null Koulunkäyntiin tottuu nopeasti

Uusia haasteita. Heta Lohikari aloittaa syksyllä saksan kielen opinnot ja odottaa jo innolla uuden kielen oppimista.

Uusia haasteita. Heta Lohikari aloittaa syksyllä saksan kielen opinnot ja odottaa jo innolla uuden kielen oppimista.

Koulunkäyntiin tottuu nopeasti

Ekaluokkalainen tarvitsee ensimmäisenä koulupäivänä mukaansa sisäkengät.

Kyniä ja sisäkengät. Ne ovat kaksi asiaa, joita Heta Lohikarin, 9, mukaan koulunsa aloittava ekaluokkalainen tarvitsee. Sisäkengät suojaavat jalkoja, ja kyniä ”rikkuu ja hukkuu” syksyn mittaan.
”Koulultakin saa kyniä, mutta ei ihan loputtomasti, jos monta katoaa”, Lohikari sanoo.
Hän kertaa lyhyesti oleellisimmat koulun säännöt, jotka ekaluokkalaisen kannattaa tietää heti ensimmäisenä päivänä. Koulussa ei saa kiusata ketään, eikä oppitunneilla saa huutaa. Myös käytävillä juokseminen on kiellettyä turvallisuussyistä.

Heta Lohikari aloittaa neljännen luokan Lintulaakson koulussa, jossa ekaluokkalaiset saavat tuekseen viidesluokkalaiset kummit. Lohikarikin pääsee kummiksi, sillä Lintulaaksossa neljäsluokkalaiset ovat esikoululaisten kummeina.Kummit voivat leikittää ekaluokkalaisia välitunneilla, minkä lisäksi kummit osallistuvat joillekin ekaluokkalaisten oppitunneille.
”Jos kummista tulee ystävä, niin se voi auttaa myös läksyjen kanssa kotona.”

Koulussa päivää rytmittävät välitunnit, joista ruokavälkkä on pisin, sekä ruokailu. Lintulaakson koulussa ateria on tarjolla buffet-tyyliin, eli oppilaat saavat ottaa ruuan itse.
”On parempi ottaa lisää, kuin kerralla liikaa. Kyllä loppunsakin voi jättää, mutta parempi on vain ottaa vähemmän”, Lohikari sanoo.

Välituntien aikana oppilaat keinuvat, kiipeilevät kiipeilytelineissä ja pelaavat esimerkiksi loikkaa ja peiliä.
Ensimmäisen luokan oppiaineita ovat äidinkieli, matematiikka, ympäristötieto, uskonto tai elämänkatsomustieto, kuvaamataito, musiikki, käsityö sekä liikunta. Läksyjä tulee Lohikarin mukaan aluksi melko vähän, ja perjantaisin kotitehtäviä ei tule lainkaan.
Läksyt kannattaa tehdä heti koulun jälkeen, jotta ne eivät unohdu.
”Kannattaa olla huolellinen ja tarkistaa läksyt. Vähitellen niitä alkaa tulla enemmän, ja koulupäiväkin pitenee.”
Ensimmäisten päivien aikana ekaluokkalaiset tutustuvat luokkakavereihin ja koulun työtapoihin.
”Kun aloitin koulun, niin ekoina päivinä me ei saatu vielä kirjoja. Silloin me kuunneltiin satuja ja piirrettiin.”

Lohikari muistaa yhä kihelmöivän jännityksen ennen ensimmäistä koulupäivää. Hän oli huolissaan siitä, että eksyy tai myöhästyy, eikä enää tiedä, mihin luokkakaverit ovat menneet. Huolet hälvenivät kuitenkin muutamassa päivässä.
Sanavalmiin yhdeksänvuotiaan mielestä reipas asenne kannattaa oppitunneilla. Käsiteltävät asiat ovat opittavissa, vaikka ne saattavatkin tuntua ensin vaikeilta.
”Virheitä ei kannata jännittää. Vaikka tekisikin väärin, niin ei se haittaa. Meidän rehtorikin sanoi jossain tilaisuudessa, että on parempi, kun välillä tekee virheitä, sillä virheistä oppii.”

Mikä parasta, koulussa voi saada uusia ystäviä.
”Vaikka ei tuntisikaan toista entuudestaan, niin voi vaan mennä välitunnilla kysymään, että leikitkö mun kanssa. Siten tutustuin parhaaseen kaveriini, en tuntenut häntä aluksi.”

Elokuussa Espoon ja Kauniaisten kirkoissa ja kappeleissa siunataan ekaluokkalaisia koulutielle. Tarkemmat tiedot Essen näköislehden sivulla 6.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.