Monella tyylillä. Sakari Kukon mielestä on terveellistä joutua musiikin tekemisessä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Kotona kaikkialla
Pitkästä urastaan maaliskuussa palkittu Sakari Kukko ei viihdy musiikkibisneksessä mutta liikkuu intohimoisesti ympäri maailmaa.
Teksti Otso Kantokorpi
Kuva Sirpa Päivinen
Saksofonisti ja huilisti Sakari Kukon, 60, ensimmäisen menestyksen ja tuoreen Emma-palkinnon väliin mahtuu jo liki viisi vuosikymmentä musiikkia. Hän nimittäin voitti ensimmäisen palkinnon yksinlaulussa seurakuntapoikien valtakunnallisilla talvipäivillä Jyväskylässä vuonna 1965.
Tulevan muusikon koti oli klassisen musiikin täyttämä ja alivuokralaisen pianokin oli käytettävissä, joten tie naapurissa asuvan, Sibelius-Akatemiasta valmistuneen pianonsoitonopettajan Anni Helasvuon oppilaaksi oli hyvin pohjustettu.
Kukko tiesi jo 16-vuotiaana haluavansa ammattimuusikoksi, mutta tyyli oli tuolloin vielä hakusessa. Hän opiskeli klassista musiikkia vielä Oriveden kesäkurssilla, mutta toinen kurssi vuonna 1969 vei mukanaan. Hän osallistui tuolloin muusikko ja säveltäjä Otto Donnerin vetämälle Kajaanin pop-jazz-leirille, jossa opettajana oli muun muassa saksofonisti ja huilisti Pekka Pöyry.
Vajaan vuoden saksofonia soittanut nuori mies pääsi mukaan loppukonserttiin mestareiden kanssa. Lämpimällä vastaanotolla oli varmaankin vaikutuksensa siihen, että Kukosta tuli jazzmuusikko. Tämä lienee yksi hänen uransa merkittävimmistä taitekohdista – ei niinkään se, että hän opiskeli myös Sibelius-Akatemiassa 1970-luvun alussa.
Sakari Kukon ura käynnistyi siis suotuisissa merkeissä, ja hän oli huono kieltäytymään keikoista. Levytyksiä ja studiokeikkoja kertyi hänen mukaansa ”liiankin kanssa”, mutta samalla tuli ”opeteltua käytännössä kantapään kautta” se, mitä Sibelius-Akatemiassa opetettiin teoriassa.
Studiokeikkailu sai kuitenkin pian jäädä, sillä jazzmuusikosta tuli myös maailmanmusiikin moniottelija. Kukko kertoo, että katsottuaan uudelleen 1970-luvun alun Euroviisu-konsertteja hän näki likipitäen kaikki soittokaverinsa lavalla, kun hän itse oli jo vuonna 1974 Nagra-magnetofoninsa kanssa ensimmäisellä Intian-matkallaan.
Samana vuonna syntyi edelleen toimiva Piirpauke, jonka ensilevyllä oleva Konevitsan kirkonkellot lienee ikonisin kappale siinä genressä, jota myöhemmin nimitettiin maailmanmusiikiksi.
Kukolle itselleen ei tyylisuunnilla ole kovinkaan isoa merkitystä. Hänen nykyisissäkin projekteissaan sekä klassinen musiikki että jazz elävät sulassa sovussa. Kukolle on alusta asti tärkeintä ollut se, että ”musiikki tulee sydämen kautta – oli laji mikä hyvänsä”.
Muusikko kokee, että hänestä tuli hieman luopio tai toisinajattelija jazzin suhteen, kun hän ei suostunut pitäytymään pelkästään amerikkalaisissa esikuvissa. Ympäri maailmaa matkustelleelle Kukolle erityisesti Senegal on ollut tärkeä tukikohta. Hän oli jopa jäsenenä legendaarisessa, Badu Ndiayen johtamassa huippubändissä Étoile de Dakar, jossa soitti myös Youssou N´Dour.
Senegalin pelimanniveljiltä Kukko oppi sen maksiimin, joka edelleenkin pitää: ”On opittava arvostamaan ja säilyttämään omaa perinnettä, mutta samalla on oltava avoin kaikkialta muualtakin tuleville vaikutteille.” Tämän asenteen hän on säilyttänyt näihin päiviin asti.
Miehellä on mukana musiikin tekemisessä yhä vahva annos klassista. Huomaan sen siitä innosta, jolla hän yhdistelee mielessään Selim Palmgrenin pianolle ja laululle tekemiä kantelevaikutteisia sovituksia ja Suomessa nykyään vaikuttavan soittokaverinsa, multi-instrumentalisti Malang Cissokhon isän Soundioulou Cissokhon koransoittoa. Kora on länsiafrikkalainen, harpun kaltainen soitin, jota on soitettu hoveissa jo 1200-luvulla. Kukko muistuttaakin, että varsinaista klassista musiikkia löytyy länsimaiden lisäksi vaikkapa Intian ja Senegalin perinteistä. Hänen uusin projektinsa, senegalilaissuomalainen afrojazztrio HELLE tulee esittämään muun muassa Palmgrenia.
Kukon mielestä Palmgrenista ei ole pitkä matka toiseen klassiseen pianosäveltäjään, ranskalaiseen Erik Satie’hin. Niinpä Kukolla on jo toinenkin uusi bändi, SatieCutie, jota tullaan todennäköisesti kuulemaan ensimmäistä kertaa Kaamos-jazzissa marraskuussa.
Samaan aikaan näiden bändien kanssa on keikkailun aloittanut myös Valo-yhtye, jonka kanssa Kukko teki viime vuoden lopulla väkevän Valo-virsilevyn. Kukkohan on yksi niistä keskeisistä uudelleen tulkitsijoista, jotka tuottivat suomen kieleen 2000-luvulla uuden sanan virsibuumi. Kukon ensimmäinen koe tällä saralla oli Virret vuonna 2001.
Innostus virsiin tuntuu edelleen jatkuvan:
– Erilaiset marinadit ovat terveellisiä. Kun joudut mukavuusalueen ulkopuolelle tai äärialueille, se tekee aina hyvää, toteaa Kukko ja muistuttaa, että on hän Palefacenkin kanssa heittänyt keikkaa.
HELLE-trio 28.5. ravintola Juttutuvassa Hakaniemessä ja 14.6. Senaatintorilla Kainutlaatuinen Kainuu -tapahtumassa
Valo-yhtye 21.8. Urkuyö ja Aariassa Espoon tuomiokirkossa
Jaa tämä artikkeli: