Pikkukuva. Kun olin päässyt kokemaani hyvään hetkeen kiinni, ohjaaja otti kuvan.
Kuka on selfien takana?
Toimittaja lähti selvittämään, miksi selfiet ovat niin suosittuja ja kuka katsoo omakuvasta takaisin.
Teksti Matleena Kantola
Kuvat Matleena Kantolan kotialbumi ja Leena Louhivaara
Vuosi sitten huomasin, että Facebookiin alkoi ilmestyä ihmisten ottamia omakuvia eli selfieitä. Ystäväni lähettivät minulle selfiekuvien kautta terveisiä. Mutta näyttävätkö ihmiset selfiessä omilta itseltään? Vai ovatko he niissä jotenkin teennäisiä?
Helsingin yliopiston viestinnän dosentti Mikko Villi on tutkinut kuvallista mobiiliviestintää. Villin mielestä selfiet voivat olla voimaannuttavia ja niillä voi ”välittää välittämistä”.
– Selfie voi luoda hetkeksi yhteyden ihmisten välillä kuten puhelu tietyssä hetkessä. Nykyään yhä useammat valokuvat vain tulevat ja menevät, ja ne alkavat muistuttaa kuvallista rupattelua, Villi luonnehtii.
– Kun ihminen lähettää itsestään selfien jollekulle, hän voi viestiä ”minä ajattelen sinua” ja ilmentää kuvan avulla omaa läsnäoloaan.
Valokuvaaja Leena Louhivaaran ja Kallion seurakunnan järjestämä Omakuva-Minäkuva -kurssi haluaa pureutua ihmiseen selfien takana.
– Selfiet näyttävät kovin samanlaisilta, koska niissä harvoin tulee esille ihmisen sisäinen tunne. Sen sijaan ne esittävät, miltä ihminen haluaa näyttää ulospäin, Louhivaara sanoo.
Louhivaaran Saa katsoa -näyttely ja -kirja esittelivät kaksitoista kuvaa rintasyöpään sairastuneista naisista. Katseen takana -näyttely tehtiin yhteistyössä näkönsä menettäneen kuvataiteilijan Maarit Hedmanin kanssa. Omakuva-kurssissa on kysymys samanlaisesta voimaannuttavasta valokuvaamisesta.
Juuri sitä mitä tarvitsen, ajattelin, joten ilmoittauduin viikonloppukurssille. Me kaikki kurssilaiset olimme eri-ikäisiä naisia ja tulleet kurssille eri syistä. Joidenkin osallistujien oli vaikea katsoa kuvia itsestään ja olla kuvattavana. Joku oli selvinnyt rankasta elämänvaiheesta, toinen oli kriisin keskellä, kolmas etsi identiteettiään.
Itse tulin kurssille kuuntelemaan omia ajatuksiani ja miettimään, mitä minulle kuuluu ja missä nyt menen. Saavutimme kurssilla nopeasti avoimen ja luottavaisen ilmapiirin, jossa ei vertailtu tai suoritettu.
Yhdessä tehtävänannossa jokainen meni ulos parin kanssa ja otatti parilla juuri sellaisen kuvan kuin itse halusi. Kirjoitimme kuvan herättämiä ajatuksia ylös ja jaoimme haluamiamme asioita muiden kanssa.
Viimeisenä päivänä otimme yksi kerrallaan omakuvia kaukolaukaisimella muiden tehdessä muistiinpanoja. Kuvat katsottiin läpi yhdessä, ja kuvien herättämistä tunteista ja ajatuksista annettiin palautetta. Kurssin tärkein anti ei ollutkaan valokuvaamisessa vaan kirjoittamisessa, pohtimisessa ja ajatusten jakamisessa ryhmän kanssa.
Selfiet ovat usein tietoisesti rakennettuja, mutta omakuvat yllättivät. Aloin pohtia elämäni tärkeimpiä kuvia. Mitä kuvan nainen on kuvanottohetkellä kokenut ja ajatellut?
Kurssin jälkeen tunsin armollisuutta omakuvaa kohtaan. Selfielinssistä katsoo ihan hyvä ja tarpeeksi riittävä tyyppi. Ehkä selfieissäkin voisin olla oman elämäni subjekti enkä objekti.
Jaa tämä artikkeli: