtivainen ympäristö.
Romaanissaan Kotona (1960) kirjailija kertoo Paulista, jolla ei kirjan lopulla ole enää äitiä.
Antti Hyryn isä Väinö meni pian naimisiin toisen lesken kanssa. Aluksi äitipuoli asui teini-ikäisten lastensa kanssa maatilalla Oulujoella, ja puolisot vain vierailivat toistensa luona.
Elämä ei ollut jännitteetöntä, mutta muun muassa kesien viettäminen Oulujoella laajensi Antti Hyryn elämänpiiriä.
— Kesällä 1940 minun tuli niin ikävä kotiin, että tilalla työmiehenä ollut isän serkku lähti kuljettamaan minua. Asemalta hän toi minut pyörällä. Kun olimme olleet kotona vähän aikaa, halusin ja pääsinkin takaisin Oulujoelle.
Antti Hyry oli Oulujoella seuraavanakin kesänä, kun hänen isänsä lähti liikekannallepanon aikana toisten mukana sotaan. Sodasta huolimatta elämä jatkui. Kuusivuotisen kansakoulun jälkeen Antti Hyry pyrki ja pääsi 1944 kolmivuotiseen keskikouluun Iihin.
Isosisko kävi jo samaa koulua ja koulukortteeri järjestyisi sukulaistalosta, olihan äiti kotoisin Iijokivarresta. Mutta kun naapurin poika ei päässyt kouluun, ei Anttikaan mennyt.
— Saksalaissotilaat lähtivät, ja syksy oli sekava. Joulun maissa minulle tuli angiina ja reumaattinen kuume. Olin sairaalassakin. Kuinkahan hankalaa olisi ollut, jos olisin silloin ollut koulussa.
Kansakoulun jälkeen Antti Hyry kävi kaksi jatkoluokkaa ja vasta sen jälkeen kolmivuotisen keskikoulun. Sairastettuaan syksyn ja oltuaan sairaaloissa Helsinkiä myöten hän alkoi toivuttuaan miettiä, josko hänkin menisi puuseppäkurssille kylän toisten poikien tapaan.
Kun isä sanoi ei, poika päätti lähteä sähkötöihin. Hän oli hankkinut tuntumaa niihin monenlaisilla kokeiluilla ja tekemällä paristokäyttöisiä sähkölaitteita. Kotikylällä ei vielä 1940-luvulla ollut sähköverkkoa. Hyry pääsi töihin Muurolan parantolan rakennustyömaalle.
— Pääsin tekemään töitä vasta ammattikoulusta valmistuneiden nuorten asentajien kanssa. Opin myös muurausta ja rappausta.
— Sitä, että joku osaa rakentaa, ei maaseudulla pidetty silloin mitenkään kummallisena. Jotkut vain rakensivat, toiset eivät.
Vapaa-ajan harrastuksekseen Antti Hyry oli löytänyt kirjekurssin, jonka avulla hän opiskeli englantia luonnonmenetelmällä. Aineistossa oli tekstin lisäksi sen äänteenmukainen kirjoitus, sanojen merkitykset ja tehtäviä.
— Pian tuntui, että osaan englantia paremmin kuin saksaa, jota olin lukenut keskikoulussa.
Antti Hyrylle tuli mieleen, että pitäisi yrittää lukioon, että voisi sitten lähteä Helsinkiin katsomaan, minkälaista siellä on. Rovaniemellä asui äitipuolen sisar, jonka mies oli pappi ja opettaja. Häneltä Antti Hyry lähti kysymään neuvoa.
Lukion ensimmäisen vuoden lopulla Antti Hyry päätteli, että voisi hyvin hypätä toisen luokan yli lukemalla kesällä itsekseen ja sitten tenttimällä. Matematiikan opettaja tarjoutui pitämään hänelle yksityisen kesäkurssin. Kirjailija kertoo siitä romaanissaan Kurssi (1993).
Yritys onnistui nipin napin: toisen lukiovuotensa jälkeen Antti Hyrystä tuli ylioppilas. Sotaväen jälkeen hän meni töihin radiokorjaajaksi Rovaniemelle. Sitten hän huomasi ilmoituksen Teknillisen Korkeakoulun karsintakursseista.
— Hain arkkitehti- ja sähköosastoille. Arkkitehtipuolelle minua ei huolittu ollenkaan. Jos olisin käynyt lukiota pitempään ja todistukseni olisi ollut parempi, niin ehkä minusta olisi tullut arkkitehti. En tiedä, olisiko se, että olisin nyt jossain arkkitehtinä, ollut nykyistä parempi vaihtoehto.
Sähköpuolen karsintakurssi kesti useita viikkoja ja meni hyvin.
— Kun asiat ensin opetettiin hyvin, ja sitten päälle pidettiin kokeet, oli mahdollisuudet osata.
Karsintakurssien aikana 1953 Antti Hyry asui ensin muutaman päivän Teekkarikylässä, mutta muutti sitten lestadiolaiseen ylioppilaskotiin Kruununhakaan. Siellä hän tutustui psykologian ja kasvatustieteen opintojaan lopetelleeseen Maijaan. Pari meni naimisiin kaksi vuotta myöhemmin.
Runoja Antti Hyry kirjoitteli jo lukioaikana. Helsingissä hän tuli näyttäneeksi runojaan tutuksi tulleelle taidemaalarille Tapani Raittilalle. Tämä neuvoi ottamaan yhteyttä Otavassa työskentelevään kustannusvirkailijaan Tuomas Anhavaan. Anhava puolestaan ehdotti, että Hyry kokeilisi kirjoittaa suorasanaista tekstiä.
— Tekstistä tulikin toisenlaista, itsestänikin parempaa.
Suppea kokoelma novelleja jäi kahdeksi vuodeksi hautumaan Otavan kirjallisen johtajan pöydälle. Julkaisupäätös syntyi vasta, kun Anhava kertoi esimiehelleen, että pian olisi tulossa myös romaani.
Novellikokoelma Maantieltä hän lähti ilmestyi keväällä 1958 ja syksyllä romaani Kevättä ja syksyä.
Saman vuoden tammikuussa Antti Hyry oli myös valmistunut diplomi-insinööriksi.
— Kun kirjailijantyö näytti lähtevän vetämään, en ollut kiinnostunut korkeakouluaikaisen opettajani ehdottamasta paikasta Siemensillä.
Hyryjen kodissa roolit ovat menneet niin, että Maija on käynyt töissä kodin ulkopuolella. Hän työskenteli pitkään opettajankouluttajana. Antti on ollut kotona, mikä ei ole kuulemma ollut huono ratkaisu, kun perheeseen kuuluu kahden tytön lisäksi neljä poikaa.
— Opiskelualan opeista on tietysti aina yhtä sun toista hyötyä, ja opiskeluaika antaa elämysmateriaalia. Siitähän ihminen kirjoittaa, minkä tietää.
Lisäksi sähköalan osaamisesta on ollut se käytännön etu, että Antti Hyry on voinut tehdä sähkötyöt omiin ja lastensa taloihin.
Rakentamisesta on kirjailijantyön ohella tullut Antti Hyryn elämän keskeinen tekeminen, ja myös hänen kirjojensa aihe. Jo viisikymmentä vuotta sitten hän rakensi omakotitalon Espoon Rastaalaan. Pihapiiriin on myöhemmin noussut talo kirjailijantyötä varten ja kaksi aittaa. Seuraavaksi pojanpoika rakentaa oman talonsa samalle tontille.
Aikoinaan Hyryt suunnittelivat hankkivansa kesäpaikan Kuivajokivarresta, jonne olivat tottuneet palaamaan joka kesä. Mutta kun tuli tieto, että Myllykankaan-paikka oli myynnissä, etenkin Maija Hyry innostui. Olihan hän viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa meren tuntumassa Oulussa.
— Pihan valkoinen talo on rakennettu asuintaloksi sodan jälkeen. Silloin oli kova pula rakennustarvikkeista. Naapurin poika on kertonut olleensa oikomassa naulankäkkäröitä, jotka oli kerätty talteen poltetun Rovaniemen alueelta, Antti Hyry esittelee.
Pihapiirin harmaa talo on rakennettu savupirtiksi 1800-luvun alussa. Nyt se on pystytetty kolmanteen paikkaansa.
Nykyinen päärakennus on valmistunut 2000-luvulla. Alun perin Kuivajokivarressa sijainneen Pyörälän talon lahonneet hirret on korvattu kahden muun talon hirsillä. Vasta valmistuneen pirtin uuni tuo mieleen Finlandia-palkitun Uuni-romaanin (2009) uunin.
— Tämä on meidän uuni. Siinä toisessa voi olla mielikuvitustakin.
Ikään kuin perinnepihan pystyttämisessä ei olisi kylliksi, Antti Hyryllä on vireillä muutakin. Kun Kuivaniemen rauhanyhdistys rakensi uuden toimitalon Hyryyn, jäi entinen talo tontinvaihtokaupassa Antti Hyrylle.
— On noloa, että kaikki vanha oltaisiin aina hävittämässä uuden tieltä. Vanhaan rauhanyhdistyksen taloon voisi tulla museo, mutta siihen tarvittaisiin käytännön järjestelyitä, ylläpitoa ja toimihenkilöitä.
Käytännön järjestelyitä on tarvittu myös urkujenrakennushankkeissa, joita Antti Hyry ja Veikko Virtanen ovat vetäneet reilun kymmenen vuotta. Ne taas ovat jatkoa sille, mitä tapahtui 1960-luvulla.
Kotiurkujen rakentamisesta kiinnostunut lankomies pyysi etelässä asuvaa Antti Hyryä kyselemään urkurakentaja Veikko Virtaselta, saisiko pillejä ja mihin hintaan. Niin käynnistyi urkuyhteistyö ja -tietojenvaihto.
Niinpä kun Jämsän kristillisen opiston juhlasaliin haluttiin saada urut, Antti Hyry tiesi, että se voisi onnistua vain tekemällä ne itse urkujenrakennuskursseilla. Kursseilla on rakennettu useampiakin urkuja, ja Maija Hyry on dokumentoinut projekteja.
Ensi tammikuussa pidetään sadas kurssi, ja helmikuussa aloitetaan Espoon tuomiokirkosta purettujen urkujen pystytys Oulun rauhanyhdistykselle. Kotonaan Hyryillä ei ole urkuja eivätkä he myöskään niitä soita.
Yksityiskohtaisten havaintojen ja omin käsin tekemisen lisäksi Antti Hyryn kirjoista voi löytää läsnä olemisen ulottuvuuden. Kielen lisäksi näkökulma elämään ja maailmaan voi viedä lukijan mukanaan.
— Sehän se on sen tarkoituskin.
Antti Hyry seurakuntaillan vieraana ke 17.11. klo 18.30 Hämeenkylän kirkossa
Jaa tämä artikkeli: