Kristinuskoa lääkkeeksi?
Erkki O. Auranen tuntuu antavan ylhäältä käsin opetusta siihen, mikä on kristillistä toipumista (K&k 26.3.) ja siihen, mikä on maallista eikä näin ollen toipumista lainkaan. Kirjoitus sisältää oudolta kuulostavan rajanvedon: on olemassa vain kristillistä toipumista ja paranemista, mikä tarkoittanee epäuskoa, josta kaikki sairaudet ja ongelmat johtuvat sekä uskoa, joka auttaa eheytymään. Typistetyn helppoa.
Kaikki puhe muusta avusta ja toipumisesta on toisarvoista. Miksi? Koska millään muulla kuin kristinuskolla ei ole ikuisuusnäkökulmaa, eikä pelastusta. Tämän mukaan muun muassa analyyttiseen psykoterapiaan perustuva hoitomuoto (kirkon piirissäkin tunnettu) on täysin hyödytön, jos vetäjältä puuttuu kristillinen vakaumus. Tiedän kuitenkin monia, jotka ovat saaneet konkreettista apua mainitusta terapiasta, vaikkei ohjaaja ollut minkään valtakunnan uskovainen.
”Sana rististä on hullutus niille...” Tuo, mitä Paavali käytti käsikassaranaan gnostilaisuutta vastaan, on siitä asti ollut otollinen ja jatkuvasti käytetty lyömäase ihmis-älyä ja ajattelua vastaan yleensä. Ilmeisesti meidän pitäisi tulla pieniksi ja mateleviksi kelvataksemme Jumalallemme, joka inhoaa kaikkea kasvua ja kehitystä ihmisessä?
Uskonelämän leikkimyllyjen pyörittäminen ei vastaa 2000-luvun ihmisen henkisen etsinnän haasteisiin, joissa elämänkäsitys ei rajaudu vain kristilliseen. Psyykkisiin ongelmiin voi löytyä apu aivan muualta. Erilaiset vaihtoehtohoitomuodotkin vastaavat ihmisten henkisen kasvun haasteisiin usein vankalla ammattitaidolla. Elämää ei voida sulkea ismeihin eikä mihinkään.
Esa Vähämäki
Jaa tämä artikkeli: