Päättämättömyys näkyy niin Juhani Ahon naissuhteissa kuin aatteissakin. Venny vai Tilly? Raittiusaate vai kohtuus? Oliko kirkko vain edistyksen tulppa, vai voiko herännäisyys yhdistää kansan ja kulttuurin?

Kirjailija Juhani Ahon persoonaan kuului tarve tarkastella asioita monelta kulmalta. Aho pystyi samaistumaan niin hyvin erilaisiin näkökantoihin, että hänen oli vaikea muodostaa suoraviivaisia mielipiteitä. ”Kummallista, ettei voi koskaan tuntea kokonaisesti ja sekoittumatta”, kirjoitti Aho vuosien 1918 ja 1919 muistiinpanoissa Hajamietteitä kapinaviikoilta.

— Naisasiaa Aho kyllä ajoi, mutta Minna Canthin kanssa hän leukaili siitäkin, muistuttaa Juhani Ahoa tutkinut tohtori Panu Rajala.

Kannattaa muistaa, että 1800-luvulla ei ollut yleistä äänioikeutta eikä kahdeksantuntista työpäivää. Sivistyneistö ei juurikaan osannut suomea eikä nainen ollut yhdenvertainen miehen kanssa sen paremmin perheessä kuin yhteiskunnassakaan.

Suomenmielinen Juhani Aho kannatti naisten vapautumista ja oli myös työväestön asialla siihen asti, kun nämä 1905 tarttuivat aseisiin.

Vanhoilliset kirkonmiehet puolestaan eivät 1800-luvulla olleet etunenässä yhteiskunnallisia uudistuksia vaatimassa, päinvastoin. Ristiriita oli valmis.

Kirkon arvostelussa Aho liittyy aikansa pohjoismaiseen aatemaailmaan.

— Pohjoismaalainen radikaali suuntaus piti kirkkoa ja pappeja tulppana, taantumuksen mörkönä, joka esti kaiken edistyksen ja uudistuksen. Suuntausta edustivat muun muassa kirjailijat Henrik Ibsen Norjassa ja August Strindberg Ruotsissa. Meiltä siinä olivat mukana Juhani Aho ja Minna Canth, kertoo Panu Rajala.

Myös sukupuolisiveellisyyttä koskevissa asioissa Juhani Aho joutui yhteenottoon pappissäädyn kanssa.

Kirkon kanta oli selvä: seksi kuuluu avioliittoon, olipa kysymys miehestä tai naisesta. Tuolloinhan kuultiin myös miesten esittäminä mielipiteitä, joiden mukaan miesten tuli saada ”harjoitella” bordelleissa, kun taas naisten piti olla koskemattomia avioliittoon mennessään.

Ahon minä-muodossa kirjoitettu Yksin-romaani sai aikaan valtavan kuohunnan. Siinä Pariisissa asuva päähenkilö menee jouluaattoiltana ilotytön sänkyyn.

Pappissääty närkästyi teoksen moraalittomuudesta niin, että halusi tykkänään lopettaa kirjailijoiden apurahat. Toisaalla teosta kiiteltiin ja käännettiin useille kielille, ja hyvin sitä myös ostettiin.

Nuoruuden kirkkokriittisyydestään huolimatta Juhani Aho oli Panu Rajalan mukaan pappilan kasvatti loppuun asti.

Aho ei vieraantunut pappilan maailmasta koskaan. Myöhemminkin hän palasi mielellään Iisalmen pappilan yliskamariin, muistuttaa Rajala.

— Pappila on Ahon tuotannossa kaikkein yleisin näyttämö.

— Ahon kuvaamissa papeissa on niin hyväntahtoisia tossukkamaisia kansanmiehiä kuin myös pinnallisia ja pyrkyrimäisiä, omaa aineellista etuaan ajavia pappismiehiä, Rajala kuvailee.

Kevät ja takatalvi -romaanissaan Juhani Aho kuvaa hyvin myönteisesti heränneitä. Kirjaa varten hän perehtyi huolellisesti herännäisyyteen. Kirjan aihepiiriin lienee vaikuttanut opiskelutoveri Arvid Järnefeltin ja hänen sukulaistensa kääntyminen tolstoilaisiksi.

— Se oli asia, joka mietitytti ja vähän ärsyttikin Ahoa. Järnefeltien uskonvarmuus oli vähän liian mutkatonta ja ongelmatonta Aholle, joka ei oikein koskaan vakuuttunut mistään.

Panu Rajala on sitä mieltä, että jotain asian käsittelystä siivilöityi Ahon tuotantoon.

— Herännäisyyteen tutustuminen oli Aholle suuri kokemus. Hän oppi ymmärtämään uskonnollista kansanliikettä, ja pohti, mikä valtava virtaus voisi syntyä, jos kansallisuusaate ja herännäisyys voisivat yhdistyä.

Panu Rajalan mukaan Juhani Ahon kirkkokritiikki pehmeni aika lailla ikääntymisen myötä.

— Hän oli taipuvainen panteismiin. Jumaluus on läsnä kaikkialla, tuntui olevan Ahon kokemus. Mutta selviä kristillisiä merkkejä hän kaihtoi.

Aho jätti jälkeensä teoksia, jotka eivät ole lainkaan niin pölyttyneitä kuin voisi luulla. Rajala on tavannut lukijoita, jotka kertovat yllättyneensä siitä, miten teokset yhä tempaavat mukaansa.

Aho vaikutti myös tavalla, joka on läsnä joka jumalanpalveluksessa. Ilman Juhani Ahoa rukoilisimme Meidän isämme -rukousta. Raamatunsuomennoskomiteassa Ahon roolina oli muun muassa pitää huolta suomen kielen tyyliseikoista. Hänen ehdotuksestaan säilytettiin vanha muoto, Isä meidän.

Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide. WSOY 2011.

Aloitetaan Ahosta