Kotona Espoossa
Kotikaupungissa on kyse niin paikallisidentiteetistä kuin sen tarjoamista palveluista. Jos siteet kotiseutuun ovat ohuet, palvelujen merkitys korostuu. Jos side on vahva, halu vaikuttaa ja osallistua on korkeampi.
Ei ole merkityksetöntä, miten uusi espoolainen liittyy asuinympäristöönsä, tai miten Espoossa jo vuosia asunut mieltää kotikulmansa. Kotiutuuko ihminen kehäteiden risteykseen, tähän kaupunkiin vailla yhtä keskustaa? Olemmeko espoolaisia, olarilaisia, laaksolahtelaisia – vai satummeko vain asumaan täällä?
Asuin vuosituhannen vaiheessa Espoossa kolmessa eri osoitteessa yhteensä neljän vuoden ajan. Olin tyypillinen nuori espoolainen: tulin muualta, muutin tiuhaan, työnsin juuriani usean kulmakunnan hiekkoihin.
Noihin kotiosoitteisiin liittyy muistoja ja tunnejälkiä. Sitä ihminen kummasti muistaa, missä on esikoistaan vaunuissa työntänyt.
Espoossa muutetaan, mutta myös kaupunki muuttuu. On kuin tarkastelisi maailmaa kaleidoskoopin läpi. Vaikka pysyisit paikallasi, maisema muuttuu alati – tai siltä se ainakin tuntuu. Rakennuksia nousee, teitä rakennetaan, metsäsaarekkeet muuttuvat asutuiksi. Saattaa syntyä harha, että kaikki on uutta.
Vauhdilla kasvaneessa kaupungissa historia tulee silmin nähtäväksi aika harvassa paikassa. Monin paikoin menneiden sukupolvien elämästä ei ole jäljellä kuin tieto ja maaston muodot. Juuri siksi on tärkeää kuulla, että näillä kulmilla on eletty ennenkin.
Paikallishistoria kotouttaa. Kun tuntee oman kaupunginosansa historiaa, onkin jo kohta paikkakuntalainen. Esimerkiksi verkosta ladattavat kaupunkipolut ovat oiva tapa tutustua omaan kotiseutuun.
Espoon kaupunki käyttää rakennustyömaillaan kylttiä ”Rakennamme Espoota”. Siinä on jotakin perin sympaattista. Lause kertoo, että rakentaja ymmärtää tekevänsä muutakin kuin betonivalua. Samalla rakennetaan ihmisille kotikaupunkia, hyvää ja toimivaa arkea.
Rakennustyömaiden motto sopisi myös seurakunnille. Espoon kuusi seurakuntaa toimivat paikallisesti ja rakentavat hyvää elämää jäsenilleen ja alueen asukkaille. Kävi kuntaliitoksissa kuinka hyvänsä, paikallisseurakunta ei häviä. Kirkonkellojen soitto kuuluu vastakin.
Urpu Sarlin
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: