Kriisistä voi syntyä jotain uutta

Kriisistä voi syntyä jotain uutta

”Painajaiset olivat riivanneet Kaita koko hellekauden. Meri oli vellonut hänen unissaan raukeasti, mutta se jokin myllersi, uhka väijyi pinnan alla.”

Janne Kuusen romaani Kasvoista kasvoihin kertoo yli kuusikymppisestä papista Kai Kaskivuoresta, jonka aviokriisi ja samaan aikaan ilmennyt sairaus johdattavat menneisyyden synkkiin salaisuuksiin.

Ehkä Kuusen elokuvaohjaajataustasta johtuen romaanissa on elokuvamainen tunnelma. Kirjassa vuorottelevat pääasiassa kahden henkilön näkökulmat. Kai Kaskivuori kertoo taiteilijavaimonsa Maaritin 60-vuotisjuhlista ja heidän yhteisistä vuosistaan. 13-vuotias helsinkiläispoika Simo Peltonen puolestaan kuvailee vuoden 1965 ajan olojaan kotona ja koulussa ja lopulta poikakodissa.

Lukija saa pohtia pitkään, mikä yhteys kirjan eri-ikäisillä kertojilla on toisiinsa. Se alkaa selvitä vasta kirjan loppupuolella. Kaskivuoren pois pyyhkimä menneisyys iskee rajusti tajuntaan: hän toteaa elämänsä perustuneen kokonaan valheeseen. Sen jälkeen hänen kuvionsa menevät kokonaan uusiksi.

Kasvoista kasvoihin sisältää jonkin verran teologista pohdintaa. Pappismies luottaa yhä Jumalaan, vaikka hänen uskonsa on ajoittain horjunut. Toisaalta hän nauttii kipakasta sananvaihdosta ateistien kanssa.

Kuusi on onnistunut luomaan melko toimivan kokonaisuuden. Romaani olisi kuitenkin toiminut paremmin, jos nuoren Peltosen osuutta olisi tiivistetty. Kyllähän stadin slangilla tapahtuva 60-lukulaisen, ankaraksi yltyvän elämänmenon valottaminen Etelä-Helsingissä ja itäsuomalaisessa poikakodissa kiehtookin, mutta koulupoikien jekkujen laajamittainen kuvailu ei olisi ollut sisällön kannalta tarpeellista.

Janne Kuusi: Kasvoista kasvoihin. Like 2014.

 

”Postilaatikon kolahdus katkaisi sen hiljaisuuden, mistä Violan tyhjyys koostui. Hän hätkähti räminää. Vaikutti siltä, että luukusta työntyi pelkkiä ongelmia.”

Menneisyyden ja nykyisyyden kipuja purkaa myös Riikka Takalan Ole hyvä. Romaanin kolme keski-ikäistä naista, Viola, Aava ja Elli, päättävät tehdä hyvän teon afrikkalaissyntyiselle tanssiopettajalleen Florencelle, jolle on tehty ympärileikkaus. Rahan kokoaminen vain ei ole ihan helppo prosessi, koska he eivät ole töissä.

Kolmikko käy innokkaasti tanssitunneilla ja yrittää alussa esittää kuin kaikki olisi suhteellisen hyvin. Todellisuudessa Viola kamppailee vauvakaipuun riuduttamana, Aava gradun kesken jättäneenä onnettomana ja ostovimmaisena kotirouvana ja Elli vankilakundin uhkaamana yksinhuoltajana. Lopulta vielä osoittautuu, että hyvän tekemisen kohde on naisten projektista pelkästään ärtynyt.

Takalan romaani peilaa hyvin nyky-yhteiskuntaa, erinäisten sosiaalisten ja psyykkisten ongelmien kanssa painiskelevia ihmisiä. Yhteisenä tekijänä naisilla on työttömyys, mikä vaikuttaa ratkaisevasti heidän olotilaansa. Silti he kuvittelevat olevansa maahanmuuttajanaisen yläpuolella eivätkä ajattele, että tällä saattavat olla asiat jopa paremmin kuin heillä, onhan hänellä se työpaikkakin.

Vaikka romaani sisältää humoristisiakin sävyjä ja sen lopussa naisten elämään tulee pientä valonkajoa, kirjasta jää kaiken kaikkiaan hieman valju olo.

Riikka Takala: Ole hyvä. Atena Kustannus 2014.
Marjo Kytöharju

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city