Yhdysvaltain uskonnollisella kartalla eniten kasvava ”seurakunta” on mihinkään uskontoon tai kirkkokuntaan kuulumattomat. Trendi näkyy myös Suomessa, arvioi Amerikan luterilaisen kirkon (ELCA) suomalaisten parissa siirtolaispappina toimiva Jarmo Tarkki. Kuva: Thinkstock.

Kristinusko 2.0

Sovitusoppi joutaa museoon, sanoo teologian tohtori Jarmo Tarkki. Hän puhui viime torstaina Alppilan kirkon teologipäivässä.

• 31.07.2015 16:25
• Juhani Huttunen
• Esko Jämsä

Yhdysvaltain uskonnollisella kartalla eniten kasvava ”seurakunta” tunnetaan nimellä nones.

– Se tarkoittaa joukkoa, joka kysyttäessä uskonnollista viitekehystä tai kirkkokuntaa vastaa ”none”, ei mikään, sanoo Amerikan luterilaisen kirkon (ELCA) suomalaisten parissa siirtolaispappina toimiva Jarmo Tarkki.

PEW Research Centerin viime toukokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan vuonna 2014 kristityiksi itsensä mielsi enää 70,6 prosenttia amerikkalaisista, kun vielä seitsemän vuotta aiemmin määrä oli 78,4 prosenttia. Noin joka viides nykyamerikkalainen ilmoittaa, ettei kuulu mihinkään erityiseen uskontokuntaan. 

– Päällimmäiseksi syyksi vieraantumiselleen ihmiset ilmoittavat etteivät enää usko kirkkojen opetuksiin. Tämä sama kehitys on käynnissä myös Suomessa, Tarkki sanoo.

–Mitä tapahtuu Yhdysvalloissa, on tähänkin mennessä pankkikriisejä myöten toistunut myös Suomessa.

Fokus ei sisältöön, ei brändiin

Tutkijana, professorina ja pappina 37 vuotta Amerikassa työskennellyt teologian tohtori suomii kirkkoa siitä, että se pyrkii kohentamaan tilastokäyriä ulkoisilla vippaskonsteilla, vaikka kirkon kriisi on sen sisällössä.

– Kirkon käyrät eivät nouse sillä, että otetaan aina väin räväkämpi bändi ja isommat kaiuttimet, kun itse sisältö kaipaa päivitystä, Tarkki sanoo.

Siemenet nykykirkkojen ongelmiin kylvettiin Jarmo Tarkin mielestä 1000- ja 1100-luvuilla. Tuolloin kristilliseen teologiaan syvän vaikutuksen jättänyt Anselm Canterburylainen (1033–1109) muotoili sovitusopin, joka edelleen hallitsee lännen kirkkojen julistusta sekä 1200-luvulta peräisin olevaa messukäytäntöä.

– Canterburylaisen sovitusoppi käytti keskiaikaisen feodaaliyhteiskunnan mallia, jossa kartanon herra ei voinut antaa torpparin rikkomuksia anteeksi ilman hyvitystä. Ihmiset olivat tehneet syntiä Jumalaa vastaan, joka vaati hyvitystä.

– Koska ihmiset eivät kyenneet tähän Jumalan itsensä piti tulla ihmiseksi ja sovittaa pahat teot. Jeesus hyvitti ihmiskunnan synnit kärsimällä verisen uhrikuoleman. Nykyihmisen on vaikeata pitää tällaista veriuhriajattelua, vampyyriteologiaa mielekkäänä.

– Jos veristä sijaiskärsimystä korostava kristinusko tulisi markkinoille nyt, se todennäköisesti kiellettäisiin tai saisi ainakin K18-merkinnän, Tarkki sanoo.

Uskominen on sydämen antamista

Hänen mielestään nykykirkkojen todellisuus näkyisi toisenlaisena, mikäli Anselmia hieman myöhemmin eläneen Petrus Abaelarduksen kilpaileva teologia (1079–1142) olisi jäänyt voitolle.

– Siinä Jeesuksen kuolemaa ei selitetä feodaaliyhteiskunnan malleilla ja roomalaisella

oikeusterminologialla, vaan Jeesus on pikemmin ”tie”, Tarkki sanoo. Jeesushan on omien sanojensa mukaan ”tie, totuus ja elämä”.

Nykyisin uskominen käsitetään Tarkin mukaan virheellisesti erilaisten väitelauseiden totena pitämiseksi.

– Latinan uskomista tarkoittava sana credo tulee sanoista cor, sydän ja do, antaa. Uskominen onkin itse asiassa sydämen antamista, täydellistä ja ehdotonta omistautumista jollekin. Usko on siis myös sydämen   eikä ainoastaan loogisen päättelyn asia, Tarkki sanoo.

Kristinuskon elpyminen edellyttää Jarmo Tarkin mielestä radikaalia muutosta käsityksessä, mitä kristinusko oikeastaan on. Kirkon täytyy uskaltaa luopua opinkohdista, jotka ovat merkityksettömiä, haitallisia ja jotka eivät edes kuulu kirkon varhaiseen sanomaan.   Mikä tämä varhaisempi sanoma sitten oli?

– Se on sanoma Jeesuksesta, jossa tulivat ilmi Jumalan luonne ja intohimo. Jumalan luonne on rakkaus, ja hänen intohimonsa on oikeudenmukaisuus, Tarkki sanoo.

– Kun katsoo Myllypuron leipäjonoa, tällä sanomalla voisi olla Suomessa merkitystä.