Gladiaattoritaistelijat olivat aikansa urheilusankareita, joita sekä ihailtiin että halveksittiin: suurin osa gladiaattoreistahan oli rikollisia ja sotavankeja. Kuva: Jani Laukkanen
Kovaa bisnestä Colosseumilla
Gladiaattoritaistelut olivat oman aikansa viihdettä, jossa pyörivät isot rahat. Jos gladiaattori oli onnekas ja taitava, hän saattoi päästä vapaaksi taisteltuaan kolme vuotta.
Jos mielii perehtyä gladiaattoreihin populaarikulttuurin avulla, René Goscinnyn ja Albert Uderzon Asterix gladiaattorina peittoaa Ridley Scottin ohjaaman elokuvan Gladiaattori mennen tullen.
”Gladiaattori-elokuvassa ei ole yhtään asetta tai pukua, joka vastaisi silloista todellisuutta. Asterixin tekijät sen sijaan olivat hyvin tarkkoja, että yksityiskohdat olivat historiallisten lähteiden tietojen mukaisia”, sanoo tietokirjailija Ilpo Probst.
Jos ei halua jäädä sarjakuvien ja elokuvien varaan, on piakkoin tarjolla tilaisuus päivittää tietämyksensä gladiaattoreista ja Colosseumista: Espoon kaupunginmuseo Kamussa avautuu 26. syyskuuta kansainvälinen kiertonäyttely, jossa tutustutaan gladiaattorien arkeen ja taisteluihin.
Näytös saattoi maksaa 3,6 miljoonaa euroa
Colosseumin kisat olivat keisarin järjestämiä.
”Rooman valtakunnassa oli duunia ja rahaa. Tarvittiin viihdykettä. Sitä tarjosivat eläinkisat ja gladiaattorikamppailut. Tosin gladiaattorikisoja ei Colosseumilla järjestetty usein, sillä ne olivat kalliita: yksi näytös saattoi maksaa nykyrahassa 3,6 miljoonaa euroa. Gladiaattorien koulutus oli kallista, mutta paljon maksoi myös eläinten hankkiminen ja kuljetus Roomaan”, sanoo Probst.
Rikkaat ihmiset halusivat, että tarjolla oli paljon ohjelmaa, joten mistään parin tunnin esityksestä ei ollut kyse.
”Aamupäivällä oli eläintaisteluita, joiden jälkeen seurasivat kuolemaantuomittujen taistelut, jotka toteutettiin pelotuksena kaikelle kansalle. Elinkautista ei ollut tarjolla.”
Sen sijaan ei ole tietoja siitä, että kristittyjä olisi joutunut Colosseumilla leijonien ruoaksi.
”Professori emeritus Jaakko Frösénin mukaan ei ole kirjallisia dokumentteja siitä, että kristittyjä olisi tapettu Colosseumilla. Kristinusko oli tuolloin jo aika vahvoilla köyhien keskuudessa ja keisarit olivat varovaisia, sillä katsojista oli iso osa köyhää väkeä.”
”On tietysti muistettava, että esityksiä järjestettiin Rooman valtakunnan alueella laajalti, ja muualla kuin Roomassa kristittyjen tilanne saattoi olla vaikeampi.”
Gladiaattorit olivat aikansa urheilusankareita
Eläintaisteluiden ja kuolemaantuomittujen taisteluiden jälkeen seurasi näytöksen ammattilaisten osuus.
”Gladiaattorit tulivat areenalle upeana kulkueena tuubien, pasuunoiden ja torvien soidessa.”
Gladiaattoritaistelijat olivat aikansa urheilusankareita, joita sekä ihailtiin että halveksittiin: suurin osa gladiaattoreistahan oli rikollisia ja sotavankeja.
Gladiaattoreiksi hakeuduttiin myös vapaaehtoisesti, tarjosihan kolmen vuoden pesti parhaassa tapauksessa suosiota ja rahaakin. Riskinä oli tosin hengen menetys.
”Gladiaattorit olivat huippuammattilaisia, joiden koulutus gladiaattorikouluissa, luduksissa, oli monipuolista ja kovaa. Kun alokkaat tulivat gladiaattorikouluun, he vannoivat valan."
Rooman valtakunnassa oli duunia ja rahaa. Tarvittiin viihdykettä. Sitä tarjosivat eläinkisat ja gladiaattorikamppailut."
Kuollut gladiaattori oli menetetty sijoitus
Vapaaehtoiset tekivät managerin eli lanistan kanssa määräaikaisen sopimuksen, jossa sovittiin aseista, palkasta ja ajasta. Lanista vastasi koulutuksesta, terveydenhuollosta, ruoasta ja oppilaan vuokraamisesta gladiaattorinäytöksiin.”
Gladiaattori oli toisin sanoen lanistalle rahallinen sijoitus, josta kannatti pitää huolta: gladiaattorin ennenaikainen kuolema oli iso taloudellinen tappio.
Gladiaattorioppilaita ruokittiin tietynlaisella ruoalla. Lihaa syötiin harvoin, sen sijaan runsaasti ohraa, papuja, vihanneksia ja hedelmiä.
Pääasiassa hiilihydraatteja sisältävällä ruokavaliolla kasvatettiin suojaava rasvakerros verisuonten, luiden ja lihasten suojaksi. Näin gladiaattori kykeni jatkamaan taistelua näyttävästi haavoitettunakin. Se tietenkin oli katsojille mieleen.
Neljä aselajia, neljät varusteet
Gladiaattorit jakaantuivat neljään aselajiin, joilla oli erilaiset varusteet: retiariuksen aseistukseen kuuluivat tikari, kolmikärki ja verkko, secutorilla oli iso kilpi ja umpinainen kypärä, murmillolla leveä pistomiekka ja painava kilpi ja thraexilla pieni kilpi ja käyrä miekka.
Jokaiselle asetyypille oli oma valmentajansa ja jokainen pysyi omassa aselajissaan sen valittuaan.
”Gladiaattorien otteluissa oli tuomarit ja säännöt olivat tiukat, joista myös katsojat olivat hyvin perillä. Taistelun piti olla jännittävä ja tasapuolinen ja tietysti kiinnostava. Siksi katsojat pitivät taistelijayhdistelmistä, joissa vastakkain oli kaksi taistelijaa, joilla oli erilaiset aseet.”
Onnekas gladiaattori pääsi vapaaksi
Häviäminen ei tiennyt suinkaan aina kuolemaa. Haavoittunut tai taistelussa täysin uupunut gladiaattori pyysi armahdusta polvistuen.
Päätuomari keskeytti taistelun, haavoittunut heitti aseensa pois ja kohotti vasemman etusormensa ylös ja jäi odottamaan tuomiota. Urhoollisesti taistellut sai tavallisesti pitää henkensä.
Jos gladiaattori oli onnekas ja taitava, hän saattoi päästä vapaaksi taisteltuaan kolme vuotta.
”Jotkut jatkoivat uraansa esimerkiksi valmentajina tai tuomareina – ihan niin kuin osa urheilijoista tekee nykyäänkin. Ei mitään uutta auringon alla”, naurahtaa Probst.
Valtiolta loppuivat rahat ja yleisöltä kiinnostus
Vuonna 264 ennen ajanlaskun alkua Roomassa järjestettiin ensimmäinen tunnettu gladiaattoritaistelu.
Kiihkeimpänä aikana Roomassa oli neljä keisarillista gladiaattorikoulua ja koko valtakunnan alueella yli sata. Vuosisatojen mittaan loppuivat sekä valtion rahat että yleisön kiinnostus.
”Rooman rahat olivat kuluneet jatkuvien vihollishyökkäysten takia loppuun, ei ollut enää varaa järjestää näytöksiä. Myös ihmiset olivat kyllästyneet taisteluihin. Vuonna 404 keisari kielsi gladiaattorikisat kirkon painostuksesta.”
Jaa tämä artikkeli: