Kuka minä nyt olen?
Kun käsitys omasta itsestä murtuu tai murretaan, ihminen on vaikeuksissa.
Teksti Marja Kuparinen
KIRJA Venäläisen Lidia Tšu-kovskajan kaksi pienoisromaania sisältävä Vajoaminen on kiehtova kirja. Se tarkastelee ihmiskohtaloita Stalinin vainojen aikaisessa Neuvostoliitossa ja tekee sen tyylillä.
Runoilija Anna Ahmatovan ystävänä ja sananvapauskamppailijana tunnettu Tšukovskaja tietää, mistä kirjoittaa. Hänen miehensä, fyysikko Matvei Bronštein pidätetiin 1937 ja ammuttiin vuotta myöhemmin. Vaimo sai tiedon siitä vasta kaksi vuotta myöhemmin. Hänet erotettiin Neuvostoliiton Kirjailijaliitosta 1974 ja hänen nimensä mainitseminen kiellettiin kymmeneksi vuodeksi.
Pienoisromaanit julkaistiin Neuvostoliitossa vasta 1980-luvulla. Ensimmäinen kuvaa Nina Sergejevnan lomaa kirjailijoiden sanatoriossa kevättalvella 1949. Hän kaipaa aikaa ja rauhaa käännös- ja kirjoitustöilleen, mutta sanatorion asiakkaat tuovat mukanaan kokemuksensa ja mielipiteensä. Niitä ei pääse pakoon. Nina Sergejevnakin kuulee pidätetyn miehensä kohtalosta leiriltä vapautetulta kirjailija Bilibiniltä. Vangitsijat ilmaantuvat sanatorioonkin.
Sofia Petrovna -romaani kuuluu nykyään Venäjällä koulujen kirjallisuusohjelmaan. Tarina kertoo esimerkillisestä ja lojaalista työntekijästä, Sofia Petrovnasta. Hän vaatii laatua työyksikkönsä konekirjoitukselta ja on aina valmis uhraamaan yksityiselämänsä, jos työ sitä vaatii.
Eletään Stalinin vainojen huippuvuotta 1937. Elämä kiristyy sietämättömäksi ahdistukseksi, kun Sofia Petrovnan insinööripoika pidätetään ja tämä joutuu vankileirille. Vangittujen lähiomaiset eivät myöskään ole turvassa.
Tšukovskaja välittää taitavasti äidin tuskan ja avuttomuuden, pelon omasta kohtalosta ja ihmisten alttiuden hyväksyä tuulesta temmatut väitteet. Eihän nyt puolue voi tehdä virheitä!
Kevyen kuulakas teksti avaa lukijan eteen maailman, jossa ilmiannetaan naapureita ja työtovereita, yritetään selvitä kasvottoman byrokratian kanssa ja viimein ajaudutaan ratkaisuihin, joihin ei olisi koskaan uskonut pystyvänsä. Jotkut ovat rohkeita, monen voimat riittävät vain oman nahan pelastamiseen.
KIRJA Pohjois-Korean suljetusta todellisuudesta on alkanut tulla yhä enemmän tietoja, kun Kiinan kautta tapahtuneet loikkaukset ovat lisääntyneet. Silti Shin Dong-hyukin kokemukset vankileiriltä 14 ovat omaa luokkaansa. Hän on tiettävästi ainut, joka on onnistunut pakenemaan leiriltä ja selviämään hengissä.
Blaine Hardenin kirja Leiri 14 – pako Pohjois-Koreasta lomittaa hyvin Shinin kertomaa ja laajempia tietoja Pohjois-Koreasta. Kirja ei kaunistele tietä, joka vapauteen päässeellä Shinillä oli edessään. ”Olen kohoamassa eläimen tasolta, ja edistyminen on todella hidasta”, nuori mies toteaa itsekin.
Vuonna 1982 syntynyt poika ei ollut koskaan muuta elämää nähnytkään kuin leirin todellisuuden: aivopesun, mielivallan, näännyttävän työn, väkivallan, nälän, nöyryyttämisen ja ainaisen kuoleman uhan. Hänen äitinsä ja isänsä olivat vankeja, ja sekä äiti että veli teloitettiin pojan silmien edessä.
Vieläkin pahempia paikkoja oli, Shin sentään selvisi hengissä jopa kidutuksesta. Monet vain katosivat.
Shin ei tuntenut maataan eikä sen historiaa. Hän ei ollut koskaan ollut leirin sähköistettyjen piikkilankojen ulkopuolella, kun hän viimein 23-vuotiaana ryömi aidalla sähköiskun saaneen vankitoverin kärventyneen ruumiin yli ja pääsi kuin ihmeen kautta Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Yhdysvaltoihin.
Lukija voi vain kuvitella, miltä tuntuu, jos ihmisyyttä nujertavien vuosien jälkeen pitäisi itse päättää elämästään, opiskelustaan, ihmissuhteistaan sekä tuntea vastuuta ja myötätuntoa. Ihmisen identiteetti syntyy suhteessa toiseen ihmiseen. Jos kehenkään ei ole voinut luottaa, ja elämä on ollut hengissä sinnittelemistä, ei ole ihme että jotkut eivät vapautta kestä.
Pohjois-Korean vankileireillä arvellaan tällä hetkellä olevan jopa 200 000 vankia.
KIRJA Uusi kulttuuri ravistelee maahanmuuttajan maailmaa rajusti. Esa Salmisen ja Saeed Warsamen romaani Mohammed, suomalainen antaa kasvot kolmelle turvapaikkaa hakevalle somalille.
Lukija viisastuu ja ehkä oivaltaa, että jokaisella on tarinansa. Ennakkoluuloja testataan puolin ja toisin, ja se on hyvä.
Mohammed ei halua päätyä pettyneeseen kahvilajengiin, nuori Lool-tyttö on lähetetty perheen toivona niin sanotuksi ankkurilapseksi ja Zabra on ihmiskaupan uhri.
Henkilöhahmot eivät ole kovin syviä, mutta silti kirja pystyy avaamaan maahanmuuton syitä sekä erityisesti somaliyhteisön sisäisiä ja sukupolvien välisiä ongelmia. Peiliin saavat katsoa myös suomalaiset.
Mohammed näkee, ketkä Suomessa selviävät ja päättää olla yksi heistä. Kun hän saarnaa kahvilajengin luusereille, siinä on aito pärjäämisen meininki.
Lidia Tšukovskaja: Vajoaminen. Suomentanut Kirsti Era.
Into 2012. 24,00 e.
Blaine Harden: Leiri 14. Pako Pohjois-Koreasta. Suomentanut Ruth Jakobson. Gummerus 2012. 195 s., 27,90 e.
Esa Salminen & Saeed Warsame: Mohammed, suomalainen.
Johnny Kniga 2012. 243 s., 23,10 e.
Jaa tämä artikkeli: