null Kuin viimeistä ateriaa

Jean Bitarin rakkaimmat ruokamuistot liittyvät hänen äitinsä resepteihin.

Jean Bitarin rakkaimmat ruokamuistot liittyvät hänen äitinsä resepteihin.

Kuin viimeistä ateriaa

Suomi ja Libanon kohtaavat elokuvaohjaaja Jean Bitarin keittiössä.

Lapsuutensa Libanonissa Jean Bitar, 63, innostui elokuvista. Tekniikka ei niinkään kiinnostanut vaan se, että elokuvissa pussailtiin.

— Halusin tietää, pussaavatko näyttelijät ihan oikeasti, Bitar kertoo naureskellen vantaalaiskeittiössään.

— Sittemmin opin, että hyvän elokuvan täytyy pussata ja halata koko maailmaa.

Elokuvakiinnostus syveni niin, että Bitar muutti 19-vuotiaana opiskelemaan alaa Moskovaan. Rakkaus toi hänet Suomeen, ja tänne hän jäi. Elokuvia hän on ohjannut ja tuottanut yli kolmekymmentä.

Paraikaa Bitar työstää kolmea eri vaiheessa olevaa elokuvaa omakotitalonsa rauhassa.

Laajentunut ruokatajunta

Liedellä lämpiää täyteläinen suppilovahverokeitto. Kun Jean Bitar puhuu sienistä, hänen katseensa terävöityy.

— Voi, Suomessa on niin paljon erilaisia sieniä! Tiedän paikan, josta kerää tunnissa aivan valtavasti suppilovahveroita.

Rakkauden ruokaan Bitar jakaa ystävänsä Burhan Hamdonin kanssa. Miehet järjestävät Hakunilan kirkolla ruokaillan maanantaina 19.11. Illassa kokataan Välimeren rantojen ruokaa: tabouleh-salaattia, hummusta ja falafeleja.

Ruokaillan tarkoituksena on pistää Suomessa syntyneet ja Suomeen muualta muuttaneet tutustumaan toisiinsa mutkattomasti keittiön tohinassa.

Jean Bitarin rakkaimmat ruokamuistot liittyvät hänen äitinsä resepteihin. Erityisesti täytetyt viininlehtikääryleet, kesäkurpitsat ja munakoisot tuovat veden yhä kielelle.

Bitar on Suomen-vuosikymmeninään saanut seurata, kuinka matkustaminen on laajentanut suomalaisten ruokatajuntaa. Kun hän aikoinaan tuli tänne, muiden maiden keittiöistä ei tiedetty juuri mitään. Harva koski edes salaattiin.

— Yleisradiossa kollegani siirsivät salaattinsa minun lautaselleni.

Miljoona potilasta

Oikeastaan Jean Bitarista olisi pitänyt tulla juristi tai lääkäri. Vanhemmat toivoivat niin, mutta Bitar piti päänsä ja suuntautui elokuvaan.

— Jos olisin lääkäri, voisin hoitaa elämässäni ehkä kymmeniätuhansia potilaita. Nyt kun olen ohjaaja, voin hoitaa miljoonaa ihmistä yhdessä illassa.

Bitarin isovanhemmat olivat kotoisin Syyriasta, kuten Hakunilan ruokaillan toinen kokki Burhan Hamdonkin. Isovanhemmilla oli talo lähellä Hamdonin kotikaupunkia Homsia.

Homs kärsi vakavia tuhoja viime keväänä, kun Syyrian sisällissota vyöryi kaupungin yli. Bitarista on ollut surullista seurata synnyinseutujen taistelu-uutisia.

— Mutta niin kauan kuin olen elänyt, Lähi-idässä on ollut ongelmia. En tajua, mikä heitä vaivaa.

Bitarin äiti oli ortodoksi ja isä maroniittikristitty. Maroniitit ovat katolilaisia, mutta heidän jumalanpalveluksensa ovat hyvin samanlaisia kuin ortodoksisen kirkon. Bitar itse on ryhtynyt luterilaiseksi.

— En pidä fanaatikoista enkä fundamentalisteista. Juutalaiset, kristityt, muslimit — meillä kaikilla on sama Jumala.

Höystetty suomalaisuus

Jean Bitarin perhe on hajaantunut ympäri maailmaa, niin kuin lähes kaikki libanonilaiset.

— Keksimme muinoin merenkulun. Emme pidä paikallaan olemisesta, hän toteaa.

Bitar on ylpeä libanonilaisuudestaan, mutta hän ei halua käyttää itsestään sanaa maahanmuuttaja. Kysyjille hän vastaa olevansa suomalainen.

Bitarin suomalaisuusreseptissä on kuitenkin libanonilaisia höysteitä: avoimuutta, vieraanvaraisuutta, uskallusta ja iloa. Se muistuttaa hänen ruoanlaittofilosofiaansa.

Omassa keittiössään Bitar yhdistelee sulavasti Libanonin ja Suomen perinteitä. Muun muassa rakkaat sienet ovat ujuttautuneet Lähi-idän raaka-aineiden rinnalle.

Ruokaan ja elokuvaan Jean Bitar suhtautuu samalla intohimolla.

— Teen kaiken kuin tekisin sen viimeistä kertaa, kuvaisin viimeistä elokuvaa, laittaisin viimeisen aterian.

Tervetuloa keittiöön! Välimeren makuja ma 19.11. klo 18–20 Hakunilan kirkolla. Ilmoittaudu viimeistään 16.11. p. 09 830 6500 tai hakunilan.seurakunta@evl.fi.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.