Kulttuurimuijan tärpit: Och samma på svenska!

Kulttuurimuijan tärpit: Och samma på svenska!

Vasta iltatöissä Ärrällä ymmärsin oikeasti, että Suomessa on kaksi virallista kieltä. Että "se toinen kotimainen" on elävien ihmisten äidinkieli, ja että Suomi on heidän kotimaansa.

Blaue Frau: Object
Blaue Frau on feministinen, suomenruotsalainen teatteriryhmä, jonka uusi teos Object on sekä näyttely että esitys. Käsittelyssä stereotypiat, naiseus, kohteena oleminen.

teater 90° & W A U H A U S: WunderKinder
Nuoren tekijäpolven nykynäyttämöteos palkittiin viime vuoden parhaana esityksenä. Se myytiin hetkessä loppuun ensimmäisellä esityskaudellaan, joten lisänäytökset tulevat tarpeeseen.

Skam
Jos et tiedä, mikä on Skam, tule kiireellä pois tynnyristä! Norjalainen nuortensarjasensaatio uppoaa nostalgiannälkäisiin aikuisiinkin.

Peppe Öhman: Livet & patriarkatet (S&S, 2016)
Viime vuonna ilmestyi monta kotimaista teosta feminismistä, Öhmanin teos on joukon suomenruotsalainen kirsikka.

Liv Strömquist Uppgång och fall (2016)
Jos pitkä teksti hirvittää, Strömquist pelastaa: sarjakuvamuotoinen teos kapitalismista, luokkajaosta ja rahasta.

Tove Jansson
Klassikkotärppi. Kokeile muumeja sarjakuvina, kokeile ruotsiksi. Tai tartu romaaniin. Tai piipahda HAMissa ja lue teosesittelyt kerrankin vain ruotsiksi.

Vähän yllätyksenä ja pyytämättä saimme uuden kulttuuriministerin. Perussuomalainen Sampo Terho nosti taiteen tekijät ja ahkerat kuluttajat takajaloilleen: Eihän PS:llä ole edes kulttuuripoliittista linjausta, vain heittoja nykytaiteen turhuudesta! Tuetaanko jatkossa vain kansallismielistä taidetta ja mitä se edes on? Ajetaanko taiteilija-apurahat alas? Mikä kaikki kuuluu parjatun postmodernin tekotaiteen piiriin ja miksi? Ja miten suomenruotsalaiseen taiteeseen suhtaudutaan, kun uusi ministeri on maamme tunnetuimpia pakkoruotsin vastustajia?

Todellisuudessa Terho ei vielä ole sanonut juuta eikä jaata mihinkään ministerikysymyksiin, saati sitten tehnyt radikaaleja ratkaisuja. Aika näyttää millaista kulttuuripolitiikkaa Terhon kaudella oikeasti ehtii syntyä, mutta tässä kohtaa lienee hyvä kertoa, että minä rakastan suomenruotsalaista taidetta.

Että on eläviä ihmisiä, jotka puhuvat ”sitä toista kotimaista” ja että se on heidän äidinkielensä siinä missä suomi minun; erottamaton osa identiteettiä."



Olen umpisuomenkielisestä perheestä, umpisuomenkielisestä itäsuomalaisesta kaupungista kotoisin. Opiskelin peruskoulussa ruotsia, koska oli pakko. Samoin kuin historiaa, matematiikkaa ja käsitöitä oli pakko opiskella, halusi tai ei, kiinnosti tai ei, oli niissä hyvä tai ei.

Muutettuani Helsinkiin opiskelemaan vuosituhannen vaihteen jälkeen änkytin iltatöissä Ärrällä hintoja ja kiitoksia asiakkaille (tre euro, tack och adjö). Hävetti paitsi oma osaamattomuus, myös se, että silloin vasta ymmärsin oikeasti, että Suomessa on kaksi virallista kieltä. Että on eläviä ihmisiä, jotka puhuvat ”sitä toista kotimaista” ja että se on heidän äidinkielensä siinä missä suomi minun; erottamaton osa identiteettiä. Ja Suomi heidän kotimaansa; erottamaton osa identiteettiä.
Todellinen kiinnostus ruotsin opiskeluun syntyi teatterisalissa muutamia vuosia myöhemmin. Teatteri Viiruksen Caligula vuonna 2007 pohjasi puheeseen, josta minulta meni 90 % ohi. Mutta ohjaus ja näyttelijäntyö olivat niin vahvaa, ettei se haitannut nautintoa. Jos voi olla tällaista teatteria, niin minä haluan nähdä sitä lisää ja ymmärtää kaiken!
Ryhdyin varovasti kielikylvettämään itseäni. Vaihdoin radiokanavan aamukahvilla ruotsinkieliselle, jätin tekstityksen pois Wallanderia katsoessani ja kuuntelin Kentin Isola-albumia entistä suuremmalla kiihkolla.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin, en edelleenkään ymmärrä jokaista sanaa, mutta tiedän, että jos kielitaitoni ei riitä, niin mielikuvitukseni ja päättelykykyni täyttävät aukot teatterissa ja elokuvissa. Vieläkään en takeltelematta lue romaania ruotsiksi, mutta en myöskään kaiva sanakirjaa enää avuksi kaiken aikaa. Edelleenkään en uskalla puhua ruotsia punastumatta.

Ehdottaisin siis Sampo Terholle ja muille pakkoruotsin vastustajille vinkkelin vaihtamista. Unohdetaan jankkaaminen ja käytetään siihen tuhlautuva energia sen miettimiseen, miten kieliä opetetaan, niin että se olisi innostavaa ja tuntuisi yhtä hyödylliseltä Porvoossa kuin Joensuussa. Taiteella olisi tässä paljon annettavaa! Sellaisella tämän päivän maailmassa kiinni olevalla suomalaisella taiteella, joka on tekijöidensä näköistä ja tällä kertaa ruotsinkielistä.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi


Minuutissa mystikoksi

Villi city