Kummilla on ikivanha tehtävä
Ines Nyman (vas.) kävi yhdessä kummitätinsä Linda Anderssonin kanssa huovutuskurssin. Huovuttaminen on yhteistä kivaa tekemistä. Kuva: Aapo Huhta

Ines Nyman (vas.) kävi yhdessä kummitätinsä Linda Anderssonin kanssa huovutuskurssin. Huovuttaminen on yhteistä kivaa tekemistä. Kuva: Aapo Huhta

Kummilla on ikivanha tehtävä

Moni kummiksi suostunut miettii, miten ihmeessä olla hyvä kummi. Parhaimmillaan kummin ja kummilapsen välille kehittyy läheinen ja lämmin ihmissuhde.

Jokainenhan sen omasta lapsuudestaan muistaa, miten mukavalta tuntuu, kun kummi tulee kylään, lähettää kortin ja muistaa paketilla juhlapäivinä. Ei siihen sen ihmeempää tarvita; kummius koostuu pienistä eleistä ja sanoista, muistamisesta ja rukouksista. Muistaminen ei tarkoita automaattisesti kalliiden lahjojen ostamista. Yhteinen aika kuten yökyläily tai vaikkapa jäätelöbaarissa pistäytyminen jäävät kummilapsen mieleen takuulla varmemmin kuin lahjat.

Nykypäivänä moni säikähtää kummiuteen liittyvää kristillisen kasvatuksen tehtävää ja kokee olevansa siihen liian maallistunut. Kummin ei kuitenkaan tarvitse olla harras uskovainen tai Raamatun asiantuntija. Päävastuu kristillisestä(kin) kasvatuksesta on vanhemmilla, kummi osallistuu siihen mahdollisuuksien ja kykyjensä mukaan.

Tärkeämpää kuin kasvatusvelvollisuuksien pohtiminen on halu luoda kummilapseen erityinen, lämmin suhde. Kummiuden historiaan tutustuminen antaa tehtävälle arvokkaan lisämausteen ja auttaa jäsentämään sen merkitystä.

Jo alkukirkossa oli kummeja

Kummiudella on kristinuskossa pitkät perinteet. Raamatussa kummeista ei puhuta, mutta kummiuden käsite tunnetaan jo alku- ja varhaiskirkon ajoilta. Tuolloin kaste oli useimmiten aikuiskaste ja kummiksi valittiin yksi ainoa henkilö, jonka tehtävä oli tukea vasta kastettua kristillisessä elämässä ja perehdyttää häntä uskon oppeihin. Suomeen kummikäytäntö vakiintui sitä mukaa, kun kristinusko juurtui maahamme valtauskonnoksi eli 1200-luvulta lähtien.

Kummin velvoite toimia lapsen hengellisenä kasvattajana oli alkujaan hyvin konkreettinen. Kirkon kannalta kummi oli hengellisessä mielessä lapselle tärkeämpi kuin tämän omat vanhemmat. Puhuttiin hengellisestä vanhemmuudesta, joka oli kirkon mielestä puhtaampaa ja jopa arvokkaampaa kuin synnillisen toiminnan tuloksena alkunsa saanut biologinen vanhemmuus.

Kummin valintaperusteet eivät aina olleet kovin yleviä. Oikea kummivalinta saattoi nostaa perheen sosiaalista asemaa ja auttoi tärkeiden suhteiden luomisessa. Köyhät tai rahavaikeuksissa olevat perheet etsivätkin uutterasti varakkaita ja vaikutusvaltaisia kummeja lapsilleen. Myös aatelisperheet pyysivät mielellään kummeiksi perheelle edullisia henkilöitä kuten piispoja ja muita korkea-arvoisia kristittyjä. Saatettiinpa kuollut pyhimyskin valita kummiksi, jos perheen etu siitä vaati.

Kummien lukumäärä alkoi siinä sivussa paisua, eikä parikymmentä kummia ollut harvinaisuus. Etenkin ylhäisten keskuudessa kummien runsas määrä aiheutti ongelmia avioliittomarkkinoilla. Kummin ja lapsen sekä heidän perheidensä välillä kun vallitsi hengellinen sukulaisuussuhde, joten avioliitto ei ollut mahdollinen.

Uskonpuhdistus muutti kummiutta vain vähän. Kummi oli nyt kastetilaisuudessa paikalla enää todistajana eikä lapsen uskoa symbolisoivana seurakunnan edustajana kuten katolisessa kirkossa. Hengellinen sukulaisuus muuttui hengelliseksi suhteeksi.

 

Vanhoissa kirkoissa yksi tai kaksi kummia

Ortodoksisessa kirkossa kummin tehtävä on toimia kasteessa todistajana ja antaa lapsen puolesta uskon lupaukset. Kummius on kutsumustehtävä ja hengellistä vanhemmuutta.

Suomen ortodoksisessa kirkossa lapsella on oltava vähintään yksi ortodoksinen kummi. Lisäksi hyväksytään kummeiksi muita kristittyjä. Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa kastetulla lapsella saattaa olla viisikin kummia, kertoo Tuula Savinainen seurakunnan asiakaspalvelusta. Yksi ortodoksinen kummi riittää siksi, että Suomessa ortodokseja on vähän.

Ortodoksien keskustelusivustolla ortodoksi.net annetaan ohje, että kummien määrä tulee rajoittaa kahteen.

Katolisessa kirkossa lapselle valitaan usein vain yksi kummi. Hän antaa kastelupaukset lapsen puolesta ja tukee konfirmaatiossa lasta kastelupausten vahvistamisessa. Kummiksi tulisi valita henkilö, joka on halukas ja kyvykäs opastamaan lasta uskonkysymyksissä ja hengellisessä elämässä. Kaikkien kummien tulee olla katolilaisia.

Muut kummin velvollisuudet säilyivät, samoin kummiksi pääsyn edellytykset: kirkon jäsenyys, nuhteettomuus ja kristinopin tuntemus. Ei katsottu hyvällä, jos kummi oli syyllistynyt julkisynteihin tai rikoksiin tai oli maineeltaan muuten epämääräinen.

Kummius ei kaadu uskonpuutteeseen

Uudella ajalla kummius menetti pikkuhiljaa painoarvoaan. Lopulta kirkko puuttui kummien suureen määrään ja kummivalintojen laskelmointiin, ja käytännöstä alkoi vähitellen muodostua nykyisenlainen: kummista tuli lapsen hengellisen kasvun tukija. Nykyaikanakin kummin voi ajatella olevan eräänlainen tukihenkilö ja aikuinen ystävä lapsen elämässä.

Vanhoista perinteistään huolimatta kummi-instituutio tuntuu nykyään monista juurettomalta. Moni kummiksi suostunut miettii, miten olla hyvä kummi ja miten suorittaa vaikealta tuntuvaa hengellistä kasvatustehtävää. Kiireisen elämän, avioerojen ja paikkakunnan vaihtojen myötä osallistuvalta ja läsnä olevalta kummiudelta puuttuu usein myös konkreettinen pohja.

Maallistuneen yhteiskunnan keskellä voi myös tuntua oudolta alkaa puhua lapselle Jeesuksesta, etenkin jos vanhemmat ja lähipiiri ovat korkeintaan tavallisia tapauskovaisia. Kummius kutistuu helposti lahja-automaattina toimimiseksi ja sylikummin tehtäväksi kastetilaisuudessa.

Kummin tehtävää ei kuitenkaan ole syytä pelästyä. Se kannattaa ottaa vastaan luottamuksen osoituksena, mukavana haasteena ja mahdollisuutena. Vanhemmilta voi myös suoraan kysyä, mitä he odottavat kummilta. Uskonpuutteeseen kummius ei kaadu. Niin huonoa kristittyä ei olekaan, ettei hän kelpaisi kummiksi.

Kummisuhteen pohtiminen voi olla uskonasiat unohtaneelle tilaisuus tarkastella omaa elämäänsä ja Jumala-suhdettaan. Pyhimyksiä ei kummien enää nykyisin tarvitse olla, mutta hyvänä mittarina vaikeiden valintojen hetkinä voi käyttää sitä, olenko toimissani myönteisenä esikuvana kummilapselleni.

Kummina ja kummilapsena

”Vaikka usein sanotaan, että kummin tehtävä ei ole lahjoa, lapsuudesta ovat silti jääneet mieleen ne kerrat, kun kummilta sai esimerkiksi vähän rahaa. Ne olivat hienoja hetkiä, eivätkä kyseessä edes olleet isot summat. Tuntui mahtavalta, että juuri minua muistettiin, isossa perheessä kun kasvoin. Parin kolikon tai lahjan antaminen saa lapsen tuntemaan itsensä huomioiduksi ja on yksi tapa osoittaa, että heidän välillään on erityinen suhde.”

Nainen 34 v.

”Minulla ja miehelläni on viisi kummilasta. Mieheni on italialainen, ja olen saanut huomata luterilaisen ja katolilaisen kummikäsityksen eron. Kummiutta ei arkielämässä korosteta, ja kummin rooli on merkittävä lähinnä kastetoimituksessa ja konfirmaatiossa. Kummilahjat ovat arvokkaita, ja kummi muistaa myöhemminkin avokätisesti kummilastaan. Anoppini huolehtii, miten pärjäämme taloudellisesti, kun meillä on niin paljon kummilapsia. Mutta me seuraamme ihan suomalaista käytäntöä emmekä sponsoroi heidän opintojaan ja ensiasuntojaan!” 

Nainen 28v.

”Parasta yhteistä tekemistä kummilapsen kanssa olisi jokin yhteinen harrastus: siinä tulisi sitä yhdessä tekemistä. Olen haaveillut sellaisesta omien kummilasteni kohdalla, mutta ikävä kyllä se on jäänyt aikomuksen asteelle.”

Mies 37 v.

”En ole onnistunut luomaan läheistä suhdetta kaikkiin neljään kummilapseeni. Kristillisistä asioista en ole osannut heidän kanssaan puhua lainkaan. Haluaisin viettää enemmän aikaa kummilasteni kanssa, mutta käytännössä se ei ole niin helppoa. Osa asuu kaukana tai on muuten ollut vaikeaa tutustua hyvin. Hyvän kummisuhteen luominen vaatii aikaa ja tahtoa, ei se itsestään synny.”

Nainen 36 v.

”Kummitädilläni oli yli kaksikymmentä kummilasta. Hän muisti meitä kaikkia jokaisena merkkipäivänä, kunnes kuoli kolme vuotta sitten 90-vuotiaana. Jouluisin hän lähetti rahalahjan. Hänellä oli kaikkien kummilastensa kuvat kehyksissä seinällä.”

Nainen 63 v.

 


Millainen on kiva kummi?

”On kivaa, kun kummi tulee kylään ja tuo lahjoja! Parasta mitä kummin kanssa voisi tehdä, olisi mennä johonkin hauskaan paikkaan kuten Linnanmäelle.”

Vilja 7 v.

”Minun kummisetäni on aika kiva, koska se lähettää nimipäivänäkin kortin. Viime kesänä pääsin kummin luo viikonlopuksi. Me saunottiin, pelattiin jalkapalloa ja syötiin ainakin kilo karkkia, eikä tullut edes maha kipeäksi.”

Miro 12 v.

”Olisi ihanaa päästä yöksi kylään kummin luo, mutta minun kummini asuu niin kaukana, etten voi.”

Elsa 9 v.

”Kummit kysyvät, mitä kuuluu, ja pyytävät käymään. Minulla on neljään kummiini jokaiseen erilainen suhde. Toisia näkee harvemmin ja he ilahduttavat välillä kortilla. Toisten kanssa tehdään jotakin yhdessä. Hyvä kummi ei pelkästään anna lahjoja. Lapsuudesta on jäänyt mieleeni, kun kummitäti otti mukaansa mökille tai kummisetä vei uimaan. Mutta kyllä ne lahjat ja karkkirahatkin ovat muistoissa myös!”

Emmi 17 v.

Huovutusta ja kaveruutta

Neulat tikkaavat rytmikkäästi huopavillaan, kun Linda Andersson, 27, ja kummityttö Ines Nyman, 7, pääsevät yhteisen harrastuksensa pariin. Syksyllä käytiin yhdessä huovutuskurssi, ja molemmat innostuivat hauskasta puuhasta.

– Voisimme kyllä viettää enemmänkin aikaa yhdessä. Vaikka asumme melko lähekkäin, arki on usein niin kiireistä meillä molemmilla töiden ja harrastusten takia, ettei ehdi nähdä, Linda harmittelee.

– Kummius on minulle ennen kaikkea läsnäoloa ja pyrkimystä olla aikuinen kaveri Inekselle. Toivon, että välillämme vallitsee sellainen ilmapiiri, joka mahdollistaa kaikenlaisista asioista puhumisen ja kysymisen. Niistä hengellisistäkin, joista itse olen vähän huono aloittamaan keskustelua.

Ineksen mielestä Linda on kelpo kummitäti. – Mukava se on, hän virnistää.

– Mitä muutakaan hän kehtaisi sanoa, kun olen tässä vieressä, Linda nauraa ja vaihtaa kummityttönsä kanssa hymyilevän katseen. Näkee, että näillä kahdella on paljon yhteisiä juttuja.

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi