Kaupungissa kasvaneet. Lapset saavat kulkea kotikulmilla itsekseen heti, kun menevät kouluun, Riikka-äiti lupaa.
Koukussa keskustaan
Kaikki lapsiperheet eivät halua pois kantakaupungista. Helsingissä entistä useampi perhe päättää jäädä keskustaan, vaikka lapset kasvavat.
Teksti Laura Pörsti
Kuva Sirpa Päivinen
Alppilalaiskodissa on mieleenpainuva tunnelma: vanhanaikaiset puulattiat, korkeat huoneet, sokkeloinen pohjaratkaisu. Ikkunoista näkyy kadulle, jossa ihmisvirta kiiruhtaa askareisiinsa.
– Tämä on minun unelma-asumistani. Uskon, että jäämme tähän koko loppuelämäksemme, toteaa kerrostalokodin emäntä, kolmen lapsen äiti Riikka .
Hän haluaa tehdä ruokaostoksensa lähikaupassa, käydä kahvilla keskustassa ja asua eri-ikäisten kerrostumien keskellä. Riikka nauttii siitä, että kantakaupungissa kaikkialle pääsee nopeasti.
– Minusta on hyvä, että lapset oppivat tuntemaan paikkoja ja käyttämään julkisia. Viisivuotias esikoisemme osaa jo johdatella perheen Pasilan asemalta kotiin.
Alppilan nurkilla ovat myös kaverit. Seudun äitiporukka on tiivis: kotiäiti löytää kahvitteluseuraa aina.
– Kun lapsiperhearjesta kaipaa hengähdystaukoa, kantakaupungissa on hyviä mahdollisuuksia viettää myös omaa aikaa, Riikka sanoo.
Suurin osa lapsiperheistä muuttaa edelleen pois keskustasta, kun lapset kasvavat, mutta tilastot kertovat yhä useamman perheen jäävän. Tämä näkyy eritoten Kalliossa ja Alppiharjussa, joissa päivähoitoikäisten määrä on kasvanut jopa 50 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2012. Vuosi sitten 0–6-vuotiaita oli näillä alueilla yhteensä 1163, noin kolme prosenttia kaikista asukkaista. Myös kouluikäisten määrä on kasvanut niin Kalliossa ja Alppiharjussa kuin useimmilla muillakin kantakaupungin alueilla.
Uudessa pikkulasten vanhempien sukupolvessa erottuu joukko, jolle kaupunkiyhteisöllisyys ja hyvät lähipalvelut ovat tärkeämpiä kuin kuraeteinen ja omistusomenapuu. Vahvin argumentti lapsiperheiden kantakaupunkiasumisen puolesta on se, että kaikki on lähellä, kertoo aihetta tutkinut Johanna Lilius Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmästä.
– Kantakaupunkiin jäävissä perheissä on paljon korkeakoulutettuja ja luovaa työtä tekeviä, jotka haluavat kasvattaa lapsistaan suvaitsevaisia ja monimuotoisuutta ymmärtäviä, Lilius toteaa.
Heille ei ole väliä sillä, että vanhojen talojen huoneistossa on usein hukkaneliöitä tai epäkäytännöllisyyksiä – ne tekevät kodista ainutlaatuisen.
Rahaa keskustaneliöiden hankinta tietysti vaatii. Johanna Lilius tosin muistuttaa, että kyse on myös asuntokauppojen ajoituksesta ja tuurista.
– Ne, jotka ovat ostaneet 1990-luvun lopussa ensiasunnon, ovat hyötyneet paljon hintojen noususta ja voineet kasvattaa asuntokokoaan jopa keskustassa.
Riikan perheen tavoin moni keskustaperhe säästää jättämällä auton hankkimatta.
– Kantakaupungissa asuville perheille riippumattomuus autosta on tärkeää. Jos auto omistetaan, perusteena ovat useimmiten mökkimatkat, Lilius kertoo.
Kantakaupungin perheet ovat usein valmiita tinkimään myös tilasta, vaikka asuinneliöt ovat tutkimusten mukaan lapsiperheille tärkeitä.
– Moni asia kaupunkiympäristössä kompensoi pientä asumistilaa. Kauppa voi olla kadun toisella puolella ja helpottaa siten arkea merkittävästi, Johanna Lilius sanoo.
Riikan perheen kolmiossa olisi juuri ja juuri tilaa kahdelle ihmiselle, jos tuijotettaisiin suomalaisten keskimääräisiä asuinneliöitä. 5- ja 3-vuotiaat lapset, pieni vauva ja vanhemmat mahtuvat siihen kuitenkin mielestään hyvin. Esikoisen piirustuspöytäkin sopii käytävän varteen.
– Naapurustossa on paljon perheitä, jotka asuvat 50-neliöisessä kaksiossa kahden lapsen kanssa, koska eivät halua muuttaa pois alueelta, Riikka kertoo.
Kantakaupungin perheiden olohuoneita jatkavat puistot, kirjastot ja kahvilat.
– Kun omia pihoja ei ole, perheet verkostoituvat puistoissa keskenään. Verkostot juurruttavat alueelle ja aiheuttavat sen, että sieltä ei haluta lähteä pois, Lilius analysoi.
Hänen valmisteilla oleva väitöskirjatutkimuksensa käsittelee vanhempien tiloja niin kanta- kuin esikaupungissakin. Tutkijaa kiinnostaa erityisesti se, miten isien lisääntynyt kotiin jääminen vaikuttaa lapsiperheiden tarpeisiin.
– Kantakaupungissa niin naiset kuin miehet kaipaavat yhteisöllisyyttä. Isät kaipaavat myös enemmän toimintamahdollisuuksia. He toivovat leikkipuistojen olevan auki myös iltaisin ja viikonloppuisin, kuten esimerkiksi Tukholmassa, Lilius toteaa.
Suomessa vallitsee hänen mukaansa turhankin vahva käsitys siitä, että perheet viettävät iltaisin aikansa kotona.
– Kantakaupungissa tarvittaisiin enemmän julkisia tiloja, joissa sekä aikuiset että lapset viihtyisivät, Lilius pohtii.
Alppilalaisen Riikan haaveissa on, että hänen asuinalueellaan Kallion kirkko voisi tulevaisuudessa tarjota ratkaisun tähän pulmaan.
– Kirkolla voisi olla vaikka brunsseja viikonloppuisin. Nyt hyvät tilat jäävät suurelta osalta porukasta käyttämättä, kun toimintaa ei oikein markkinoida. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, hän uskoo.
Lähteenä käytetty myös raportteja Helsingin tila
ja kehitys 2012 ja Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2011/2012 ja väestömuutokset vuonna 2011
(Helsingin kaupungin Tietokeskus).
Jaa tämä artikkeli: