Veronica Kulang kertoo olevansa suomalaisimmillaan työssä, arjessa ja saunassa. Äidin sylissä olevalta Ashalilta suomen kieli taittuu jo mallikkaasti.
Kotoutunut Veronica
Veronica Kulang on tutustunut suomalaiseen arkeen vapaaehtoisen ystävän tuella.
Kaksi vaaleanpunaista posliinijoutsenta komeilee television päällä. Niiden välissä on kuva pikkuisesta Ashalista, joka on juuri täyttänyt kolme vuotta. Ukkonen jyrähtää ulkona ja Ashal nauraa. Hän on eittämättä äidin, Veronica Kulangin silmäterä.
Tytön kummi on Eila Mustonen, joka on toiminut pitkään seurakunnan vapaaehtoistyöntekijänä. Veronica mieltää Mustosen nykyään ystäväksi ja osaksi perhettä.
— Viime viikolla Eila järjesti tytölleni synttärit, leipoi kakun ja toi sen tänne. Eila hoitaa kaiken, mihin en itse pysty tai ehdi. Hän on korvaamaton apu, Veronica sanoo.
Eila neuvoo Veronicaa lastenhoidossa ja hoitaa Ashalia, kun Veronica on töissä tai koulussa.
Naisten tiet kohtasivat nelisen vuotta sitten maahanmuuttajien toimintakeskuksen Silkin Portin pikkujouluissa. Eila Mustonen oli jo aikaisemmin auttanut sudanilaisia ja burmalaisia naisia järjestämällä heille retkiä ja tuomalla tapaamisiin ruokaa.
Veronica odotti tuohon aikaan Ashalia, ja Eila tarjoutui auttamaan.
— Tiesin heti, että tässä on oikea ihminen. Kemiamme kohtasivat, Veronica kertoo.
Veronica Kulang ja Eila Mustonen kyläilevät toistensa luona muutaman kerran kuukaudessa. Eila soittelee usein ja kyselee, kuinka Veronica ja lapsi voivat. Kun Ashal oli pieni, Eila kävi Veronican luona muutaman kerran viikossa.
Kun ystävät tapaavat, he vaihtavat kuulumisia ja käyvät joskus retkillä, esimerkiksi Korkeasaaressa tai Linnanmäellä. Kerran Veronica vieraili Eilan perheen mökilläkin. Silloin ystävykset kävivät kaupassa, laittoivat ruokaa, saunoivat ja lenkkeilivät.
— Viihdyin siellä muutaman päivän, mutta kyllä sitten alkoi tehdä jo mieli kaupunkiin. Yksin en siellä voisi olla. Välillä on hyvä mietiskellä asioita rauhassa, mutta tarvitsen ihmisiä ympärilleni.
Mikkelistä Tapulikaupunkiin muuttanut Veronica ei kaipaa Savoon.
— Olen jo melkein stadilainen, hän naurahtaa.
Työssään vanhusten osastolla Veronica on omien sanojensa mukaan ihminen, ei työntekijä. Veronica kertoo valinneensa vanhustyön, koska häntä kiinnostaa, kuinka suomalaisessa kulttuurissa kohdellaan vanhuksia. Sudanissa vanhukset hoidetaan yleensä kotona.
Veronica sanoo, että Suomessa isovanhempia ei ehditä katsomaan, kun kirjaimellisesti juostaan leivän perässä.
— Lapsi voi kertoa kotona, jos päiväkodissa ei ole asiat hyvin, mutta huonossa kunnossa oleva vanhus ei voi ilmaista, onko hoito hyvää, Veronica vertaa.
— Hoitajan täytyy nähdä silloin sydämellään. Aina näin ei kuitenkaan ole, Veronica harmittelee.
Vanhusten kanssa työskennellessä yhteisen kielen löytäminen on välillä ongelma, sillä vanhukset eivät ole välttämättä tottuneet ulkomaalaisiin. Veronican mukaan vanhuksille pitää puhua vain tarpeeksi hitaasti ja rauhallisesti tai käyttää paperia ja kuvia. Huuliltakin on joskus luettu.
Sunnuntaisin Veronica käy raamattupiirissä Ashalin kanssa. Piirin perustivat ensimmäiset sudanilaiset, jotka tulivat Vantaalle. Piirissä selitetään Raamattua ja lauletaan virsiä arabiaksi, koska se on yhteinen kieli kaikille sudanilaisille.
— Lapset osaavat meidän ikäpolveamme paremmin suomea, joten he lukevat Raamattua suomeksi, mutta vaikeiden merkitysten kohdalla Raamattua selitetään heille heidän omalla äidinkielellään.
Kieli auttaa sopeutumisessa. Veronica onkin sitä mieltä, että maahanmuuttajille asetetut vaatimukset eivät ole Suomessa kohtuuttomia. Täällä hän on oppinut arvostamaan työtä.
— On vain hyvä, ettei eletä kuin Saharassa, Veronica muotoilee.
Maahanmuuttajan ystäväksi?
Maahanmuuttajan vapaaehtoisena ystävänä voit olla tukena perheelle tai yksittäiselle maahanmuuttajalle. Maahanmuuttajalapset tarvitsevat myös sijaismummoja- ja vaareja. Vapaaehtoisen tulee olla suomenkielentaitoinen. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Vantaan seurakuntien kansainvälisen työn sihteeriin Sari Koistiseen p. 050 556 4756 tai sari.koistinen@evl.fi.
Jaa tämä artikkeli: