null Kristityt hyökkäyksen kohteena Egyptissä

Kristityt hyökkäyksen kohteena Egyptissä

Fundamentalistiset ääriryhmät tuhosivat kaksi Egyptin Pipliaseuran kirjakauppaa Etelä-Egyptissä.

– Egyptin Pipliaseura on toiminut 129 vuotta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pipliaseuran toimipiste on joutunut tällaisen hyökkäyksen kohteeksi, kertoo Egyptin Pipliaseuran pääsihteeri Ramez Atallah .

Hyökkääjät murtautuivat sisään kirjakauppoihin ja sytyttivät ne tuleen. Kirjakaupat ja niiden kirjavarastot tuhoutuivat kokonaan.

Kyseessä ei ollut yksittäinen hyökkäys Pipliaseuraa ja sen toimintaa vastaan. Samat tekijät tuhosivat myös muita kadunvarren kirjakauppoja ja sytyttivät autoja tuleen.

Ramez Atallahin mukaan viime päivien kansainvälinen uutisointi on keskittynyt raportoimaan väkivaltaisista mielenosoituksista. Tällöin on hänen mukaansa jäänyt sivuun se tosiseikka, että valtaosa egyptiläisistä tuomitsee väkivaltaiset hyökkäykset.

Egyptin Pipliaseura julkaisee lähimmäisenrakkauteen ja rauhanomaiseen rinnakkaiseloon kutsuvia aineistoja seurakuntia varten.

Valtaosa Egyptin kristityistä kuuluu ortodoksisiin kirkkoihin lukeutuvaan koptikirkkoon. Kristittyjen määrästä ei ole luotettavia tietoja. Koptikirkon omissa tilastoissa kristittyjen määräksi arvioidaan noin 10 miljoonaa. On kuitenkin esitetty arvioita, että kristittyjä on selvästi enemmän.

Egyptin Pipliaseura on Suomen Pipliaseuran pitkäaikainen kumppani. Yhteistyöalueena on erityisesti koptikirkon lapsityön tukeminen. Egyptin Pipliaseura lahjoittaa kristillisille ala-asteille lastenraamattuja. Seura järjestää myös Raamatun kertomusten ympärille rakennettuja lastentapahtumia yhdessä kirkkojen kanssa. Vuoden 2013 yhteistyöohjelmaan kuuluu myös heikkonäköisille tarkoitettujen isokirjaimisten Raamattujen tuottaminen.

Syrjäytetyn presidentti Muhammed Mursin kannattajien viha on purkautunut kristittyjä kohtaan. Hyökkäyksiä on tehty kaikkiaan yli 20 kirkkorakennukseen. Lisäksi iskujen kohteena ovat olleet myös kristittyjen yritykset, koulut ja kodit.

Hyökkäyksien ajatellaan olevan kosto koptikristittyjen johtajan Tawadros II:n puheista vallankaappauksen jälkeen. Hänen sanotaan antaneen tukensa Mursin syrjäyttäneelle armeijalle.

Muslimiveljeskunta totesi twitter-viestissään, että hyökkäykset kristittyjä vastaan eivät ole oikeutettuja, vaikka jotkut koptijohtajat tukivat vallankaappausta tai ottivat jopa siihen osaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.