Djemile leikkaa vähävaraisten hiuksia vapaaehtoistyönä. Kuva: Sirpa Päivinen
Köyhien kampaaja
Kaupungin kasvo: Djemile Ramadani
Helsinginkadun ruoanjakelupiste muuttuu kerran kuussa hiussalongiksi. Kampaajia työkseen opettavan Djemile Ramadanin päivä alkaa silloin huonekalujen siirtelemisellä. Hän etsii varastosta kampaamotarvikkeet ja laittaa kollegansa kanssa salongin pystyyn keskelle ruokalaatikkoja ja vaatepinoja.
Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön Helsinginkadun toimipisteessä ei tänään tarjota avustuskasseja vaan hiusten siistimistä ilmaiseksi.
Lauantain ensimmäinen asiakas Susanna Karlsson astelee sisään lippis päässään.
– Tehkää nyt tälle jotain, hän pyytää osoittaen pitkiä hiuksiaan.
Karlsson on ollut kolme vuotta hoitovapaalla ja sen päätteeksi kolme viikkoa työttömänä. Hän toivoo, että uusi kampaus auttaisi työn saamista.
Susanna Karlsson kysyy, sopisiko hänelle otsatukka. Djemile Ramadani ehdottaa, että jakausta siirrettäisiin keskeltä hiukan vasemmalle. Kun latvoista on napsittu parikymmentä senttiä, on aika siirtyä värjäykseen.
Arvostus paistaa kaksikymmenvuotiaasta kampaajasta. Ramadani suhtautuu ilmaisen kampauksen saaviin kuin keihin tahansa asiakkaisiin.
Koska Ramadani opettaa, hän saa harvoin käyttää saksia itse. Asiakkaat ja heidän tarinansa tekevät vapaaehtoistyöstä antoisaa.
– He ovat tyytyväisiä pienistä asioista.
Oma elämänhistoria vaikuttaa Ramadanin asenteisiin. Hän pakeni pikkutyttönä perheensä kanssa Kosovon levottomuuksia Suomeen.
– Kun näen huonovointisuutta, haluan auttaa.
Kampaaja mietti, mikä olisi hänen tapansa tehdä hyvää. Työtoverilla pohti samaa.
Vapaaehtoistyö alkoi puolitoista vuotta sitten, jolloin idea esitettiin Heikki Hurstille. Ramadanin työnantaja ABC-hiusopintokeskus lahjoitti peilit ja kampaamotuolit. Tukkuliikkeet ovat antaneet ilmaisia värejä.
Varastoon kyhätyn salongin puitteet ovat karut. Ilmastointi ja isot jääkaapit hurisevat kilpaa hiustenkuivaajien kanssa.
P.S.
Asun Martinlaaksossa Vantaalla vanhempieni luona. Äitini on bosnialainen ja isäni albanialainen. Olen syntynyt Kosovossa Mitrovicassa. Olin kolmevuotias, kun tulimme Suomeen. En muista siitä mitään.
En ole koskaan kaivannut takaisin Kosovoon, vaikka siellä on mukava käydä tapaamassa sukulaisia. Olen rakentanut elämäni Suomeen, täällä on hyvä elää.
Vaadin muutosta köyhien kohteluun. Jokainen ihminen ansaitsee siistin ulkonäön.
Sillä aikaa, kun väri vaikuttaa hiuksissa, rupatellaan takahuoneessa kahvin ja pullan ääressä. Köyhät eivät valita.
– Vaikka kuinka kulkisi naama vääränä, mitä se muuttaisi, Marke toteaa odottaessaan vuoroaan. Hän iloitsee jo etukäteen, että saa pitkästä aikaa uutta väriä tukkaansa.
– Minulla on ollut varaa vain leikkauttaa latvoja. Tämä on enemmän kuin luksusta. Meilläkin on oikeus hemmotella itseämme.
Kun Susanna Karlssonin tukka on föönattu, on aika arvioida lopputulosta.
– Raidat näkyvät hienosti, Djemile Ramadani sanoo ja antaa vinkkejä hiustenlaittoon.
Toiset asiakkaat kehuvat kilvan kaunista naista. Ovella seisoo lähtiessä ihan erinäköinen ihminen kuin tullessa. Ryhtikin on suorempi.
Loppuvuoden ajat ilmaisiin kampaamokertoihin on jo jaettu. Ensi vuoden ajoista voi kysyä Heikki Hurstilta Laupeudentyön ruokajakelupisteestä, Helsinginkatu 19.
Jaa tämä artikkeli: