Kristillistä politiikkaa
Vaalien läheisyys alkaa kiihottaa mieliä. Vaaliaseiksi hankitaan jos jonkinlaisia keppihevosia. Jotkut elämöivät kristillisyydellään. On epämiellyttävää, että kristinuskon nimi omitaan politiikalle, jossa ei välttämättä näy juuri häivää vähänkään syvemmin ymmärretystä kristillisestä etiikasta.
Entinen kristillinen liitto, joka nyttemmin on muuttanut nimensä kristillisdemokraateiksi, on tästä jo vanha esimerkki. Tehtäköön nyt jälleen kerran selväksi, että kristillisdemokraatit eivät ole mikään kirkon puolue. Sen kannatus tulee lähinnä helluntailaispiireistä ja kirkon konservatiivisimmasta laidasta. Se ei edusta millään lailla kirkon tai suomalaisten kristittyjen valtavirtaa.
Nyt ovat perussuomalaisetkin keksineet hyödyntää politiikanteossaan kristinuskoa ilmoittautumalla ”kristillissosiaaliseksi” puolueeksi. Pikkuisen on hämmentävää, kun puolue haluaa muun muassa voimakkaasti leikata kehitysapua, joka sentään on mitä suurimmassa määrin kristillisen etiikan mukaista huolehtimista heikommasta. Tai onko kristillissosiaalista se, että puolueen ateistiehdokas kehottaa ihmisiä eroamaan kirkosta. Niinhän saa tietysti vapaassa maassa vapaasti tehdä, mutta sen jälkeen ei ehkä kannattaisi hirveästi elämöidä kristillisyydellä.
Kristillisistä arvoista kyllä nousee monia asioita, joita voi politiikassakin ajaa. Eri ihmiset tekevät oman järkensä ja omantuntonsa pohjalta kovin erilaisia johtopäätöksiä ja painotuksia siitä, miten asioita on viisainta hoitaa. Niinpä aidosti kristittyjä ihmisiä on eri puolueissa. Esimerkiksi Helsingin kirkkovaltuutettujen joukossa on eduskuntavaalien ehdokkaita puoluekartan laidasta laitaan. Kellään ei oikeastaan pitäisi olla otsaa väittää omaa puoluettaan erityisen kristilliseksi.
Kirkon näkökulmasta ei toki ole yhdentekevää, millaisia arvoja vallanpitäjämme edustavat. Siksi kirkko haastaa poliitikot myös pohtimaan suhdettaan kristillisestä etiikasta nouseviin arvoihin. Parin viikon päästä puolueiden johtajat tulevat Tuomiokirkkoon keskustelemaan niistä. Jännittävää nähdä, mitä itse kullakin heistä on niistä mielessään.
Seppo Simola
päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: