null Kotimaa Oy jatkaa Essen kustantajana

Kotimaa Oy jatkaa Essen kustantajana

Esse-lehti ilmestyy ensi vuoden alusta lähtien joka toinen viikko, 25 kertaa vuodessa. Samalla lehden sivumäärä kasvaa. Lehti jaetaan osoitteellisena jäsentalouksiin kuten tähänkin asti.  Essen kustantajana jatkaa Kotimaa Oy, joka voitti tarjouskilpailun. Asiasta päätti Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto keskiviikkona 24.9.

Essen julkaisurytmin muutos noudattaa seurakuntayhtymän viestintästrategiaa, jonka mukaan yhtymän viestintä siirtää painopistettä nykyistä enemmän verkkoviestintään. Päätösesityksen toisena vahvana perusteena olivat kustannussäästöt.

Essen kustannukset ovat nousseet noin 300 000 eurolla muutaman viime vuoden aikana. Nousu johtuu valtioneuvoston päätöksestä, joka muutti tilattujen sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäverokäytäntöä vuonna 2012, sekä kohonneista jakelukustannuksista. Kirkkovaltuuston päätöksen myötä lehdenteon kustannukset laskevat noin 320 000 euroa.

Yhtymä kilpailutti Essen kustantamisen vuosille 2015–2016. Tarjouksen lehden kustantamisesta jätti kolme yritystä. Kotimaa Oy:n tarjous oli kokonaistaloudellisesti edullisin ja tuli valituksi.

Myös Vantaalla ilmestyvä Vantaan Lauri harventaa ilmestymistiheyttään Esse-lehden tavoin ja siirtää painopistettä verkkoviestintään. Suunnitteilla on pääkaupunkiseudun seurakuntalehtien yhteinen verkkomedia.

Esse

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.