Kuka päättää lähetysrahoista?
Seurakuntien ei pidä leimata lähetysjärjestöjä harhaoppisiksi, kun päätetään tuesta, sanoo piispa Jari Jolkkonen.
Teksti Tommi Sarlin
Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston päätökset evätä tuki naispappien tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksia polkevilta lähetysjärjestöiltä on poikinut samansuuntaisia päätöksiä ainakin Vantaalla ja Espoossa. Muualla maassa on nähty myös vastareaktioita, joissa seurakunnat ovat tukeneet boikotoituja järjestöjä.
Ennen joulua Kuopion seurakuntayhtymän kirkkovaltuusto eväsi avustuksen Suomen Luterilaiselta Evankeliumiyhdistykseltä. Tukikeskusteluun osallistunut piispa Jari Jolkkonen sanoo Kirkko ja kodissa , että seurakunnat saavat päättää, mitä lähetysjärjestöä ne tukevat. Päätökset on kuitenkin perusteltava hyväksyttävästi.
– Jos lähetysjärjestö on kirkolliskokouksen hyväksymä ja sitoutuu kirkon lähetysstrategiaan, seurakuntien luottamuselinten tehtävänä ei ole jakaa järjestö opillisesti oikeisiin tai vääriin, Jolkkonen sanoi Kirkko ja kodin haastattelussa.
Leikkauksia ajavat ovat Jolkkosen mukaan itse tehneet asiasta opillisen esittäessään, että lähetysjärjestöistä viisi edustaa ”syrjivää oppia”. Kirkkolain mukaan opillinen rajanveto kuuluu kirkolliskokoukselle.
– Oppia koskeva keskustelu kuuluu kaikille. Tilanne muuttuu kuitenkin sekavaksi, jos jokainen seurakunta alkaa asettaa ylimääräisiä oppikriteerejä tai kiistellä, mitkä järjestöt ovat harhaoppisia. Kirkkolain mukaan kirkolliskokous päättää kirkon opin tulkinnasta ja yhteistyön perusteista toisten kirkkojen kanssa. Tätä periaatetta haluan kunnioittaa.
Kysymys opin muuttumattomuudesta ja muuttuvuudesta on noussut viime vuosina eri tavoin esiin. Naispappeuspäätöksestä 1986 papin viran ajateltiin kuuluvan opin muuttumattomaan osaan ja viranhaltijan sukupuoli opin muuttuvaiseen osaan. Sekä opissa että etiikassa katsottiin olevan muuttuvia ja muuttumattomia osia.
Kun marraskuussa 2010 kirkolliskokous salli seksuaalivähemmistöihin kuuluvien puolesta rukoilemisen, asiaa katsottiin koskettavan myös kirkon oppia. Koska kirkolliskokous ei kuitenkaan muuttanut oppia, asiasta päätettiin yksinkertaisella enemmistöllä.
Helsingin seurakuntien kirkkovaltuusto on käyttänyt omaa harkintaa, kun se on jakanut lähetysrahoja. Älä alistu -kampanjan yhteydessä käydyssä tukikeskustelussa yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen totesi 18.4 2011 Kirkko ja kaupungissa , että seksuaalisten vähemmistöjen kohtelu on eettinen kysymys, ei opillinen.
Kirkko ja kodissa kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen ja Vantaan yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Sari Roman-Lagerspetz kirjoittavat, että ”kristinopin ja kristillisen etiikan omakohtainen pohdinta on kristityn oikeus ja velvollisuus. Luottamushenkilöillä on siihen päätöksiä tehdessään erityinen velvollisuus.”
Heidän mukaansa ”syrjiviä oppeja levittävä lähetystyö on pahimmillaan hengenvaarallista”, eikä suomalaisten tule sitä rahoittaa.
Kirjoittajien mielestä lähetysbudjeteista päättämistä ei pitäisi leimata ”opilliseksi kysymykseksi.” He epäilevät, että näin päätösvalta halutaan tarkoituksella siirtää seurakunnilta kirkolliskokoukselle ja piispainkokoukselle.
Jaa tämä artikkeli: