Kuka on lähimmäiseni?
Törmäsin häneen muutama viikko sitten kadun kulmassa. Kävelin kiireesti ohi, mutta ehdin nähdä alas painuneita kasvoja pitkin virtaavat kyyneleet. Käännyin, eihän minulla oikeasti ollut kiire. Hän on nuori romanialainen 8-vuotiaan pojan äiti, raskaana kolmannella kuulla. Hänen mahaansa koski. Missä sinä nukut? Viime kuukausi hänellä ja sikiöllä on kulunut yöt puistossa, päivät myymässä lehtiä. Viimeisen tiedon mukaan hänellä on tulehdus.
Väliaikaista yösijaa ei ole löytynyt, on vain teltta, jos sitäkään. Helsingin diakonissalaitoksen ylläpitämä päiväkeskus Hirundo tekee työtä päivittäin auttaakseen näitä heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä. He tarvitsevat ruokaa ja vaatetta tulevan talven varalle. Kirkot ovat olleet hitaita toimimaan. Pelko romaanien suhteen on, että tulevat kaikki tänne ja valtaavat paikat. Tosiasia on, että tämän ongelman kanssa joudumme kuitenkin elämään ennen kuin tilanne Romaniassa paranee.
Nyt on kuitenkin hätätilanne. Vetoan Suomen kirkkoihin tämän naisen puolesta. Muistakaamme perustehtävämme. Luterilaisen kirkon jäsenenä ja vapaaehtoistehtävissä toimineena tiedän, että hyviä tiloja on monenlaiseen toimintaan. Emme kai kristittyinä jää odottamaan, että joku näistä vähimmistä kuolee kylmyyteen, ja heräämme vasta sitten?
Tapaamani romaninainen on täällä töissä saadakseen pojalleen Romaniassa varoja koulunkäyntiin. Kyseessä on myös vatsassa kasvava sikiö, jonka elämä on vaarassa. Aikanaan Ranskassa opiskellessani näin paljon kärsimystä kaduilla. Matkalla luennolle näin miehen, joka makasi maassa. Menin läheiseen virastoon kertomaan asiasta vartijalle, joka vastasi: Valitettavasti hän ei kuulu meidän korttelin alueelle. Entä me? Kenelle kuuluu romaninaisen tilanne? Miten kirkot ottavat kantaa tähän asiaan?
Suvi Punkkinen
Jaa tämä artikkeli: