Kuka täällä oikein määrää?

Kuka täällä oikein määrää?

Kevään kirjoissa kasvatetaan lapsia jäähypenkillä, ranskalaisittain ja vuorotellen lapsen kanssa totellen.

Tekstit Pihla Tiihonen
KIRJA ”Kasvatuksessa kaikki voivat olla yhtä hukassa, mutta eritoten kadoksissa on isä, joka pelaa räiskintäpelejä poikansa kanssa, katsoo kiellettyjä elokuvia tai maistattaa alkoholia alaikäisellä kerätäkseen irtopisteitä.”

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa jyrähtelee kirjassaan vanhemmille ja päättäjille. Psykologian lehtorina ammattiopistossa työskentelevän Viljamaan kirjoituksista kuuluu opettajan turhautuminen rajattomasti kasvatettujen pikkuprinssien ja -prinsessojen keskellä.

Viljamaa haluaa käskyvallan tiukasti aikuiselle, jonka ei pidä neuvotella lapsen kanssa kaikesta. Aikuinen päättää esimerkiksi, mitä lapsi pukee päiväkotiin ja mitä reittiä sinne kävelee. Lapsen voi komentaa rangaistukseksi tottelemattomuudesta Supernanny-ohjelmasta tutulle jäähypenkille, kunhan kertoo istumisen syyn.

Viljamaalta saavat kyytiä pehmonalleista ja Duudsoneista tykkäävät ”lapsiaikuiset” sekä curling-kasvatus. Hänestä opettajakin voi syyllistyä jälkimmäiseen päästämällä koululaisen vähällä, koska hänellä on kotona niin vaikeaa tai jokin diagnoosi. ”Masennus on narsistisen kaikki kiva mulle heti ja nyt -yhteiskunnan kääntöpuoli.”

Viljamaa marssittaa esiin synkkiä tutkimustuloksia: lapset jakautuvat hyvä- ja huono-osaisiin, oppimistulokset heikkenevät, joka kolmatta kiusataan. Hänellä on käytännönläheisiä ratkaisuja niin syrjäytymisongelmaan (mieskiintiöt opettajakoulutukseen), vanhemmille (aitoa yrittämistä pitää kehua lopputuloksesta riippumatta) kuin kiusatulle lapselle (menestys on paras kosto).

Janne Viljamaa: Kuka täällä oikein määrää? Lapsiperheen kasvatuskirja. Minerva 2014.

 

KIRJA ”Kärsivällisyys on kuin lihas. Mitä enemmän lapsi sitä harjoittaa, sitä paremmaksi hän siinä tulee.”

Pariisissa varataan toimittaja Pamela Druckermanin mukaan sata päivää symbioosiin vastasyntyneen kanssa ja raskauskilojen laihduttamiseen. Kolmekuukautisen vauvan koppa siirretään vanhempien vuoteen vierestä lastenhuoneeseen ja äiti alkaa leikkiä yhä enemmän isän kanssa. Kahdenkeskiset ravintolaillat ja viikonloppumatkat ovat itsestäänselvyys, eivät ylellisyyttä.

Sekä vanhempien että lapsen ajatellaan tarvitsevan yksityisyyttä, omaa tilaa ja salaisuuksia. Lapsi saa itseluottamusta selvitessään pienistä vaikeuksista itse. Häntä ei pidä opettaa riippuvaiseksi kehuista vaan sanoa mieluummin: ”Olethan ylpeä itsestäsi?”

Ranskalaislapsetkin saavat joskus uhmakohtauksen. Silloin vanhemmat pyrkivät olemaan tyyniä ja myötätuntoisia antamatta periksi. Vanhempi voi kysyä, mitä ratkaisua lapsi itse pitäisi hyvänä rajojen puitteissa. Jos lapsi vain huutaa, hänet käsketään rauhoittumaan huoneeseensa.

Ranskalaislapsille opetetaan pienestä asti tyydytyksen lykkäämistä. Ateria nautitaan vasta ruoka-aikana yksi ruokalaji kerrallaan, ja kaikkea maistetaan. Aamulla leivottua kakkua syödään vasta iltapäivän välipalalla.

Lapsen ei anneta keskeyttää aikuisten keskustelua, vaan hänen edellytetään odottavan. Vastavuoroisesti vanhempi antaa leikkiinsä uppoutuneen lapsen olla rauhassa.

Ranskalaisvanhemmat uskovat lasten vastaavaan odotuksiinsa. Siksi kannattaa suhtautua pienihmiseen itsehillintään kykenevänä, jälkensä siivoavana henkilönä, jolle ateria on makuseikkailu.

Kirja päättyy suosikkiresepteihin pariisilaisen päiväkodin ruokalistalta. Lounaaksi kermaista artisokkakeittoa, kreolilohta ja kaneli-uuniomenaa, olkaa hyvä.

Pamela Druckerman: Bébé päivä päivältä. Siltala 2014.

 

KIRJA ”Mitä hyvää haluat tarjota lapselle pakottaessasi hänet tiettyyn aikaan nukkumaan? Mistä pelkäät tottelemattomuuden kertovan?”

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja perheterapeutti Janna Rantala pöllyttää totuttuja kasvatuskäsityksiä. Hän kritisoi kasvatusoppaita, joissa lapset neuvotaan taivuttamaan tottelevaisiksi palkinnoilla ja rankaisuilla, houkuttelemalla ja huijaamalla. Hänestä on parempi pohtia, mitä lapsi tottelemattomuudellaan kertoo.

Ehkä lasta ei väsytä puoli yhdeksältä, koska hän nukkui päiväkodissa pitkät päiväunet? Onko hän ikävöinyt vanhempaansa niin kovasti, että pinnistelee hereillä pitkittääkseen yhdessäoloa? Onko lapsi mustasukkainen vauvalle, joka sylissä vanhempi toivottaa hyvää yötä?

Sääntömuutokset ovat tavallinen lapsen ja vanhemman välisen kiistan paikka. Rantala kehottaa kertomaan lapselle, miksi haluaisi hänen aloittavan esimerkiksi potalla käymisen tai tekevän läksyt heti koulun jälkeen. Mitä uutta sääntömuutos mahdollistaisi? Miksi juuri tämä sääntö on vanhemmalle tärkeä? Jos sääntömuutos on vanhemman toive, johon lapsi suostuu, ei erillistä palkintoa tarvita.

Entä kun lapsi saa itkupotkuraivarin? Rantalan mielestä lasta ei saa jättää yksin tunnekuohunsa kanssa jäähypenkille tai omaan huoneeseensa. Vanhemman syli on parempi paikka opetella rauhoittumista.

Letkeästi kirjoitetun kirjan jokainen luku alkaa todellisella tilanteella, jossa Rantalan oma lapsi panee vastaan, eikä äiti pääse piiloon oppiarvojensa taakse. Sitten edetään teorioihin käyttäytymisen syistä. Rantala painottaa, että kyse on todellakin teorioista. Kaikille toimivia kasvatusohjeita ei ole.

Rantala kehottaa vanhempia tottelemaan välillä myös lapsiaan. Hän antaa paljon aineksia toimivan ihmissuhteen rakentamiseen oman lapsen kanssa.

Janna Rantala: Äiti, älä tottele! (kaiken maailman kasvatusoppaita). Gummerus 2014

Jaa tämä artikkeli: