null Kuinka oli isoisoisän sisälukutaidon laita?

Tuula Costiander ja taka-alalla Annikki Mitronen ja Emilia Launonen tutkivat kirkonkirjoja Tikkurilassa. Seurakunnat olivat Suomessa päävastuussa väestökirjanpidosta aina vuoteen 1999.

Tuula Costiander ja taka-alalla Annikki Mitronen ja Emilia Launonen tutkivat kirkonkirjoja Tikkurilassa. Seurakunnat olivat Suomessa päävastuussa väestökirjanpidosta aina vuoteen 1999.

Kuinka oli isoisoisän sisälukutaidon laita?

Suomalainen väestörekisterisysteemi antaa hyvät mahdollisuudet sukututkimukselle.

Rekisterisihteeri Annikki Mitronen tietää, että sukututkimus on suosittu harrastus. Siksipä sukututkimusta aloittelevan kannattaa muistaa, että hullu paljon työtä tekee. Viisas tiedustelee sukulaisiltaan tai vaikkapa Suomen sukututkimusseurasta, onko työ jo tehty. Oma sukupuu tai sen haara saattaa löytyä myös internetistä.

Mitronen auttaa vuosittain noin 30 sukututkijaa, joita varten Vantaan seurakuntien keskusrekisterissä Tikkurilassa on sukututkijan huone. Sukupuulle voi löytyä valmis alku jo perheraamatusta.

— Niihin on ollut tapana kirjoittaa perheluetteloita, vinkkaa rekisteripäällikkö Emilia Launonen.

Pappien kiehtovat reunamerkinnät

Kirkonkirjat paljastavat muutakin kuin milloin isoisoisä syntyi, pääsi ripille, meni naimisiin ja kuoli. Kuolinsyyt on kirjattu ylös, tautien ohella yleisimpiin kuuluu "vanhuuden vaivat". Muutoista jäi jälkipolville muuttoseteleitä, eli yhdistettyjä muuttoilmoituksia ja työtodistuksia.

Väestökirjanpidosta huolehtinut kirkonmies on tavallisesti merkinnyt muistiin aikuisten ammatit. Innokkaimmat ovat raapustaneet muutakin: yhtä seurakuntalaista kehutaan "puhdasmaineiseksi", seuraavaa taas on ripitetty salavuoteudesta.

Vaikka kirkonkirjojenpidosta määrättiin jo 1660-luvulla, säilyneet kirjasarjat alkavat monissa seurakunnissa vasta 1700-luvun puolivälistä. Tikkurilassa säilytetään Helsingin pitäjän kirkonkirjoja vuodesta 1876 eteenpäin. Vanhemmat opukset on siirretty Arkistolaitokseen, mutta niiden sisältö on mikrofilmattu ja luettavissa Tikkurilassa.

Rippikirjat ovat yhteenvetoja ripille päässeistä, lastenkirjat taas nuoremmista seurakuntalaisista. Henkilöt on merkitty kirjoihin asuinpaikan mukaan perhekunnittain.

— Rippikirjoista näkee myös sen, miten hyvin seurakuntalainen osasi lukea ja ymmärsi lukemaansa, Launonen mainitsee.

Aukottomia eivät seurakuntien arkistot ole. Valtavia kirjoja ei niin vaan pelastettu sakastista esimerkiksi tulipalotilanteissa.

Sukupuuseppiä Kanadasta

Vaikka esivanhemmat olisivat asuneet nyky-Helsingissä, he voivat silti löytyä Tikkurilan kirkonkirjoista. Aiemmin Helsinki rajoittui melkeinpä nykyiseen kantakaupunkiin.

Kauempana asuneiden jäljittämisessä auttaa internet. Suomen sukututkimusseuran Hiski-ohjelmalla (hiski.genealogia.fi) voi etsiä kastettuja, vihittyjä, haudattuja ja muuttajia. Hiskistä löytyy jo suurin osa Suomen seurakunnista luovutettua Karjalaa myöten. Siirtolaisinstituutin tietokannoista voi etsiä Amerikkaan muuttaneita tai vaikkapa Venäjälle jääneitä sukulaisia.

Ulkosuomalaiset ja heidän jälkeläisensä tekevät hekin sukututkimusta.

— Varsinkin kesäaikaan he etsivät tiettyä hautaa tai haluavat käydä osoitteessa, jossa Suomesta lähtenyt esivanhempi on asunut, Mitronen sanoo.

— Väestörekisterisysteemimme on ainutlaatuinen. Ulkomaalaiset ovat monesti olleet ihmeissään, että miten meiltä voi löytyä niin paljon tietoa, Emilia Launonen kertoo.

— Joissakin maissahan suoritetaan vain silloin tällöin väestönlaskenta, jossa suurin piirtein arvioidaan, paljonko väestöä on.

Kirkonkirjat kaikkien saataville

Jos on kiire tai laiskottaa, tai jos vanhojen käsialojen tavaaminen ruotsiksi ei huvita, keskusrekisterin naiset voi palkata 33 euron tuntihintaan sukua tutkimaan. Tilauksia tehdään noin 50 vuodessa.

— Kannattaa tilata yksi sukupolvi kerrallaan. Laajemman tilauksen toteuttaminen kestää, Mitronen toteaa.

Vantaan Seudun Sukututkijat auttaa myös mielellään harrastuksen alkuun. Yhdistys järjestää 10.–11.10. Kuulutko sukuuni tapahtuman Vantaan ammattiopistolla.

Sukututkimus muuttuu tulevaisuudessa helpommaksi. Koko Suomen kirkonkirjoja digitoidaan parhaillaan Kirjuri-tietokantaan.

— Vuonna 2011 oman sukututkimuksen voi tilata mistä tahansa seurakunnasta. Myöhemmin Kirjuriin tulee julkisen tiedon kansalaiskäyttöliittymä, jota voivat käyttää muutkin kuin seurakuntien työntekijät. Jokaisella on myös oikeus kieltää henkilötietojensa luovuttaminen sukututkimusta varten, Launonen kertoo.

Vantaan seurakuntien keskusrekisteri, avoinna ma–pe klo 9–15, Unikkotie 5 B, p. 830 6345.


Sukupuu on loputon kasvusto

Tuula Costiander sai tyttärensä historianopettajalta kotitehtävän: auta lastasi piirtämään sukupuu. Se sukupuu ei katkennut isovanhempiin.

— Olin jo aiemmin tajunnut, että jos minä en laita ylös vanhempieni tarinoita, ne jäävät minulle eivätkä siirry lapsilleni, Costiander kertoo.

Kotitehtävästä on jo 20 vuotta, mutta sukupuu on kasvusto, joka ei valmistu koskaan. Kun Costiander oli jäljittänyt omat esivanhempansa aina 1600-luvulle saakka, hän siirtyi miehensä sukuun.

— Suomen historia on tullut valtavan lähelle. Olen kiitollinen, että elän nyt, kun heikompikuntoisetkin ihmiset pystytään hoitamaan, eikä meillä enää ole ruttoja ja lapsikuolleisuus on minimissään.

Suomen ja Venäjän suhteet eivät jää historiankirjojen kuivaksi rapinaksi, kun ne koskettavat omaa esivanhempaa. Tuula Costiander on muodostanut oman äitinsä kertomuksista kuvan muun muassa siitä, millaista oli isoäidin elämä Johanneksen Riionsaaressa Karjalassa.

— Ihmisillä oli tapana viedä kananpoikia ja kiiskiä Pietariin myytäviksi ja ostaa tarvitsemansa tavarat sieltä. Kun raja suljettiin, elinolosuhteet huononivat, Costiander kertoo.

Hän kehottaa keräämään muistitietoa talteen, ennen kuin on liian myöhäistä. Vanhojen sukulaisten haastatteleminen on oivallinen tapa lähentyä heidän kanssaan.

— Tietokone on helpoin tapa aloittaa, mutta ensin pitää tietää, kuka oli elossa sata vuotta sitten ja missä, Costiander muistuttaa.

Vain vähintään sadan vuoden ikäisten kirkonkirjojen sisältö on julkista tietoa. Tosin tuoreempiinkin tietoihin voi päästä käsiksi, kun ottaa yhteyttä oikeaan seurakuntaan ja kertoo hakevansa tietoa omasta suvusta.

Yhtäläisyyksiä eri aikoina eläneiden elämistä löytyy, mutta silti Tuula Costiander ei ole vakuuttunut, että veri olisi vettä sakeampaa. Päinvastoin sukututkimus on osoittanut, että ajan virta kuljettaa meitä vereviä vesissään.

— Jokainen ihminen on aikansa lapsi ja seuraa sen ajan tapoja, hän tuumii.

Jaa tämä artikkeli: