Yonas Petros on entinen Lähetysseuran kummilapsi. Nykyisin hän auttaa vaikeuksissa olevia nuoria.
Kummilapsi sai kestävän pohjan elämälleen
Suomen Lähetysseuran kummitoiminta on edistänyt kehitysmaiden lasten hyvinvointia jo 25 vuotta. Tuhannet kummitukea saaneet entiset kummilapset toimivat nyt koulutettuina omissa ammateissaan.
Lähetysseuran kummityö alkoi vuonna 1988 Etiopiasta, jossa alettiin tukea Mekane Yesus -kirkon Hosainan hiippakunnan päiväkotilapsia. Nykyisin Lähetysseura tekee kummityötä 16 maassa, tänä vuonna 1,2 miljoonalla eurolla. Eniten apua kanavoidaan Etiopiaan, Nepaliin, Senegaliin, Palestiinalaisalueille, Tansaniaan ja Kolumbiaan.
Kummituella katetaan muun muassa koulumaksuja, -pukuja ja -tarvikkeita. Vuonna 2012 noin 400 oppilasta suoritti lukiota vastaavat opinnot tai valmistui ammattiin kummien tuella. Vuoden 2013 alkaessa kummisopimuksia on lähes 3 500. Yksityishenkilöiden lisäksi kummeina on yli 500 seurakuntien pienryhmää. Kouluja on mukana yli 40. Kummius yhdistää myös monia ystäväporukoita.
Yonas Petros oli 4–6-vuotiaana Ristinkukan päiväkodissa Hosainassa Etiopiassa, josta kummitoiminta alkoi vuonna 1988.
26-vuotias mies hymyilee muistellessaan lapsuuttaan.
– Lähdin aina innokkaasti päiväkotiin. Lauloimme hengellisiä lauluja, opettelimme amharan kielen aakkosia, askartelimme ja leikimme. Söimme yhdessä aamiaista ja saimme keksejä.
Kummitoiminnan alussa Ristinkukan lapsia tuettiin päiväkodin ajan. Erittäin köyhien perheiden lapsia tuettiin koulun alaluokille asti. He saivat tukiopetusta kerran viikossa sekä koulupuvun, vihkot, kynät sekä kotiin viljaa.
Yonas Petros kävi koulunsa Hosainan kaupungissa ja muutti sitten Lounais-Etiopiaan Arba Minchin kaupunkiin opiskelemaan englannin kieltä ja kirjallisuutta yliopistossa. Kandidaatin tutkinnon hän suoritti kolme vuotta sitten ja pääsi sen jälkeen työhön Hosainan kaupungin nuorisotyön koordinaattoriksi. Hän auttaa vaikeuksissa olevia nuoria, joista monet elävät köyhyydessä tai hiv-aidsin kanssa.
– Nuorten suurimmat ongelmat maassani ovat taloudellisia. Nuoret pääsevät harvoin koulutustaan vastaavaan työhön ja joutuvat tekemään pienellä palkalla sekalaisia hommia, Yonas kertoo.
Sari Lehtelä / Suomen Lähetysseura
Jaa tämä artikkeli: